Ilmestyskirjan 12 luku: "Taivaalla näkyi suuri tunnusmerkki: nainen, jolla oli pukunaan aurinko, kuu jalkojen alla ja pään päällä seppeleenä kaksitoista tähteä. Hän oli raskaana ja huusi tuskissaan synnytyspolttojen vaivaamana."
Risto Heikkilä kirjassaan Joulun tähti: "Taivaallisessa merkissä naisella oli pukunaan aurinko. Pukeakseen Neitsyen tähtikuvion Auringon täytyi kulkea tämän rinnan editse. Näin tapahtuu joka vuosi 20 päivän aikana, esim. 3 eKr. elokuun 27. ja syyskuun 15. päivän välisenä aikana. Seuraavaksi tulee miettiä, milloin Kuu on Neitsyen jalkojen alla. Vuonna 3 eKr. syyskuun 10. päivänä Kuu oli vielä Neitsyen jalkojen yläpuolella ja 12. päivänä jo kaukana niistä. Mutta syyskuun 11. päivän illalla klo 18.15 -19.30 se oli täsmälleen tekstin kuvaamassa paikassa Neitsyen jalkojen alla. Kaksitoista tähteä, jotka Neitsyellä oli päänsä yläpuolella seppeleenä, ovat nekin todella olemassa. Taivaalta voi laskea paljain silmin juuri saman määrän. Tähdet ovat: Pi, Ny, Beta, Sigma, Khi, Iota, Theta, 60, Delta, 93, Beta ja Omikron Vir. Tähdet muodostavat kuin kruunun Neitsyen pään yläpuolelle. Jos siis tuo ilmestyskirjan kohta kertoo Jeesuksen syntymän ajankohdan, sen on täytynyt tapahtua Risto Heikkilän mukaan 3 eKr, syyskyyn 11. päivänä klo 18.15-19.30 välisenä aikana."
Hmmm.....
Teoria Jupiterin ja Saturnuksen konjunktiosta ehdottaa Jeesuksen syntymävuodeksi 7 ekr.
Entäs jos vaikka Jeesus syntyi 7 ekr ja tuo Ilmestyskirjan ilmoittama tähtitaivaan ilmiö osoittaa sen ajankohdan, jolloin Jeesus tuli tietoiseksi itsessään asuvasta Kristuksesta eli kuten sanotaan "tuli uskoon". Tämä olisi siis tapahtunut 3 ekr, jolloin Jeesus olisi ollut noin 4 vuotias. Varsin hyvä arvaus niin kehittyneelle sielulle tulla tietoiseksi jumallisuudestaan. Kristus-sikiö alkoi silloin kehittyä Jeesuksen sisällä kuten hänen kaikkien seuraajiensa sisällä myöhemmin aina uskonnollisen kääntymyksen tapahtuessa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.