Wing Tsun peruskurssi Turussa 20.1.

Turku Wing Tsunin peruskurssi alkaa tänään keskiviikkona 20.1. kello 20.30. Viikon toiset treenit pidetään perjantaina 17.30. Mukaan sisäliikuntavälineet ja juomapullo. Paikalle voi tulla parin viikon ajan muinakin päivinä vaikka ei tänään ehtisi.

Harjoituspaikkana on Shaolin Dojo, Nahkurinkatu 8 (sisäänkäynti sisäpihalta).

Wing tsun on pääosin aseeton taistelulaji. Suurin osa siitä on käsi- tai lyöntitekniikoita, mutta siihen kuuluu myös potkuja, kaatoja ja hallintaotteita.

Normaalin pariharjoittelun lisäksi käydään läpi tilanteita, joissa vastustaja on aseistautunut tai toimii ryhmässä. Lajin periaatteita ovat suoraviivaisuus, tehokkuus ja liikkeen taloudellisuus. Se sopii niin mielenkiintoiseksi kuntoliikunnaksi kuin itsepuolustuslajiksikin.

http://turku.wingtsun.fi
0494
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Turku WT kirjoitti:

Turku Wing Tsunin peruskurssi alkaa tänään keskiviikkona 20.1. kello 20.30. Viikon toiset treenit pidetään perjantaina 17.30. Mukaan sisäliikuntavälineet ja juomapullo. Paikalle voi tulla parin viikon ajan muinakin päivinä vaikka ei tänään ehtisi.

Harjoituspaikkana on Shaolin Dojo, Nahkurinkatu 8 (sisäänkäynti sisäpihalta).

Wing tsun on pääosin aseeton taistelulaji. Suurin osa siitä on käsi- tai lyöntitekniikoita, mutta siihen kuuluu myös potkuja, kaatoja ja hallintaotteita.

Normaalin pariharjoittelun lisäksi käydään läpi tilanteita, joissa vastustaja on aseistautunut tai toimii ryhmässä. Lajin periaatteita ovat suoraviivaisuus, tehokkuus ja liikkeen taloudellisuus. Se sopii niin mielenkiintoiseksi kuntoliikunnaksi kuin itsepuolustuslajiksikin.

http://turku.wingtsun.fi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu