Uskovainen on päätön ihminen!

Pystyisittekö te elämään ilman uskoa päivääkään? Tuntuu siltä, että tota Jumalan sanaa suolletaan vähän joka paikassa. Hankkisitte lopultakin oman elämänne, ettei teidän tarvitsi mennä mihinkään parantolaan siitä syystä, että on ihmisiä jotka eivät jaksa teidän saarnojanne kuunnella. Tiedän yhden tosikkouskovaisen, joka on nyt lataamossa sen takia kunnei kukaan voi kuulemma uskoa hänen kreationisti-juttujaan.

Määrittäkään hulluus? Eikö nimenomaa esimerkiksi kreationistit ja muut uskovaiset sellaisia nimeenomaan ole, joiden yläpäähän mitään muuta mahdu kuin saada ei-uskovat käännytetyksi uskovaiseksi?? Ihmettelevät kuitenkin että saavat siitä heti turpaansa ja hokevat että siitä pitäisi saada yhteiskunnallinen tuomio, mikäli ihminen ei usko tai ala homosta heteroksi. Mikään ei voi olla naurettavampaa kuin uskossa elävä ja itselleen valehteleva päätön ihminen, jota uskovaiset edustavat koska eivät käytä omia aivojaan vaan sitä mitä joku idiootti on aikoinaan kirjoittanut johonkin "mustaan kirjaan"!!

Homot tahtovat elää, mutta te ette!
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Satut nyt olemaan sellaisella palstalla, missä sitä suolletaan.Mee vaikka pitsinnypläys palstalle, jos tämä on jotenkin väsyttävää. Ugh olen puhunut!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ateisti1982 kirjoitti:

Pystyisittekö te elämään ilman uskoa päivääkään? Tuntuu siltä, että tota Jumalan sanaa suolletaan vähän joka paikassa. Hankkisitte lopultakin oman elämänne, ettei teidän tarvitsi mennä mihinkään parantolaan siitä syystä, että on ihmisiä jotka eivät jaksa teidän saarnojanne kuunnella. Tiedän yhden tosikkouskovaisen, joka on nyt lataamossa sen takia kunnei kukaan voi kuulemma uskoa hänen kreationisti-juttujaan.

Määrittäkään hulluus? Eikö nimenomaa esimerkiksi kreationistit ja muut uskovaiset sellaisia nimeenomaan ole, joiden yläpäähän mitään muuta mahdu kuin saada ei-uskovat käännytetyksi uskovaiseksi?? Ihmettelevät kuitenkin että saavat siitä heti turpaansa ja hokevat että siitä pitäisi saada yhteiskunnallinen tuomio, mikäli ihminen ei usko tai ala homosta heteroksi. Mikään ei voi olla naurettavampaa kuin uskossa elävä ja itselleen valehteleva päätön ihminen, jota uskovaiset edustavat koska eivät käytä omia aivojaan vaan sitä mitä joku idiootti on aikoinaan kirjoittanut johonkin "mustaan kirjaan"!!

Homot tahtovat elää, mutta te ette!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu