Ruokaa luonnosta

Pikkujössikkänä -60 -70 luvun taitteessa kuljin mummun mukana metsissä.
En silloin osannut arvostaa, eikä tullut edes mieleen hänen intonsa syödä
"mitä vastaan tuli". Nyt myöhemmin on harmittanut. Luonnosta löytyi marjojen, sienien
lisäksi, monenlaista versoa, kuorta, yrttiä, juurta.......... Siis vaikka mitä.
Osan söi ja osasta teki lääkkeitä. Ei ne varmaan huonoja olleet. Eli yli 90v
Mistä löytyisi kirjallista materiaalia, jotta voisin paremmin tutustua vastaaviin sapuskoihin.
Tiedän ja muistan ettei ne mitään varsinaisia herkkuja silloin minulle olleet
ja tuskin nytkään, mutta uteliaisuus on lisääntynyt. Jotain muistiinpanoja olen löytänyt,
mutten uskalla niitä suoraan kokeilla. Osaisiko joku hiukan avustaa.
61317
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

seudulla niin ainakin työväenopistolla on toukokuussa kurssi,jossa opetellaan syötäviä luonnokasveja.
Tuollaisia kursseja voi löytyä myös paikallisislta retkeily-yhdistyksiltä.
Survival-kilta järjestää niitä myös.

Kirjasto lienee paras paikka kartoittaa yleensäkin alan kirjallisuus.

Googleen hakusanoiksi kaikki mitä aiheesta keksit,niin suomeksi kuin muillakin osaamillasi kielillä.

Äänestä
  • MPK:n kursilla olen joskus käynyt ja joihinkin kirjoihin tutustunut, muttei
    ole vastanneet sitä mitä haen. Toi on kyllä tosi mitä kirjoitit kurssi on
    paras, siellä pääsen näkemään, haistamaan ja koskemaan. Oppii parhaiten.
    Valitettavasti en asu pk seudulla. Marttaliittokin pitää joitain kursseja,
    mutta niitä on vaikea löytää. Olisi sielläkin yksi mies paikalla:)
    Usein nuo kasvit esitetään hiukan liiana "eksoottisina" tai sitten ihan nuo perusjutut,
    jotka on jo hanskassa. Kiitos vastauksestasi.

    Äänestä

kirjoitti aikanaan kirjan "Mihin kasvimme kelpaavat". Se on muistaakseni 80-luvun alusta. Käsittääkseni siitä ei ole otettu uusintapainosta, mutta kirjastoista saattaa löytyä. Siinä on aika mukavasti kartoitettu kasvien hyötykäyttöä ravintona, lääkkeenä ym.
Reseptikirja se ei ole, mutta hyvä perusteos, jonka pohjalta voi sitten kiinnostuksen mukaan etsiä tarkempaa tietoa.

Voi olla että aiheesta on julkaistu tuoreempiakin teoksia. Omaan silmään ei ole tarttunut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


turvallisemmin kirjoitti:

Pikkujössikkänä -60 -70 luvun taitteessa kuljin mummun mukana metsissä.
En silloin osannut arvostaa, eikä tullut edes mieleen hänen intonsa syödä
"mitä vastaan tuli". Nyt myöhemmin on harmittanut. Luonnosta löytyi marjojen, sienien
lisäksi, monenlaista versoa, kuorta, yrttiä, juurta.......... Siis vaikka mitä.
Osan söi ja osasta teki lääkkeitä. Ei ne varmaan huonoja olleet. Eli yli 90v
Mistä löytyisi kirjallista materiaalia, jotta voisin paremmin tutustua vastaaviin sapuskoihin.
Tiedän ja muistan ettei ne mitään varsinaisia herkkuja silloin minulle olleet
ja tuskin nytkään, mutta uteliaisuus on lisääntynyt. Jotain muistiinpanoja olen löytänyt,
mutten uskalla niitä suoraan kokeilla. Osaisiko joku hiukan avustaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu