Siinä on salainen taka-ajatus

Siinä, että annetaan ymmärtää, että säätiön hoveissa on paljon, mitä julkisuuteen ei ole päästetty, on tietty logiikka.

On jätetty reservi hätätilanteita varten.

Esimerkiksi sellaista hätätilannetta, että historia kääntyisi uusille, EGW:n ei-veikkaamille alueille.

Vaikkapa siten, että katolisen kirkon alamäki jatkuisi ja kovakalloisinkin adventisti alkaisi uumoilla, ettei taida Suuren Taistelun näkemys lopputapahtumista käydä toteen perinteisen näkemyksen mukaan.

Silloin on kätevää, että holveista löytyy uusi, julkistamaton manuscript, jossa todetaan, että ST:n ennustamat tapahtumat olivat "ehdollisia ennustuksia", niin kuin (adventistisen käsityksen mukaan) suuri osa VT:n ennustuksista.

Tässä uudessa uudessa käsikirjoituksessa aikanaan kerrotaan, että Jumalalla on ollut tiedossa _kaksi_ vaihtoehtoista maailman lopputapahtumien tietä, joista ST:n näkemys oli yksi, mutta sen ehdot eivät riittävästi täyttyneet, joten se ei toteutunut.

Mutta sitten oli toinenkin vaihtoehto, jossa esimerkiksi Islam ottaa RKK:n roolin ja säätää perjantailain!

Ronald D. Graybill -parka otti ja meni tekemään väitöskirjan neljästä suuresta 1800-luvun naispuolisesta uskonnon perustajasta. Väitöskirjan oli materiaali oli osin koottu julkistamattomasta, säätiössä säilytetyssa materiaalista, nimittäin EGW:n osalta.

Tarkka väitöskirjan nimi "The Power of Prophecy: Ellen G. White and Women Religious Founders of the Nineteenth Century" (Ph.D. diss.: The Johns Hopkins University, 1983)

Mutta kaikki salainenkin tulee aikanaan julkiseksi, ja näin kävi Ronald-paralle. Sai luopua lokoisasta hommastaan säätiössä, kun työnantajalta meni usko hänen salassapitokykyynsä.

http://en.wikipedia.org/wiki/Ronald_Graybill#Ronald_Graybill

http://spectrummagazine.org/files/archive/archive11-15/14-4casey.pdf
1142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Minulla on aivan sama tieto - että sanotaan olevan julkaisematontakin materiaalia,
joka on lupa julkaista vasta kun aika on. Se on Ellenin perillisen varatie tosiaan
siltä varalta, että - kuten näyttää - katolisen kirkon merkitys jopa USA:ssa
minimoituu ja varsinkin islam kasvattaa vaikutusvaltaansa.
Onhan pedonmerkki siirrettävistä ihan mihin vain tahdotaan. Tinasotamiehillä
se suuri taistelu käy, digitaalisilla kirjaimilla. Niinkuin tällä hetkellä vielä satuillaan sen
pedonmerkin olevan yhteisesti paavilla ja Yhdysvalloilla.
Kaikissa näissä linkeissä aivopestään siihen uskoon toistaiseksi, varsinkin tuossa
"Taistelu Kulissien Takaka":

http://www.endtime.net/kinfof.htm
http://www.endtime.net/finsk/KbK.htm

[][][] Silloin on kätevää, että holveista löytyy uusi, julkistamaton manuscript, jossa todetaan, että ST:n ennustamat tapahtumat olivat "ehdollisia ennustuksia", niin kuin (adventistisen käsityksen mukaan) suuri osa VT:n ennustuksista.
Tässä uudessa uudessa käsikirjoituksessa aikanaan kerrotaan, että Jumalalla on ollut tiedossa _kaksi_ vaihtoehtoista maailman lopputapahtumien tietä, joista ST:n näkemys oli yksi, mutta sen ehdot eivät riittävästi täyttyneet, joten se ei toteutunut.
Mutta sitten oli toinenkin vaihtoehto, jossa esimerkiksi Islam ottaa RKK:n roolin ja säätää perjantailain! [][][] - Tuomas-kuoma -

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pcb666 kirjoitti:

Siinä, että annetaan ymmärtää, että säätiön hoveissa on paljon, mitä julkisuuteen ei ole päästetty, on tietty logiikka.

On jätetty reservi hätätilanteita varten.

Esimerkiksi sellaista hätätilannetta, että historia kääntyisi uusille, EGW:n ei-veikkaamille alueille.

Vaikkapa siten, että katolisen kirkon alamäki jatkuisi ja kovakalloisinkin adventisti alkaisi uumoilla, ettei taida Suuren Taistelun näkemys lopputapahtumista käydä toteen perinteisen näkemyksen mukaan.

Silloin on kätevää, että holveista löytyy uusi, julkistamaton manuscript, jossa todetaan, että ST:n ennustamat tapahtumat olivat "ehdollisia ennustuksia", niin kuin (adventistisen käsityksen mukaan) suuri osa VT:n ennustuksista.

Tässä uudessa uudessa käsikirjoituksessa aikanaan kerrotaan, että Jumalalla on ollut tiedossa _kaksi_ vaihtoehtoista maailman lopputapahtumien tietä, joista ST:n näkemys oli yksi, mutta sen ehdot eivät riittävästi täyttyneet, joten se ei toteutunut.

Mutta sitten oli toinenkin vaihtoehto, jossa esimerkiksi Islam ottaa RKK:n roolin ja säätää perjantailain!

Ronald D. Graybill -parka otti ja meni tekemään väitöskirjan neljästä suuresta 1800-luvun naispuolisesta uskonnon perustajasta. Väitöskirjan oli materiaali oli osin koottu julkistamattomasta, säätiössä säilytetyssa materiaalista, nimittäin EGW:n osalta.

Tarkka väitöskirjan nimi "The Power of Prophecy: Ellen G. White and Women Religious Founders of the Nineteenth Century" (Ph.D. diss.: The Johns Hopkins University, 1983)

Mutta kaikki salainenkin tulee aikanaan julkiseksi, ja näin kävi Ronald-paralle. Sai luopua lokoisasta hommastaan säätiössä, kun työnantajalta meni usko hänen salassapitokykyynsä.

http://en.wikipedia.org/wiki/Ronald_Graybill#Ronald_Graybill

http://spectrummagazine.org/files/archive/archive11-15/14-4casey.pdf

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu