Hesarissa meikäläinen USA:ssa, Antti Pentikäinen

Huomasitteko päivän Hesarista, että yksi meikäläinen on päässyt Yhdysvaltoihin työhommiin ja käy Valkoisessa talossa usein eli Antti Pentikäinen perheineen Kirkon Ulkomaanavusta.
6521
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

puoli on vain, että noissa eliittihommissa sitä alkaa luulla olevansa jotakin, ja sitten ei uskomisen asia enää tunnukaan tärkeältä. aina ja jokaiselle on noin käynyt.

Äänestä
  • Kateellista ja pikkusieluista tekstiä. Onko nyt hyvä mieli?

    Äänestä

  • Höpziz kirjoitti:

    Kateellista ja pikkusieluista tekstiä. Onko nyt hyvä mieli?

    saavuttanut elämässäni jo kaiken mitä halusinkin. Valkoiseen taloon en koskaan päässyt. Ruotsin kuninkaan näin 10 metrin etäisyydeltä. Presidentti Koivosrtoa olen kätellyt, mutta muut presidenttimme ovat jääneet kättelemättä. Arkkipiispa Wikströnkin kanssa olen juonut kahvia ja vitsaillut. Mutta kateellinen - mistä olisin kateellinen? Jokaisellahan on oma elämänsä osa. Jokaisella erilainen.

    Äänestä

no, mikäs sielä käydessä

Äänestä

Eikös tämä Antti ollut yksi vl-teologipojista, joka aikanaan vaati hoitokokousjulmuuksien selvittämistä?

Ja SRK lennätti hoitomiehensä paikalle.

Äänestä

http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008. [16] Nigeriassa noin 5000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[17] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia."

http://www.huffingtonpost.com/huff-wires/20091018/af-nigeria-child-witches/

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rikas- kirjoitti:

Huomasitteko päivän Hesarista, että yksi meikäläinen on päässyt Yhdysvaltoihin työhommiin ja käy Valkoisessa talossa usein eli Antti Pentikäinen perheineen Kirkon Ulkomaanavusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu