Aloitteeseeni vastauksia kaupungilta

Lieksan kaupungin kulttuuri ja vapaa-ajan lautakunta käsitteli sitten tekemääni aloitetta uudelleen joten tuota sanamuotoa oli siten hieman muokattu joten siitä kiitos vaikka ei niin kehuttavaa ole ollut toiminta aikaisemmin virkamiesten osalta.
Mutta huvittavaa järjestöillä on mahdollisuus tukea esimerkiksi jäsentensä matkakuluja joten näkis vaan kokemuksesta voinen sanoa ei aina edes kiitoksen sanaa mutta poikkeuksia on.
Sinänsä nyt todetaan että ikääntyväkin voi opiskella ja siitä oli juuri kysymys miten tuo ikäpolittinen ohjelma sisältää ja on käytännössä.

Sain myös vastauksen tuohon johtavan lääkärin vaalia koskevaan asiaan ja siitä silloin heti totesin jopa lautakunnan töpänneen ja sitä töppöilyä vielä jotkut oli valtuustossa esittämässä mutta nyt asia on päätöksessä siten kuin se oli esitetty aikanaan ja virka tuli uudelleen hakuun noiden virheiden takia.mutta kuka tässä kärsi muut kuin sairaat.Mutta kiitos vastauksesta.

Mitä tulee sitten myös nyt uuden Teknisen lautakunnan lausuntoon jonka luin netistä voinen antaa tunnustuksen siitä asiallisuudesta mitä tuo vastausoli eli siinä tunnustetaan tosiasiat ja vallitsevan tilanteen missä on puutteita esim vammaisten osallistumisen kohdalla ja nuo tehdyt saneeraukset mutta kuitenkin toteaisin tässä jopa rikotaan perustuslaillisia vammaisten osallistumismahdollisuuksia yhdenvertaiseen osallistumiseen esim Lieksan lukiolla tapahtuvaan valtuuston kokoukseen ei vammaiset jotka ovat liikuntakyvyttömiä voineet osallistua.
Mutta lupaus oli nyt,että Rauhalan leikkikenttä onnistuu tänä vuonna joten sitä oli kuntalaiset adressin kanssa jo yli kymmenen vuotta sitten toivoneet.
Olen myöskin tuonut esiin seikan tuosta kaavoituspolitiikasta miten siinä asiat ennen mainituin asioin on huomioitu
Joten nämä asiat on nyt sitten ainakin osittain päiväjärjestyksessä ja olen osaltani jotain tehnyt kuntalaisena tuntien asiat miten voinee toimia.
Mutta kuitenkin haluan tuoda myös kiitoksen tässä yhteydessä virkamiehille ja lautakunnalle mielestäni vastaus oli selkeä niinkuin pitääkin ymmärrettävässä muodossa.

Sosiaali ja terveys puolelta olen saanut hyvin nopeasti VT ylilääkärin vastauksen Diabeteshoidosta mutta yhdistys kuitenkin toivoo,että he voisivat edustajansa välityksellä käydä esittelemässä toimintaa joten tässä julkinen pyyntö lautakunnan johtavalle virkamiehelle ja odotan myös itse kysymyksiini vastausta lautakunnalta ja ikäpolittiselta työryhmältä.
Markku Korpinen kuntalainen sos ja terv lautakunnan varajäsen.
31584
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Niin.. tuolla kaupungin sivulla/päätöksenteko näkyi tulleen vesiperä vai oliko se köyden pää, Korpisen käteen!

Mitkä nyt on tunnelmat?

Tv:Kuotta, lapsetomuushoitojen hoitoasiamies ja keinosiementäjä.

Äänestä

Kannattais ehdottaa kaupungin valtuustolle ja hallitukselle, että asettaisivat uuden korpis-lautakunnan käsittelemään noita sinua alotteita, jotta muut lautakunnat saisivat työrauhan noilta sinun jonnijoutavilta aloitteilta ja valituksilta.
Varmaan jo vituttaa aivan tarpeeksi kun olet joka kokouksessa esittelemässä milloin mitäkin huu-haa hommia.

Mites muuten se uimahallin fossiiligallerian ja golfsimulaattorin ilmastointi ja LVI-puoli on hoidettu? Viimeksi kun kävin siellä siivoamassa, niin vesiputket vuosivat suoraan simulaattorin ohjauskeskukseen ja galleriassa Paavo Väyrysen vahapatsaasta oli jo kosteuden takia alkanut housunpuntit kastua, on se häpeällistä, jos tulevan päämininterin vahapatsas homehtuu.
Ilmastoinnista näytti tulevan raakka ulkoilmaa, vaikka siinähän piti olla lämmöntalteenottojärjestelmä.

Kuotta. Entine sähköputkimies ja nykyinen kokopäiväjuoppo.

Äänestä
  • Moi!

    Joopa joo ...viesti 29.1.2010 14:34 ei sitten ollut minun laittamani!

    Tv.Kuotta,kansantaloustieteen emerituslehtori, vihtori ja tutkijagradu.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Nikkivorosta kirjoitti:

    Moi!

    Joopa joo ...viesti 29.1.2010 14:34 ei sitten ollut minun laittamani!

    Tv.Kuotta,kansantaloustieteen emerituslehtori, vihtori ja tutkijagradu.

    Rekisteröi nimesi

    Muuten katsotaan kenen kirjoitukset nuo ovat kuitenkin harkitsematonta jankutusta.

    Minun tahtia ei haittaa se että saan jotakin arvostelua osakseni joiltakin taitamattomilta, vaan toimin siten kuin haluan toimia ja millaiset oikeudet jopa velvollisuudet on toimia eli "kysymällä kylän löytää" ja olen siten osuuteni suorittanut muuten minä en ole kokouksissa mukana muutakuin kirjeen välityksellä ja minun koppaan ei laisinkaan noin paljon ota kuin kirjoittajan.Olen siksi kauan tuntenut poliittista kulttuuria ja miten päätökset syntyvät ja miten täytyy olla myös yhteistyökykyinen ja toisaalta aktiivinen ja myöskin kyseenalaistaa joitakin asioita ja kuten huomasit esim johtavan lääkärin vaalin osalta asiat tuli oikealle tolalle miten yleensä kunnalliselämässä tulee toimia ja yhteiskunnassa myöskin sopimuspolitiikassa.MK

    Äänestä

  • markkukorpinen kirjoitti:

    Pilkille lähden Pankajärvellä tänä iltana mateita juksaamaan.

    Tv:Kuotta, ahventen narrauksen mestari ja Ahdin hyvä keveri.

    Äänestä

  • Kuotta kirjoitti:

    Pilkille lähden Pankajärvellä tänä iltana mateita juksaamaan.

    Tv:Kuotta, ahventen narrauksen mestari ja Ahdin hyvä keveri.

    mietippä ihmispolon elämää.? ?.
    Olen joskus miettinyt mistä lähtee ihmisen tarve tulla esiin tahallisella ja tahattomalla ajalla.
    Olla omasta mielestään oikeaoppinen ja aina oikeassa ? .?
    Heitetty kapula aiheuttaa , henkisen kiukun purkauksen. On kuin olisi paha aika kuukaudesta.
    Olipa kylä , kaupunki , kaupungin osa ,taloyhtiö tai muu vastaava , aina on yksi tai kaksi päälle-
    päsmäriä ja elä arvostele tai aseta kyseenalaiseksi.

    Joudut edesvastuuseen.

    Näillä kysymyksillä ei ole mitään tekemistä kirjoitussarjan kanssa , tuli vain mieleen
    jos siinä mateita onkiessa ? -? tulisi ajatus.

    Äänestä

  • mateita narratessa kirjoitti:

    siinä mateita onkiessa myös tämän kasvihuonepäästöjen ja ilmaston lämpeämisen olemusta.
    Vuosia on töttöröö "turvansoittoa" aiheen ympärillä ollut ja sitä on tutkittu ja se joka eniten maksaa on saanut mieluisat tulokset.
    Ja kukkahattu-Elma , vinttikoira-Viivi , susityttö Sanna ja lauma viherpeippoja sirputtaa
    "ihminen aiheuttaa ilmastonmuutoksen" , haistakoot pitkä paskan.
    Luonto kulkee kulkuaan ja sitä säätelee joku muu kuin " avuton" ihminen.
    Suomenlahden rannalla on lunta jo niin paljon ja taivaan täydeltä tulee lisää , aurauskalusto ei kerkiä aurata katuja.
    Ilmaston "lämpeneminen" on aiheuttanut sen ,että Italiassa ollaan paljon valmiimpia talveen kuin suomi-nimisessä takapajulassa.
    Sama se kunnallispolitiikassa , kaiken maailman "kukkahattuja , vilttikenkiä" ja muita ,touhuaa , näpertelee saadakseen oman nimensä esiin , asialla ei niin väliä.
    Siinäpä sitä mateita pyytäessä miettimistä-

    Äänestä

  • elmeri espoosta kirjoitti:

    Anteeksi , luin kerran ,että sinusta paistoi onnellisuus kun pakolaiset ei pakkasessa pärjää.
    Annan sinulle oivan annoksen lisää mietittävää;
    meillä on tällähetkellä pihat , jalkakäytävät ,kadut täynnä lunta.
    Taloyhtiön huollolla on traktoreita ,linkoja,erillaisia vempaimia millä lumet läksisi joutuisaan ,
    mutta herra suomalainen työläinen istuu mieluummin kaljakuppilassa , pelaamassa biljardia , viettämässä urheilupäivää kun kantaa vastuun työstänsä.
    Töissä on tänään 2 suomalaista ,2 venäläistä , 1 japanislaissyntyinen ja muutama muualta tullut kaveri. Eikä ole kysymys rahasta , vaan asenteesta.
    Kaupungin buseseja ajaa ulkolaistaustaiset kuskit , herra suomalainen ei sunnutaisin viitsi tehdä töitä.
    Henkilökohtaisesti olen rasisti , enkä palkkaa yhtään suomalaista töihin.
    Työkulttuuri on muualta tulleilla parempi.
    Mieti avannolla tätä ja kerro matikalle miten on maailma inhottava.

    Äänestä

  • Aloittaja

    elmeri espoosta kirjoitti:

    Lähditte sitten jälleen viemään asioita "pilkkiavantoon" sinne meni asiallinen asia ja ne kaupungin vastaukset joita osasin jopa kehua enkä moittia.
    Eli Lasten leikkikenttäasia
    Kaavoituspolitiikka
    Liikuntarajoitteiset
    Diabetikot
    Ikäpoliittinen ohjelma.

    Näistä asioista te arvoisat kansalaiset ette halunneet keskustella vaan sekoittaa noita muun otsikon alla olevia asioita jotka ovat tärkeitä myös tämän otsikon alle.

    Vielä kerran Lasten asiat leikkikenttä
    Kaavoituspolitiikka ja vammaisten huomioiminen
    Liikuntarajoitteiset ja tasa arvo osallistumiseeen ja liikkumiseen
    Diabetikoiden asiat eli lähinnä seuranta kuntoutus ja jalkojen hoito ennaltaehkäisevä toiminta
    Ikäpoliittinen asia miten edistetään tuota asiaa ja huomioidaan opiminen kaiken ikää ja miten sitä tuetaan kaupungissamme eri muodoin.
    Keskustellaan niistä asioista.
    Terveisin Markku Korpinen

    Nyt se mahtasi matikka olla tulollaan. Mites muutoin on ahvenaa tullut pilkillä. Ja vielä ois tuo kepun vaaliohjelma. Mitenkähän ne poloset pärjää, kun osa puoluejohtoo joutuu lusimaan.

    Äänestä

  • ose tärkeä kirjoitti:

    Nyt se mahtasi matikka olla tulollaan. Mites muutoin on ahvenaa tullut pilkillä. Ja vielä ois tuo kepun vaaliohjelma. Mitenkähän ne poloset pärjää, kun osa puoluejohtoo joutuu lusimaan.

    olitko sie siellä hymppä karajookke räppäyskilipailussa jojensuussa-
    Liekkö matikka mitenkä hyvin nousullaa , ite en oo vielä suana kun par.
    Hyvvii assiitahan se tu kaver ottaa esiille ei silti onhan niissä kannatettavvoo
    vuan halavattu tosikko on mieheks
    Kyllä se vuan talavveen kuulluu matikkakeitto , se kermanen ja voila maustettu ja ruisleipä.
    Hyvvee kalaonnee teitille kalamiehille
    ja antoissa politikointii sulle sinne valitusosastolle

    Äänestä

  • Aloittaja

    kohtalaisem paljon kirjoitti:

    En sitten ollut Joensuussa karaokessa vaan oopperassa ja kuka arvostelee karaokea niin millaista meteliä sitten on ooppera ottaako pannuun.
    Mutta edelleen olen sitä mieltä että Teillä on ihan kivoja asioita mutta kuitenkin asia asian kohdalla vedetään höppäpuolelle.

    Mutta kyllä tuo kalastaminen kuuluu Lieksalaiseen kulttuuriin ja miten voitaisiin tuota roskakalaa sitten markkinoida josta oli puhe juuri radiossa,eli nuo määrät eivät yksityisesti riitä niitä viemään keskieurooppaan jossa olisi niille markkinat joten pitäisikö organisaatio olla kuin sienten viemisessä.MK

    saitte yhden sulan plussan hattuunne.
    Että ihan ooppera- esityksessä.
    Oppera - operetti musiikki on todella hienoa kun sitä kuuntelee. Anteeksi , karaoke ei sitä yleensä ole ,on tietenki helmiä joukossa , mutta sittenkin.
    Saanen uteliaisuuttani kysyä mikä esitys oli.
    Olen joskus tuonut esiin ja joku muukin sanonut ,että n.4 vuotta sitten radiosta tuli 1700 luvulla säveletty ooppera, ei siinä sen kummasempaa mutta sen teki hienoksi ,että se esitettiin 1700-luvun puuåuhallin jäljitelmillä hienoa ,todella hienoa , fantastista.

    Ei Suomesta mitään kaloja kannata viedä minnekään rajojen ulkopuolelle, koska vielä jonain päivänä maassamme on nälänhätä ja sitten tarvitaan kaikki kalat ruoaksi..

    Mönninselällä on matikoiden ongintaan nyt paras ottoajankohta. Eilenkin sain pil.. eiku pilkillä 26 mat5ikkaa, joista laitoin housunpunttiin puolentoista kilon vonkaleen naistentansseihin mentyäni. Saatte uskoa, että tiukat teryleenihousut matikoineen veti naisväkeä kuin paskatunkio kärpäsiä. Pahaksi onnekseni mukaani valitsema nainen paljastuikin tarkemmissa tutkimuksissa mieheksi, mutta ei yksi kerta homoa tee ja toinen sattuukin jo huomattavasti vähemmän.

    Tv:Kuotta, mateenonginnan ylitsepääsemätön mestari ja nyt pesunkestävä HOMO!

    Äänestä

  • Aloittaja

    kalajutuista muuhun kirjoitti:

    Ooppera oli Von Giovanni Joensuun oopperayhdistys ry toteuttama tämän päivän Karjalaisen kulttuurisivulla asiasta paremmin.
    Joensuuun kaupunginoresteri säesti kuoroa johti Saara Elomaa
    Tuottajana Esa A Luukkainen
    Pääosissa Juha Eskelinen Baritoni
    Anneli Hynninen sopraano
    Katharina Freihoff sopraano
    Raija Puhakka sopraano
    Riku Pelo baritoni
    Mikko Järviluoto basso
    Joonas Eloranta tenori
    Jari Parviainen basso
    Esitys kesti noin 3 tuntia väliaika
    Ammattilaisia siis tekemässä
    aikanaan minäkin olen ollut mukana Imatralla ja Joensuussa ns oopperakuorossa

    Äänestä

  • kalajutuista muuhun kirjoitti:

    Voinen vastata tuohon mikä esitys Joenkylässä oli. Oopperan nimi oli Ottako Pannuun.

    Äänestä

  • Aloittaja

    markkukorpinen kirjoitti:

    Ooppera oli Von Giovanni Joensuun oopperayhdistys ry toteuttama tämän päivän Karjalaisen kulttuurisivulla asiasta paremmin.
    Joensuuun kaupunginoresteri säesti kuoroa johti Saara Elomaa
    Tuottajana Esa A Luukkainen
    Pääosissa Juha Eskelinen Baritoni
    Anneli Hynninen sopraano
    Katharina Freihoff sopraano
    Raija Puhakka sopraano
    Riku Pelo baritoni
    Mikko Järviluoto basso
    Joonas Eloranta tenori
    Jari Parviainen basso
    Esitys kesti noin 3 tuntia väliaika
    Ammattilaisia siis tekemässä
    aikanaan minäkin olen ollut mukana Imatralla ja Joensuussa ns oopperakuorossa

    Hieman taas lipsahti tuossa nimessä.anteeksiMK

    Ooppera oli Don Huonot Peräsuoljoen oopperayhdistys ry toteuttama tämän päivän Hesarinkulttuurisivulla asiasta paremmin.
    Vaasan kaupunginoresteri säesti kuoroa johti Kike Elomaa
    Tuottajana Esa A Pakarinen
    Pääosissa JuhaMieti Hiihtäjä
    Anneli Jäättenmäki Kepulainen
    Katariina Suuri Joku Venäjän perusjuntti
    Jouko Puhakka Rallikuski
    Riku Kiri Voimamies
    Mikko Leppilampi Rummut ja laulu
    Joonas Turtianien entinen metsuri
    Jari Sarasvuo Liikemies (talousrikollinen)
    Esitys kesti noin 3 minuuttia
    Ammattilaisia siis tekemässä
    aikanaan minäkin olen ollut mukana Metelissä jaVästäräkinlahdella uitossa töissä

    Terv: Kuotta, KAEAT Kaikkien Alojen Erikoisasiantuntija

    Äänestä

  • Kalaa tulee kirjoitti:

    Ei Suomesta mitään kaloja kannata viedä minnekään rajojen ulkopuolelle, koska vielä jonain päivänä maassamme on nälänhätä ja sitten tarvitaan kaikki kalat ruoaksi..

    Mönninselällä on matikoiden ongintaan nyt paras ottoajankohta. Eilenkin sain pil.. eiku pilkillä 26 mat5ikkaa, joista laitoin housunpunttiin puolentoista kilon vonkaleen naistentansseihin mentyäni. Saatte uskoa, että tiukat teryleenihousut matikoineen veti naisväkeä kuin paskatunkio kärpäsiä. Pahaksi onnekseni mukaani valitsema nainen paljastuikin tarkemmissa tutkimuksissa mieheksi, mutta ei yksi kerta homoa tee ja toinen sattuukin jo huomattavasti vähemmän.

    Tv:Kuotta, mateenonginnan ylitsepääsemätön mestari ja nyt pesunkestävä HOMO!

    Siell on susiketjussa siun matikanpyynnistä maili. Ookkos lukenut.

    Äänestä

  • Dr Gr Gras kirjoitti:

    Siell on susiketjussa siun matikanpyynnistä maili. Ookkos lukenut.

    Moi!

    Niinkuin näkyy niin minä taidan olla siksi kiinnostava nimimerkki, että jopa lisäännyn palstalla, minun poissaollessanikin!

    Mie en vielä pilkkivehkeitä ole kaivellut esille ...joskohan ensi kuussa?

    Tv; Kuotta, maahanmuuttoviraston yli ja keskiaktuaari, kulttuuriantropologian maisteri ja yhä alivaltiosihteeri,

    Äänestä

  • Aloittaja

    jossoppii kirjoitti:

    Joillakin on tarve lähteä vetämään Drag show ta mutta sekin oli ollut Lieksan muikkumarkkinoilla joten se lienee sitten joidenkin kalastajien tarpeiden ajamista.
    Mutta ei se mitään moni on jopa hyvinkin taitava esiintyjä eli esim olen nähnyt laivalla mega paulan.
    Kuitenkin totean vielä keskustelu ei ollut alussa tätä vaan tiedotin saamistani kaupungin hallinnolle tekemistäni aloitteista siihen ei kuulunut vielä toistaiseksi tuo nyt mainitsemani shouw.
    Muuten en ole havainnut lieksassa olevan pitkään aikaan naistentansseja joten onko ne sitten pielisellä kaikki naiset ja sitten joku menee perässä kelkkauraa seuraten maastoautolla näin luin aviisista, joten kuotta tiedätkö enemmän.kerro siitä omalla palstalla.MK

    Tee kaupunginvaltuustolle esitys ,että lieksan kulttuurilautakunta
    järjestää Drag -naistentanssit.
    Tulee varmasti paljon kepulaisia.

    Oisko se näin ,että palstan lukijat ovat kyllästyneet , tiettyihin omahyväisiin teksteihin.
    Olipa ne kirjoittanut kuka hyvänsä.

    Kirjoittaja on Maolainen ,vapaan -sanan edustaja.

    Äänestä

  • Aloittaja

    maolaisajako olemme kirjoitti:

    Tulit sitten tänne esittämään noita mielipiteitä joita,et varmaan saisi esittää siellä isä aurinkoisen maassa, mutta tuota solvaamista jaksat tehdä toisille se on harrastus ilmeisesti koko ajan.
    Mitä tulee noihin naisten tansseihin niin Shou on hieman eri asia kuin setan bileet ja varmaan nihin on karvoihin katsomatta eri puolueissa henkilöitä ja kaiken kaikkiaan täällä eikä muuallakaan voi laittaa eri arvoon henkilöitä senkään perusteella mikä on suuntaus se on perustuslaissa mainittu.
    Mutta jos haluat tietää mahdollisuudet niin käy eri palstalla missä on sellaisia bileitä niitä ei taida siellä isä aurinkoisen maassa olla.MK

    vaatteissa.? ?
    Herra Korpinen ,olen saanut käsityksen , että te laulatte kirkkomusiikkia ja toimitte kirkon piirissä muutenkin. Olenko oikeassa ?
    Kyllä siinä kieroutuma ihmispolon päässä on jos julkisesti haluaa naiseksi pukeutua , peittää oman viettinsä shovn taakse.
    Herra Korpinen olin töissä ravintolamaailmassa siihen aikaan kun paukku alkoi pyörittää drag-shov:ta. Luvallanne ilmaisen jos suomen laki olisi sen sallinut , olisin tervannut ns. taitelijoiden perseet.
    Luulen ,että maolainen heitti sinulle ärsykkeen ja sinä tartuit.
    Ei kaikki mitä ns. taiteen piirissä ole ,ole taidetta vaan ihan jotain muuta.
    Minä uskon ,että Raamattu on Jumalan ilmoitus meille ihmisille ja meidän tulisi elää sen mukaan. Herra Korpinen minun ja sinun arvovalta ei riitä muuttamaan sen totuutta , eikä valtioiden kirkkojen.

    Äänestä

  • nainene ,miesten kirjoitti:

    Ohhoh. Aika paha vetäsy. Seurataampa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    timeglock kirjoitti:

    Ohhoh. Aika paha vetäsy. Seurataampa.

    Vastaan kysymyksiin kirkon piirissä on myös luurankoja kaapissa ja joka uskalsi tulla ulos oli supuolen vaihdoksen tehnyt kirkkoherra Imatralta.
    Laulan todella myös ihmisen viimeiselle matkalle viime lauantainakin kaksi kertaa mutta olen hyvin arkinen ihminen ja siten armoa vailla kuten ristillä ryöväri.
    Shou on souta mutta erehdyttäminen ja piiloutuminen valheessa eläminen on monen vienyt tuhoon.
    Olin vasta kesällä mansikkakarnevaaleissa kun joku jätkä ei sulattanut jaätkätansijoita vaan keskisormea näytti minun näkemys oli se että oli jätkillä kuntoa ja siten kehon hallintaa enkä siinä nähnyt pornoa.
    Myös kirkossa harjoitetaan liturgista tanssia nykyään jota en ole vielä nähnyt
    Mitä tulee sitten elämiseen sanan mukaan on etsikää niin te löydätte olkaamme hyvässä hyviä ja pahassa taitamattomia,mutta edelleen toteaisin sen seikan on aika julmaa ihmisten kanssa elää ja hakata toista päähän Raamatulla ja kysyä uskotko,Joten tutkikaa mikä on otollista ja hyvää ja heittäkää pois vanha hapatus mutta älkäämme hakeko jokaisesta opintuulesta korvasyyhyyn lääkettä mitä tarjotaan tämä myös uskon alueella. Joten tämä on näkemykseni Kiitos MK

    Teette hyvin kun käytte lauluillanne lohduttamassa pois menneen lähimmäisiä.
    Monta kertaa elämässä on näin , että parasta ihmiselle on toisen ihmisen läheisyys , yhteyden saaminen vaikeina aikoina ja siinä ei sanoja tarvita.
    Mutta saanen tuoda esille pari asiaa Raamatusta.
    5 Mos 23:1 "Älköön kukaan ,joka on kuohittu musertamalla tai leikkaamalla , pääskö Jumalan seurakuntaan."
    Tämän rinnalla piispa , kirkkovaltuusto ,pappi tai ihan tavallinen ihminen on sanaton , loppui arvovalta.

    "Nainen älköön käyttäkö miehen tamineita , älköön mies pukeutuko naisen vaatteisiin , jokainen joka niin tekee , on kauhistus Herralle sinun Jumalallesi" Mos 5

    Äänestä

  • Aloittaja

    nainene,miesten kirjoitti:

    Kuitenkin uudessa testamentissä on paljon armahtavampaa tekstiä eikä niin lakihenkistä.
    Sopikaa keskenänne mikä on otollista ja hyvää
    Mutta kuitenkin on tietysti selvää se, että jos tavallaan noissa tamineissa harhauttaa toista.
    On myös Herralle kauhistus jos mies ei Herran edessä ole paljain päin, sekin on kauhistus ja myös jos nainen ei peitä hiuksiaan sekin on sama kuin hän ajaisi hiuksensa joten kyllä näitä evästyksiä löytyy.
    Seurakunnan palvelijasta vielä uudessa testamentissä yhden naisen mies joka hallitse perheensä ellei sitä tee ei hallitse myöskään seurakuntaa. Millainen on sitten hyvä paimen,eikö hän etsinyt kadonnutta lammasta mutta on tietysti niin,ellei hedelmäpuu tuota tai oksa hyvää hedelmää on parempi sellainen puu karsia pois ja katso on luotava uusi puu ja hedelmä.
    Mutta kuitenkin on usko toivo ja rakkaus ja rakkaus on niistä suurin.
    Olemme siis osa suurta joukkoa ja jotkut ovat valkaisseet vaatteensa verellä näin ilmestyskirja toteaa lohdutuksen sanat kun tuo viimeinen matka on edessä silloin ei ole kipua eikä tuskaa eikä aurinko heitä polta.MK

    Licifer (luciferin pikkuveli joka on shemale) vie sinut mikäli et muuta suhtautumistasi uskontoon.

    Äänestä

  • Aloittaja

    H2O+CO3 kirjoitti:

    Licifer (luciferin pikkuveli joka on shemale) vie sinut mikäli et muuta suhtautumistasi uskontoon.

    Voimakkain pikkuveli on housuissasi jonka pitelemisessä lienee työtä ellei ole sitten tehty niinkuin aikaisempi kirjoittaja totesi eli pallit tiiliskivien väliin.
    Hirviää ajatella noin ankarasti jos ihminen on joutunut esim pahoinpideltäväksi kidutettavaksi ja mitä tehdään maailmalla tytöille? onko he sitten osattomia sen jälkeen,sanoisinko mitä missä on sitten se riemuliiteri.MK

    Pysykää kanavalla, vaikka lopun vuotta kumpanenkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

markkukorpinen kirjoitti:

Lieksan kaupungin kulttuuri ja vapaa-ajan lautakunta käsitteli sitten tekemääni aloitetta uudelleen joten tuota sanamuotoa oli siten hieman muokattu joten siitä kiitos vaikka ei niin kehuttavaa ole ollut toiminta aikaisemmin virkamiesten osalta.
Mutta huvittavaa järjestöillä on mahdollisuus tukea esimerkiksi jäsentensä matkakuluja joten näkis vaan kokemuksesta voinen sanoa ei aina edes kiitoksen sanaa mutta poikkeuksia on.
Sinänsä nyt todetaan että ikääntyväkin voi opiskella ja siitä oli juuri kysymys miten tuo ikäpolittinen ohjelma sisältää ja on käytännössä.

Sain myös vastauksen tuohon johtavan lääkärin vaalia koskevaan asiaan ja siitä silloin heti totesin jopa lautakunnan töpänneen ja sitä töppöilyä vielä jotkut oli valtuustossa esittämässä mutta nyt asia on päätöksessä siten kuin se oli esitetty aikanaan ja virka tuli uudelleen hakuun noiden virheiden takia.mutta kuka tässä kärsi muut kuin sairaat.Mutta kiitos vastauksesta.

Mitä tulee sitten myös nyt uuden Teknisen lautakunnan lausuntoon jonka luin netistä voinen antaa tunnustuksen siitä asiallisuudesta mitä tuo vastausoli eli siinä tunnustetaan tosiasiat ja vallitsevan tilanteen missä on puutteita esim vammaisten osallistumisen kohdalla ja nuo tehdyt saneeraukset mutta kuitenkin toteaisin tässä jopa rikotaan perustuslaillisia vammaisten osallistumismahdollisuuksia yhdenvertaiseen osallistumiseen esim Lieksan lukiolla tapahtuvaan valtuuston kokoukseen ei vammaiset jotka ovat liikuntakyvyttömiä voineet osallistua.
Mutta lupaus oli nyt,että Rauhalan leikkikenttä onnistuu tänä vuonna joten sitä oli kuntalaiset adressin kanssa jo yli kymmenen vuotta sitten toivoneet.
Olen myöskin tuonut esiin seikan tuosta kaavoituspolitiikasta miten siinä asiat ennen mainituin asioin on huomioitu
Joten nämä asiat on nyt sitten ainakin osittain päiväjärjestyksessä ja olen osaltani jotain tehnyt kuntalaisena tuntien asiat miten voinee toimia.
Mutta kuitenkin haluan tuoda myös kiitoksen tässä yhteydessä virkamiehille ja lautakunnalle mielestäni vastaus oli selkeä niinkuin pitääkin ymmärrettävässä muodossa.

Sosiaali ja terveys puolelta olen saanut hyvin nopeasti VT ylilääkärin vastauksen Diabeteshoidosta mutta yhdistys kuitenkin toivoo,että he voisivat edustajansa välityksellä käydä esittelemässä toimintaa joten tässä julkinen pyyntö lautakunnan johtavalle virkamiehelle ja odotan myös itse kysymyksiini vastausta lautakunnalta ja ikäpolittiselta työryhmältä.
Markku Korpinen kuntalainen sos ja terv lautakunnan varajäsen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu