Ihanaa palata töihin

Nyt kun työt taas monilla alkaa niin kuinka moni on oikeasti sitä mieltä, että rentoutui lomallaan?

Mä olen ainakin sitä mieltä, että kyllä on taas ihanaa palata töihin sen kaiken hössöttämisen "ja täytyy tehdä sitä ja tätä" hömpötyksen jälkeen.

Onhan se ihan mukavaa juosta jos jonkin moisessa kesähärdelissä, joo, mutta vain sen ensimmäisen viikon. Sen jälkeen elimistö kaipaa lepoa ja lomaa, mutta kun toisaalta pitää hössöttää, että kaikki lomalle suunniteltu ehditään hoitaa niin ei se sitten olekaan niin mukavaa kuin alunperin oltiin ajateltu...joten ihanaa, että voi taas kaiken mukavan "paskan" jälkeen palata arkeen ja unohtaa sen suuna päänä juoksemisen.
1669
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olen aina ihmetellyt monien suomalaisten lomakulttuuria. Miksi ihmeessä lomalla pitää hössöttää ja kiirehtiä? Itse ainakin olen tavannut käyttää lomani satunnaisten keskeneräisten projektien parissa, sekä välillä lojua päiviä tekemättä oikeastaan yhtään mitään. Loman suunnittelusta en ole oikein koskaan pitänyt, koska kaikenmaailman suunnitelmat luo vain turhaa stressiä, ja itsensä stressaaminen sotii mielestäni loman merkitystä vastaan.

Mutta miten kukakin tykkää tietysti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hertta/Ässä kirjoitti:

Nyt kun työt taas monilla alkaa niin kuinka moni on oikeasti sitä mieltä, että rentoutui lomallaan?

Mä olen ainakin sitä mieltä, että kyllä on taas ihanaa palata töihin sen kaiken hössöttämisen "ja täytyy tehdä sitä ja tätä" hömpötyksen jälkeen.

Onhan se ihan mukavaa juosta jos jonkin moisessa kesähärdelissä, joo, mutta vain sen ensimmäisen viikon. Sen jälkeen elimistö kaipaa lepoa ja lomaa, mutta kun toisaalta pitää hössöttää, että kaikki lomalle suunniteltu ehditään hoitaa niin ei se sitten olekaan niin mukavaa kuin alunperin oltiin ajateltu...joten ihanaa, että voi taas kaiken mukavan "paskan" jälkeen palata arkeen ja unohtaa sen suuna päänä juoksemisen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu