Belgia + alkoholin/savukkeiden tuominen

Terve,
Olen tässä 17. vuotias ja olen lähdössä belgiaan kaverini kanssa. Tarkoitus olisi tuoda matkalta luultavasti kartsa ja mahdollisesti jonkun näköistä viinasta.
Eli kysymys kuuluu, että tarkistetaanko laukun sisältöä, jos siellä on kartsa ja ehkä 1 litra viinaa? kun liikutaan euroopan sisällä kun minähän olen vasta 17-vuotias.
Myös baareja missä olisi nuorta porukkaa brysselin keskustassa voi ehdoitella.

Kiitoksia vastauksista.
1926
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

tupakoiden ja viinaksien tuonnista, en osaa mitään sanoa, kuin että belgiasta paikan päältä ei mitään järkeä ole viinaa lähteä raahaamaan, koska hintataso on niin samaa kuin suomessa.
ja pienellä googlailulla löytyi tällainen:
"Alkoholi ja tupakka

Tupakkatuotteen vähittäismyyntipakkauksessa on oltava 1.7.2009 alkaen suomeksi ja ruotsiksi varoitus tupakan aiheuttamista terveyshaitoista ja merkinnät savukkeesta poltettaessa syntyvän tervan, nikotiinin ja hiilimonoksidin määristä sekä tiedot tuotteen tunnistamista ja jäljittämistä varten.

Jos tupakkatuotteen merkinnät poikkeavat edellä mainitusta, ei Suomeen saa tuoda EU-maistakaan omaa käyttöä varten enempää kuin 200 savuketta, 50 sikaria, 100 pikkusikaria ja 250 grammaa piippu- tai savuketupakkaa.
Ikärajat

* Väkeviä alkoholijuomia (yli 22 %) saa Suomessa pitää hallussaan ja kuljettaa vain 20 vuotta täyttänyt henkilö.
* Miedompia (enintään 22 %, kuten vermutit, katkerot, sherryt, long drinkit, siideri ja kuohuviinit, puna-, valko- ja roséviinit sekä olut) koskeva hallussapidon ja kuljettamisen ikäraja on 18 vuotta.
* Tupakkatuotteita saa tuoda tullitta EU:n ulkopuolelta, jos on täyttänyt 18 vuotta."

eli tuon tekstin mukaan, ei alaikäinen saa tupakkaa taikka viinaksia tuoda, mutta mikäli joku muu osaa omakohtaisia kokemuksia kertoa, niin saattaa tietysti poiketa painetusta tekstistä.


ja sitten baareista. yksi keskustassa olevista nuorten suosimista paikoista kaikkein suosituin lienee celtica,
http://www.celticpubs.com/celtweb/celticabxl.html
pubi tyylinen päivällä, illalla tanssilattia yläkerrassa auki ja porukkaa taatusti aina tupa täynnä! ja iltaisin livemusiikkia joka ilta.
happy hour alkuillasta puoleenyöhön: iso kalja 2€, pieni 1€ ja pulloissa breezereitä ym 2€.
pääkadulta anspachlaanilta kääntyy katu kiekenmarkt, jolla baari sijaitsee. ihan keskustassa siis, pörssin kulmilla.
lisäksi klubeja löytyy vaikka kuinka, mutta niihin usein on sisäänpääsymaksu. mm. Fuse, Mirano Continental, le you ...

kannattaa myös suunnata metroasemalle Schuman, jonka ympäristössä paljon irkku- ym pubeja. n. 5 min metromatkan päässä keskustasta. (linja 1 stokkeliin tai linja 5 hermann debroux suuntaan)

toivottavasti tiedoista oli jotain apua ja hauskaa matkaa teille!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Chill(//// kirjoitti:

Terve,
Olen tässä 17. vuotias ja olen lähdössä belgiaan kaverini kanssa. Tarkoitus olisi tuoda matkalta luultavasti kartsa ja mahdollisesti jonkun näköistä viinasta.
Eli kysymys kuuluu, että tarkistetaanko laukun sisältöä, jos siellä on kartsa ja ehkä 1 litra viinaa? kun liikutaan euroopan sisällä kun minähän olen vasta 17-vuotias.
Myös baareja missä olisi nuorta porukkaa brysselin keskustassa voi ehdoitella.

Kiitoksia vastauksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu