Jos lähdetään vaikka tästä, niin mitä se teille merkitsee?
”Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali.”
Rakkaudella on kaksi puolta, on sen vastaanottaminen ja antaminen. Kuinka ilmaisette tai vastaanotatte tätä ihan jokapäiväisessä elämässänne? Rakkautta voi ajatella ihan konkreettisena tai sitten hengellisenä.
”Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali.”
Rakkaudella on kaksi puolta, on sen vastaanottaminen ja antaminen. Kuinka ilmaisette tai vastaanotatte tätä ihan jokapäiväisessä elämässänne? Rakkautta voi ajatella ihan konkreettisena tai sitten hengellisenä.
Vastaukset 82
Vanhimmat
Rakkaus on sana, joka on ehkä kokenut suurimpia inflaatioita.
Nykyisin alan saada jo näppylöitä aika ajoin, kun jossakin aletaan puhua rakkaudesta. Se on välillä kuin savolaiseen lanttukukkoon olisi ahdettu väkipakolla mansikoita ja kinuskikastiketta.
Rakkaus on vaivannäköä.
Minusta rakkaus on aina päätös. Valinta. Jatkuvaa valitsemista paremminkin.
Kynttiläillallisella istuminen ihastuksen kanssa, tai edes alttarille käveleminen ..onhan sekin jonkinlaista rakkauden esiastetta, mutta minusta rakkaus alkaa, kun ensimmäisen kerran kunnolla kirpaisee.
Inflaatio johtunee, ettei suomessa ole oikein sanoja tähän aiheeseen?
Miten on onko sinun mielestäsi rakkaus jotenkin ansaittava?
" Nykyisin alan saada jo näppylöitä aika ajoin, kun jossakin aletaan puhua rakkaudesta. Se on välillä kuin savolaiseen lanttukukkoon olisi ahdettu väkipakolla mansikoita ja kinuskikastiketta."
Hyvimpä ilmaisit tunteeni, tuolta minustakin tuntuu välistä, ainakin tämän ns. maallisen rakkauden ympärillä.
Sitä toitotetaan joka torvesta, mutta jälki mitä se saa aikaa on kuin ukkosmyrskynjäljiltä, vettä valuu joka tuutista.. Se oli olikin petollista rakkautta.
Eli itsekkyyttä loppujen lopuksi. Moni rakastuu rakastumisen tunteeseen ja kun se loppuu vaihtuu kohde.
Uskon, että oikea Rakkaus on jaloa, kärsimistä(kin ) toisen hyväksi.
Että ekana tule se toinen sitten vasta minä.
Parhaimillaan se näkyy vanhemman ja lapsen välillä toki joskus aviopuolisoidenkin.
Monesti se aviopuolisoiden tahdon muuttuu, en tahdoksi käytännössä.
Ja kun itsekkyys astuu arjen kuvioihin katoaa hellyys ja rakkaus avioliitosta.
Tarkoitatko rakkautta vai uskisraiskattua "Rakkautta"
Ymmärrän kyllä päätöksen merkityksen. Ilman vahvaa tahota vajakkien eroamisprosentit olisivat vieläkin paljon korkeampia.
Niin, ei ole sanoja. Se on ihan totta. Englanninkielestä löytyy jo paljon enemmän sanoja ja raamatun kielistä löytyy eri sanat mm. Jumalan rakkaudelle, ystävän rakkaudelle, eroottiselle rakkaudellle ...ja vielä jotain mitä en nyt muista. Ainakin viisi niitä oli.
Pitääkö rakkaus ansaita ?
Riippuu kai mitä silläkin tarkoittaa. Ei ja kyllä.
Vaikea on kyllä yksipuolisen rakkauden kauheasti kukoistaa, joten kyllä siinä jonkinlainen vastavuoroisuus tarvitaan. Rakkauteen vastataan rakkaudella.
Minusta niinkin voisi sanoa, että sinänsä rakkautta ei ansaita, mutta rakkauden hedelmät kyllä useimmiten ansaitaan. ( enkä nyt puhu jälkikasvusta )
" onko sinun mielestäsi rakkaus jotenkin ansaittava? "
No ei TODELLAKAAN ! Sitä ei mielestäni edes voi ansaita. Sitä joko on tai ei ole.
Toki tunne toista kohtaan voi olla voimakkaampi kuin toista, näkeehän sen sisarus parvessakin. Ei vanhempienkaan rakkaus jokaista lasta kohtaan ole samanlainen, sen olen itse karvaasti kokenut.
Mutta silti en voi sanoa etteikö minua olisi rakastettu.
Se vielä jäi tästä, että todellisessa Rakkaudessa olet paljas ja alaston. Ja uskallat olla tulematta pilkatuksi tai torjutuksi.
Olen kuullut monesti että rakkaus ansaitaan siinä mielessä, että toinen tekee jotain ensin sinun hyväksesi ja sinä ”palkitset” hänet rakkaudella. Aika usein tämä tulee esiin niin parisuhteessa kuin lasten kasvatuksessa sekä kristillisestä rakkaudesta puhuttaessa. Ainakin olen huomannut että suhteessa Jumalaan näin sanotaan, sekä suhteessa siihen, keitä lähimmäisiä meidän tulee rakastaa.
Kuinka sinä ymmärrät sen?
Tuo viimeinen taitaa pitää paikkansa turhan monessa liitossa. Olen huomannut että kyse on siitä, kilpaillaan kumpi saa enemmän ”rakkautta” niin, ettei itse sitä tarvitse ensin ”alentua” antamaan.
Jotenkin tulee sellainen olo, että rakkautta kaipaavat niin monet, eivät oikein osaa sitä tunnistaa silloin kun sitä kohtaavat. Se kovettaa ja kyynistää, rakkautta aletaan pitää ala-arvoisena lällättelynä.
Agape on Jumalan Rakkautta, josta puhutaan 1Kor.13 luvussa..
Pelkoa ei Rakkaudessa ole, vaan täydellinen Rakkaus karkoittaa pelon, evankeliumeista.
Eros on ihmisten välistä rakkautta, joka voi johtaa siihen, että samassa lauseessa sanotaan, vihaan ja rakastan sinua...
En ruvennut kaivelemaan, mutta tosiaan niitä taisi olla viisi.....
Kuuntelin aikoinaan Kalevi Lehtisen missioita, kun Billy Graham vieraili niissä ja Kalevi puhui hienosti näistä kaikista viidestä, Rakkauden evankeliumia parhaimmillaan. (- 80 luvulla)
" itse sitä tarvitse ensin ”alentua” antamaan." No en tiedä mitä alentumista siinä on jos toista rakastaa ?
Minulle rakkaus on enemmän käytännön tekoja, sanoihin turtuu... Mutta toki niitäkin käytän, kun siltä tuntuu, mutta ehdollista todellinen Rakkaus ei koskaan ole.
Lähellä olo, toisen huomioiminen,välittäminen vaikka se kukkapuska/ruuvimeisseli.. tms. tai muu mistä tietää toisen pitävän.. hakee sen sittten vaikka kaupungin toiselta puolen jos siinä ekassa ei ole oikeaa väriä.. Se on rakkautta.. Noin arjessa.
Kaivoin silti, tässä wikipedian (platon) määritelmä:
Määritelmiä ja luokitteluja
Länsimaisessa kulttuurissa rakkaus jaetaan joskus Platonin esittelemän kolmijaon mukaan: eros (eroottinen rakkaus), philia (veljellinen rakkaus), agape (jumalallinen rakkaus). P. Cicovacki mainitsee neljäntenä rakkauden muotona amorin, romanttisen rakkauden.[2]
Samalla tuli mieleen se viideskin, se on äidinrakkaus/isän ja sehän tosiaan poikkeaa noista kaikista.
Niin, näitä rakkauden eri muotoja on kuvattu noin. Mutta millaista on esim. veljellinen rakkaus, kuinka se näkyy? Entä Jumalallinen rakkaus?
Mitä ero vanhempien rakkaudella on noihin muihin? Ja miksi se eroaa niistä?
Mitenkä suhtaudut kun toinen ei osoitakaan kiitollisuutta noista huomion osoituksista?
Entä kun toinen vaikka loukkaa sinua, osoitatko siitä huolimatta häntä kohtaan rakkautta? Tai kun itse olet ärtyinen, väsynyt tai suuttunut, kuinka silloin soitat rakkautta?
Mieti sitä.
Kuinka se näkyy, missä ?
Kahteen ensimmäiseen.
Ajatellaan nyt vaikka äidin rakkautta, niin eikö äiti rakasta lastaan, vaikka tuo tekisi melkein mitä tahansa, näin olettaisin ?
Oma äitini oli minulta kadoksissa toistakymmentä vuotta, vuosien 6- 24, enkä tiennyt muuta, kuin mantereen, josta etsiä ja löysinkin viimein.
Kun tuon jakson jälkeen tapasimme, kumpikin koimme selittämätöntä yhteenkuuluvuutta, vaikka olimme vieraantuneet toisistamme, tuossa ymmärsin äidinrakkauden merkityksen uudella tavalla.
Veljellisen rakkauden kanssa sama "opetusjakso", tapasin kolme sisarustani, joiden kanssa tutustumme edelleen toisiimme, kun meiltä puuttuu yhteinen kieli, äidin kanssa on siinämielessä toisin, kun hän on kielen säilyttänyt.
Jumalan Rakkaus kohdallani, on myös yhdistävä tekijä, että yleensä olemme yhteydessä, tiiviistikin, vaikka asumme eripuolella palloa.
Tilanteeni on siis jotenkin "eriskummallinen" ja vaikka täälläkin on veli, hänen kanssaan olen vähemmän yhteydessä, kun noihin kaukaisempiin, heihin suhteeni on läheisempi.
En tiedä, mikäli he asuisivat lähempänä, olisivatko sitten etäisempiä, vai miten, sitä en tiedä ?
Tämä kolahti meikäläiselle :)
Helsingin yliopiston Ekumeniikan professori Risto Saarinen esitelmässään
Ihmisten kohtaamisen teologiaa
tuo agape- ja eros-rakkauden lisäksi kolmannen rakkauden ilmiön Uudesta testamentista: timé.
timé ~ respect (engl.)
Rakkauden vastinparit eivät ole eros ja agape
vaan eros ja time , affection and respect.
Saarinen: ”kunnioitus ikään kuin tasapainottaa erosta ja auttaa pitämään sopivia etäisyyksiä. Eros on kaasupoljon, mutta timé jarru.”
Risto Saarisen Helsingin hiippakunnan synodaalikokouksessa 30.10.2007 pitämä esitelmä löytyy tämän linkin takaa ja sama teksti lienee myös Teologisessa Aikakauskirjassa 1/2008
http://helsinginhiippakunta-evl-fi-bin.directo.fi/@Bin/d4e33f2aeb9a31b05b55cda57dc7bbac/1303722612/application/pdf/28072/saarisen_esitelma.pdf
En taida voida sinun puolestasi sitä miettiä?
Ei monopoleile! Myös uskonnollisille, kuten kirkon monopolille, se on tasapuolista rakkautta, ja mahdollistaa sen.
" Mitenkä suhtaudut kun toinen ei osoitakaan kiitollisuutta noista huomion osoituksista? "
Ymmärtäisin että ko. henkilö ei rakasta minua.
" Entä kun toinen vaikka loukkaa sinua, osoitatko siitä huolimatta häntä kohtaan rakkautta? "
Riippuu kuka tämä toinen henkilö on ? Jos se on esim. lapseni vanhempana rakastan häntä jo siksi , että hän on lapseni.
Itsekkin olen kapinoinut vanhempiani vastaan ja ymmärän että myös lapseni tekee niin joskus...Murkkuna ainakin.
Meillä jokaisella on huonoja päiviä.. Ei se rakkautta vähennä vaikka sitä ei sillä hetkellä tunne.
Tärkeää on pyytää ja antaa anteeksi jos loukkaa toista suutuspäissään .
Rakkaus on jatkuvaa avautumista elämälle. Silloinkin kun se on pelottavaa tai kirpaisee.
Konkreettisesti se tarkoittaa mulle sitä, että yritän olla olematta itsetärkeä ja peloissani. Kun noista kahdesta pääsee eroon, elämä muuttuu avautumiseksi asioille ja ihmisille. Siinä olisi mahdollisuus rakkaudelle.
Joskus se onnistuu hyvin, joskus huonosti, mutta tuota kautta minä sitä tavoittelen.
Rakkaus, lähimmäisen rakkaus, se voidaan yksinkertaisesti tulkita, että se on toisen ihmisen arvostamista, vaikka hän ei minua arvostaisikaan. Korkeimpaan uskovalla se on myös rakkaus häneen
Se on elämän sisältö.
”Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali.”
Minä sanoisin tämän toisin.
"Vaikka minä rakastaisin kuinka paljon mutta minulta puuttuisi kärsivällisyyttä, viitseliäisyyttä, lempeyttä, myötätuntoa, empatiaa, rohkeutta, epäitsekkyyttä, suvaitsevaisuutta, avarakatseisuutta ja kykyä kyseenalaistaa varmimmiksi luulemani asiat, olisin vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen"
(Vaihdoin samalla raamatunkäännökseen josta pidän enemmän)
Sana rakkaus on kärpästen surinaa korvissani. Rakastanko hiekkaista ja kuivunutta sammakkoa jonka nostan asvaltilta ja vien kosteaan ruohikkoon puron rantaan? Mitä väliä sillä on? Se mikä sammakolle merkitsee on että minä vaivaudun nostamaan sen enkä välitä siitä että käteni likaantuvat.
Rakkauden nimissä tehdään kauheita asioita, Jumalan edesottamukset eivät ole niistä ollenkaan vähimpiä. En haluaisi rakastaa niinkuin Jumala rakastaa, mieluummin olen vain myötätuntoinen.
Kuinka sitten käsität Jumalan rakkauden, jos siihen eivät sisälly nuo luettelemasi teot?
En käsitäkään. Raamatun Jumala on kuin sekoitus hysteeristä sokeaa huitomassa kristallikaupassa, villiintynyttä norsulaumaa "suojelemassa" sokeriruokoviljelmää ja itsestään suuria luulevaa pikkupoikaa joka on livahtanut metsäkoneen ohjaimiin arvattavin seurauksin. Lisäksi hänellä on ongelmia itsetuntonsa ja moraalinsa kanssa eikä logiikkakaan ole kovin kehuttavaa.
Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali.”
Mutta sitähän tuo paikka juuri tarkoittikin.. Ilman rakkautta millään hienoilla tai vähemmän hienoilla puheilla tai teoilla ei ole mitään merkitystä.
Se minkä teet sydämestäsi toiselle... Sillä on merkitystä.
Käsitän rakkauteen aina kuuluvaksi vastavuoroisuuden. Jotakin tai jotakuta voi arvostaa, himoita, tuntea myötötuntoa sitä kohtaan, mutta jos ei ole kysymys molemminpuolisesta tunnesiteestä, niin en kutsuisi sitä rakkaudeksi. Esimerkiksi jos lahjoitan hyväntekeväisyyteen katastrofialueelle, ei se johdu siitä että rakastaisin avunsaajia. Nykyisinhän kuulemma voi rakastaa myös mozzarella-pizzaa tai Hanoi Rocksin levyjä, mikä kuulostaa minusta hullukuriselta. Itse sanoisin rakastavani muutamia minulle tärkeitä ihmisiä ja koiria.
Sinulle siis rakkaus on tunneside. Kuinka se eroaa kiintymyksestä? Voiko tuo tunneside katketa esim. siihen että tuo tärkeä ihminen tekisi jotain mitä et voisi hyväksyä?
Tarkoitatko pedofiiliä tekoa, tai että hän panisi lastani?
No, sellaista mitä et voisi hyväksyä – senhän jokainen määrittelee itse.
Eipä sillä kai paljon eroa ole kiintymykseen. Rakkautta sanotaan syväksi kiintymykseksi ihan määritelmällisesti. "Virallisissa" määritelmissä ei kyllä puhuta tuosta vastavuoroisuudesta, josta puhuin. En koe ihastumista toiseen ihmiseen rakkaudeksi, jos ihastuksen kohde ei välitä. Eikä ihminen yleensä ihastuessaan välitä ihastuksen kohteen mielipiteistä tai siitä, millainen hän todellisuudessa on, se on pitkälti hormonaalinen tapahtuma.
Aika pahan kysymyksen esitit. Itselläni ei ole kokemusta rakkauden katkeamisesta. Ihminen ei pysty katkaisemaan tietenkään tunteitaan kuin on/off-näppäimestä, vaikka toinen tekisi mitä. Hmmm... sanon, että kyllä, rakkaus voi loppua.
Ei ainakaan Raamatun rakkaus käsitteen mukaan.
hetkinen – taisin vastata Aatamille, joten mitenkä niin hän ei voi sitä määritellä?
Voin kysyä sinultakin. Kun joku läheisesi tekee jotain, mitä et voi hyväksyä, niin kuinka toimit? Loppuuko rakkautesi häntä kohtaan siihen?
Olkoon sitten vaikka tuo esimerkki, vaikka tarkoitin myös muita vaihtoehtoja.
Ihastuminen on sitä eroottista rakkautta johon varmasti vaikuttaa ainakin aluksi myös fyysiset ilmiöt. Sanotaan että se kestää noin vuoden päivät, jolloin mahdollinen suhde tarvitsee myös rakastamista.
Kiintymys on varmasti myös rakkautta. Ihmiset joiden kanssa ollaan paljon, niin heihin kiinnytään myös vahvemmin. Tämä vaikka he eivät olisikaan ”verisukulaisia”. Mutta eikö myös paikkoihin ja esineisiin kiinnytä?
Niin no, tämä keskustelu koskee nyt minun omine lupineni tekemääni rakkauden määritelmää, joka ei ole sen mukainen kuin yleisesti käsitetään. Jos rakkaus on syvää kiintymystä johonkin tai johonkuhun, niinkuin yleisesti sanotaan, niin silloin voi tietysti rakastaa äänilevyjä tai autoaan, siinä kuin äitiään. Erottelisin syvässä kiintymyksessä l. rakkaudessa silloin kaksi pääluokkaa: molemminpuoliseen tunteeseen tai yksipuoliseen tunteeseen perustuvat. Molemminpuolisessa kiintymyksessä en näe ratkaisevaa eroa romanttisen tai platonisen rakkauden välillä.
Rakkauden voi kääntää myös, kaikkisuvaitsevaiseksi armolla huoraamiseksi, ja kaikkinaisten luonnonvastaisten syntien harjoittamiseksi.
Silloin kyseessä ei ole suinkaan rakkaus, Uuden testementi tarkoittamassa mielessä vaan vapaan rakkauden ja synninharjoittaminen.
Osaatko täsmentää, mitä on mielestäsi tuo Uuden Testamentin tarkoittama rakkaus?
Ei ainakaa insestiä, pedofilliaan ja kaikkinaista hauretutta, jota kirkon jäsenistön keskuudessä kuuluu poliisinkin tiedottajan mukaan esiintyvän, sen jälkeen kun törmättiin jäävuoreen: nimeltä pedofilia ja insesti.
Kysymysmerkki lauseen lopussa on kysymys. Mikä on siis rakkautta?
Se ei ole rakkautta, että salitaan synnin harjoittamien keskuudessaan, "sukupuoliseen suuntautumiseen katsomatta" , kuten Kari Mäkinen kaikkia kirkkoonsa kutsuu.
Kyseessä ei ole hyvän vaan pahan paimenen ääni, varsinkin sitä tastaa vasten tarkasteltuna, että: kirkon sisäisessä herätysliikkeessä, paimenet ovat panneet pieniä karitsoitakin.
Kaikki rakkaus ei edusta Jumalan kuvuutta, kuten esimerkiksi homo ja lesborakkaus, jonka Raamattu määrittelee edelleen - "kauhistukseksi Jumalan silmissä".
No, sinä lähdit negaationkautta määrittelemään sitä, mitä se mielestäsi ole. Kysyin kuitenkin mitä rakkaus on, kuinka se näkyy?
Rakkauteen ei tarvitse mitään jumaluutta sotkea, sillä se pilaa heti ystävyyden, se pilaa hengellisyyden, se pilaa fyysisen rakkauden ja niitä me tarvitaan.
Jumaluus tekee ihmisistä kyynisiä, oikeaoppisia, syyttäjiä, kylmiä ja kovia ja muka oikeutuksen olla toisten tuomareina.
Ollaan ihmisiksi , rakastetaan toisia ja hyväksytään heidät sellaisina kuin ovat ,
se kuuluu aikaan ja elämään.
Meillä rakkaus on jokapäivästä herkkua, se on kuin hyvä viini.
Meillä rakkautta annetaan ja sitä saadaan, se on fyysistä läheisyyttä ja lämpöä.
Siihen ei sotketa mitään hengellistä hapatusta, silloin rakkaus pysyy kirkkaana ja antaa voimia.
Mummomuori mainitsi aiemmin palkitsemisnäkökulman... Jäin miettimään, miksi jotkut ihmiset jäävät vaille sitä palkitsemista, vaikka ovat kaikin tavoin osoittaneet toiselle agape-rakkautta, tehneet kaiken mahdollisen omien kykyjensä rajoissa, jotta toisen olisi hyvä olla... Miksi Jumala on niin julma, että saattaa ihmiset yhteen ja kuitenkin niin yksipuolisesti. Toinen antaa kaiken, mutta toinen kääntää selän. Miten kukaan voi olettaa, että ihminen enää uskoo rakkauteen ja hyvyyteen, jos se toistuvasti joutuu tilanteeseen, joka saa pohtimaan: "Olenko todella niin paha ihminen, etten ansaitse tulla rakastetuksi?"
Olen itse miettinyt tätä kovin, mutta jotain tuolta lapsuudesta siinä on peräisin. Samaa olen havainnut, kun olen seurannut muiden kasvattajien käytöstä. Kun lapsi on ”kiltti” hänelle osoitetaan paljon myönteistä palautetta ja kun hän on ”tuhma” häntä saatetaan jopa rankaista rakkauden kieltämisellä.
Etenkin kun lapsi kasvaa, niin murrosikäisenä olen nähnyt kun lapsi heitetään kotoaan tai häntä mollataan kaiken aikaa. Tämä voi johtaa ”silmänpalvontaan” eli kiltteyteen niin, että mikä tahansa palaute on lapselle edes pieni osoitus siitä, että hyväksytään – joskin tekojen mukaan. Tai päinvastoin, hän ei enää halua piitata siitä, miltä muista tuntuu ja kasvaa itsekkääksi.
Se joka ei koskaan saa myönteistä palautetta siitä, että hänen rakkautensa otetaan vastaan, todella alkaa pitää itseään pahana tai muuten vastenmielisenä.
ehkä vain hakeudun sellaisten ihmisten pariin, jotka eivät kykene tai halua antaa takaisin tai ottaa vastaan rakkauttani. Ehkä toistuvasti rankaisen itseäni siitä, etten ole kelvannut äidilleni, vanhemmilleni, etten ole ollut heidän rakkautensa arvoinen. Ehkä haluan niin paljon pois tästä todellisuudesta, että haen sitä lopullista syytä lähteä.
Ehkä näin on käynyt. On ihmistyyppejä jotka näkevä toisen rakkaudennälässä omien tarpeiden tyydyttäjän, ilman että heidän tarvitsee antaa mitään. Raa’asti hyväksikäyttäjät, jotka eivät enää uskalla laittaa itseään pettymyksille alttiiksi.
Liiallinen itsensä rankaisu johtaa väärään syyllisyyteen sekä väärään häpeän tunteeseen. Jos mietit hetken kaksoiskäskyn loppu osaa ”.. rakasta lähimmäistäsi NIIN KUIN itseäsi”, huomaat varmaan että miten sinä et oikeastaan pysty rakastamaan?
Tuo kelpaamattomuuden tunne on tuttu. Muista kuitenkin että nuo ihmiset ovat heikkoja sekä vaillinaisia, aivan kuten sinäkin. Tosin he voivat olla sitä muissa asioissa kuin sinä. Ainakin siinä he ovat tehneet väärin, etteivät ole rakastaneet sinua. He ovat rikki itsekin?
Heiltä on turhaa odottaa hyväksyntää. Ainoa mitä voit tehdä on rukoilla heidän puolestaan ja antaa heille heidän virheensä anteeksi. Jumala armahtaa ja rakastaa, jos sinä vain otat sen vastaan. Se ei ole mahdollista niin kauan kun halveksit ja pidät itseäsi arvottomana.
Omalta kohdaltani voin sanoa, että etenkin mummoni oli kova kaikessa uskossaan. Mikään ei hänelle ollut kylliksi. Se laittoi minut kapinoimaan. Kun ymmärsin aikuisena, että hän oli oman kasvatuskäsityksensä ja uskonsa ”uhri”,, saatoin antaa anteeksi. Siihen kyllä meni vuosia. Mummon käsityksen mukaan lasta ei saanut kehua eikä kiittää, jottei hänestä tulisi ylpeää, mikä tuntui olevan se suurin synti. Toki niitä oli koko liuta, sillä aina hän löysi kaikesta jotain pahaa.
"Miksi Jumala on niin julma, että saattaa ihmiset yhteen ja kuitenkin niin yksipuolisesti. Toinen antaa kaiken, mutta toinen kääntää selän. "
Miten selität tämän ? Mistä tiedät , että se oli Jumala ketä saattoi teidät yhteen?
" rankaisen itseäni siitä, etten ole kelvannut äidilleni, "
Kelpaatko itsellesi ?
Rakastatko itseäsi ?
Luultavasti et, koska et muutoin antaisi kenekään kohdella itseäsi huonosti.
Täytyy oppia rakastamaan myös itseään.. !
Toki myös ihminen itse on toimija, eli hakeutuu tilanteisiin ihan omasta tahdostaan. Mutta voi olla, että eteemme tuodaan joskus kipeitä asioita, jotka on meille tarkoitettu opetukseksi. Jumala johdattaa pienillä teoilla, eivät ne aina niin näkyviä ole.
Omalta kohdaltani voin sanoa että olen toisinaan aika kovapäinen joten ihan helppo opetuksen kohde en aina ole. Jokaisella on jotain annettavana, niin myös näillä ihmisillä. Ei sitä aina heti oivalla, mistä on kysymys, kuin vasta ajan kuluessa.
KIRKKO TULEEN JA HAUTAKIVET KUMOON HAIL SATAN JA JYJYJY JYTKY JYTKY JYJYJYTKY JYTKY
Koen olevani kumiseva vaski esimerkiksi silloin, kun autan apua tarvitsevaa kiireisenä tai kiukkuisena niille, joille homma mielestäni etusijassa kuuluisi. Asenne on pielessä ja molemmille osapuolille jää paha maku suuhun, vaikka tehtävä ulkoisesti katsoen tuleekin ok hoidettua. Olen kantapään kautta huomannut itse tarvitsevani valmistautumista rukouksella noihin tilanteisiin. Oma kulloinenkin suhtautumiseni lähimmäisiin näyttääkin paljolti riippuvan jumalyhteyden hoitamisestani.
Muutaman keski-ikäisen ystävän kautta olen tajunnut, miten kohtalokasta on, kun vanhemmat eivät ole kyenneet osoittamaan rakkauttaan tosilleen ja lapsilleen. Aikuisena heillä parisuhteet toisensa jälkeen ovat rikkoutuneet. Rakkauden nälkä on kova, mutta kyky vastaanottaa puuttuu. Rabbiinisessa juutalaisuudessa on lapsen kunnioittaminen aina ollut välttämätön täydennys neljänteen käskyyn. Lapsia myös rohkaistaan kyselemään ja vanhempia neuvotaan kärsivällisyyteen ja varoitellaan liian ankarasta kasvatuksesta. No, nykypäivän vanhempia ei juuri liiasta ankaruudesta pääse arvostelemaan. Keski-ikäisille ystävilleni se on ollut liiankin tuttua.
Jokainen ihminen on Jumalan kuvana rakastamisen arvoinen. Eri asia sitten on, miten me ihmiset kykenemme rakkautta osoittamaan, vastaanottamaan ja varjelemaan. Itse tarvitsen niihin rukousta ja tahtoa joka päivä.
Samat ovat kokemukset. Työssäni tulee turhautumisen hetkiä ja tekisi mieli ärähdellä. Huomaan ärtyväni liian usein hitaudesta ja päättämättömyydestä – mikä ei suinkaan ole syy hermostua. Kärsivällisyyttä olen oppinut juuri rakkauden kautta. Vähän samaa kuin lapsille ja nyt muistamattomalle äidilleni kun joutuu sanomaan aina samat asiat.
Kaikki eivät esim. ajattele ja hahmota asioita samoin kuin itse. Vaatii aika tavalla sen toisen ihmisen osaan paneutumista, jotta saadaan ”sama” kieli ja ymmärrys.
Kun ihmiset puhuvat kipeistä asioistaan, niin tuomitseminen on se mitä he eniten pelkäävät. Asioista kuitenkin täytyy keskustella, joten vaatii hetken että löytää itse ne oikeat, joilla päästään eteenpäin. Kuuntelijan osa ei ole aina helppo. Rukoilen monesti tässä kohtaa, jotta ne sanat löytyisivät Jumalan avulla.
Olen itse kokenut tuollaisen kovan kasvatuksen ja voin kertoa, että rakkauden nälkä voi johtaa tyhmiin päätöksiin. Itse lähdin etsimään sitä miehistä ja avioiduin aivan väärin perustein. Kun uskon kautta aloin ymmärtämään että minun tulee rakastaa ja antaa sitä eikä muiden tule sitä minulle osoittaa, alkoi melkoinen myräkkä sisälläni. Voin sanoa että mitä enemmän antaa, sitä enemmän sitä saa. Siinä koen Jumalan vahvan voiman, rakkaus ei tule minusta vaan minun kauttani.
Pitkälle olet päässytkin rakkauden koulussa. Yksi ystäväni sanoikin kerran lähteneensä suhteista aina, kun tuo mainitsemasi sisäinen myräkkä alkoi. Kumppanit sitten olivat ihmeissään, kun heidän mielstään suhde toimi ihan hyvin, eivätkä odottaneet mitään kummoisempaa muutosta ystävässäni.
"Siinä koen Jumalan vahvan voiman, rakkaus ei tule minusta vaan minun kauttani."
Totisesti näin on!
"rakkaus ei tule minusta vaan minun kauttani..." hmmmm, jos oletetaan, että minäkin omaksuisin tämän ajattelutavan ja yrittäisin sitä kautta ymmärtää "kohtaloani" rakkauden kerjäläisenä (lainattu termi, huom!), niin olisiko sairausluokitukseni Jeesus-syndrooma vai olisiko se vakavasti otettava selitysmalli? Voiko jonkun tehtävä arkisessa elämässään olla sellainen helisevä vaski ja kilisevä kulkunen, joka yrittää herättää kanssaihmisissään tukahdetut, piilotetut, unohdetut, kadotetut tunteet. Voiko jonkun IHMISEN osa mitenkään olla niin vaativa, että toimimalla rakkauden välittäjänä joutuisi kokemaan vain kylmyyden ja tunteettomuuden ja elämään pelkästään uskomuksesta, että tämä on hänen osansa toteuttaa Jumalan tahtoa?
Taitaa riippua ihan siitä millaista selitysmallia sinä haet?
Kysymys ei nyt taida olla siitä, miten herättää noita tunteita, vaan siitä kuinka kohdata niitä. Väittäjänä ei todellakaan joudu kokemaan kylmyyttä vaan päinvastoin. Rakkaus lisää rakkautta.
Pääsen jyvälle ajatuksestasi! Kiitos kaunis, kun olet aloittanut näin ihanan ketjun ja vastannut aktiivisesti polttaviin kysymyksiin. Menee topiikin ohi, mutta voiko Jumala vastata rukouksiin netin välityksellä :) voiko Jumala käyttää esim. Sinua välittäjänä? Oliko sattumaa, että eksyin tänne ja näille sivuille juuri, kun kipeimmin kaipasin selvitystä näihin kysymyksiin... tuskinpa vaan ;)
" voiko Jumala käyttää esim. Sinua välittäjänä? Oliko sattumaa, että eksyin tänne ja näille sivuille juuri, kun kipeimmin kaipasin selvitystä näihin kysymyksiin."
Kysymyksesi oli mummomuorille ! Mutta kun osui silmiin vastaan minäkin.
Aivan varmasti Jumala voi ja vastaakin tälläkin kautta.
Itse sain kerran vastauksen erääseen mieltäni kauan jo askarruttaneeseen asiaan radion välityksellä, kun kuuntelin hengellistä kanavaa.
Siellä tämä ketä puhui sanoi yks kaks, konseptista poiketen, mulle tarkoitetut sanat.. Ja ne kävi prikulleen toteen.
Miksi todellakaan Jumala ei voisi vastata vaikka netin välityksellä.
Itselläni on useita kokemuksia siitä, että se mikä kipeimmin mieltä painaa, saa vastauksen mitä yllättävimmillä tavoilla. Nykyään jo osaan luottaa tuohon, tiedän että vastaus tulee kun sen aika on ja siksi pitää olla mieli avoimena.
Rakkaus on sitä kun asettaa toisen edun omien etujen edelle...
" mave " sen sanoi ja siihen ei tarvita sotkea mitään yliluonnollista, ei mitään jumalallista, sillä se on inhimillistä, se on maallista,se on fyysistä ja tosinaan jopa seksuaalista, mutta sitä harvemmin.
Näissä asioissa on turha pyhyyksillä kikkailla, sillä ihmisten on opittava olemaan ihmisiä.
hyvä mave!! Osasit sanoa olennaisen vain parilla sanalla.
Tuosta olisi monellakin paljon oppimista.
"Rakkaus, millainen merkitys sillä on elämässänne?"
Hieno aloitus!
Voin yksisuuntaisesti kokea syvää kiintymystä ainakn elämää, luontoa, filosofioita, aatteita, harrastuksia, vanhempiani (vaikkakin nykyään vainaita), lapsiani, ruokaa, viiniä, kirjallisuutta, musiikkia ja moottoripyöräilyä ja hienoa aamuhetkeä kohtaan. Luen tuon kaiken rakkaudeksi.
Edellä mainitut eivät vaadi minkäänlaista vastavuoroisuutta rakkauteni kohteilta, vaikkakin rakkaudessani vanhempiani ja lapsiani kohtaan vastavuoroisuus on eittämättä aiheuttanut nostetta omalle tunteelleni.
Ystävyyssuhteisiin liittyy paljon rakkautta. Hyvänpäiväntuttavuutta en osaa ystävyydeksi lukea.
Parisuhde rakentuu ystävyyden kaltaiselle rakkaudelle, mutta siihen liittyy tiukempi valinta, ja jonkinlainen sopimus. Parisuhderakkaus on ainakin omalla kohdallani vaatinut alkuvaiheessa kunnollisen kolahduksen ja sen päälle vielä yhteen kasvamisen sopivan sielunkumppanin kanssa.
Parisuhteissa ja kaikissa yhtävyyssuhteissa koen vastavuoroisuuden olevan tärkeää.
"Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali."
Tuo on hieno kaunokirjallinen pläjäys, mutta se ei heilauta rakkauttani suuntaan tai toiseen.
Rakkautta voi myös kokea kuvitteellisia kohteita kohtaan. Niiden kohdalla voi myös kuvitella saavansa vastavuoroisuutta.
"Rakkaudella on kaksi puolta, on sen vastaanottaminen ja antaminen. Kuinka ilmaisette tai vastaanotatte tätä ihan jokapäiväisessä elämässänne?"
Ilmaisen rakkauttani rakastamiani ihmisiä kohtaan pitämällä heistä huolta. Yhteinen elämä rakkaitten kanssa ja rakastamieni asioiden ajatteleminen tekee minut onnelliseksi.
Tuota oli ilo lukea!
Silloin on helppo rakastaa kun kokee itsekin tulevansa rakastetuksi. Rakkautta koetellaan vain monin tavoin. Onko sinulle tullut vastaan hetkiä, jolloin näin on tapahtunut?
Sanotaan että pienet lapset tallovat vanhempiaan varpaille mutta isot lapset vanhempiensa sydäntä. Murrosikään kun joskus kuuluu laittaa kaikki arvosi kyseenalaiseksi. Se voi satuttaa monia. Joskus jopa niin että se johtaa hylkäämiseen, kodista pois ajamiseen tai väkivaltaan puolin ja toisin.
Itse ajattelen niin että rakkaus on minun kauttani tuleva Jumalan voima, joka voi ilmetä monin tavoin. Se näkyy äitiydessä ja puolisona olossa mutta myös pienissä asioissa. Toisinaan se voi olla hymy tai pieni piristys väsyneelle kassahenkilölle joka on joutunut kuuntelemaan valituksia ja ikäviä sanoja kaiken päivää. Joskus se voi olla aina tanakkaa puhetta, jota ei ole ehkä miellyttävää kuunnella mutta aukaisee tietä eteenpäin.
"Rakkautta koetellaan vain monin tavoin. Onko sinulle tullut vastaan hetkiä, jolloin näin on tapahtunut?"
Lapsena en osannut aina rakastaa vanhempiani, kun he tuntuivat epäoikeudenmukaisilta.
"Itse ajattelen niin että rakkaus on minun kauttani tuleva Jumalan voima, joka voi ilmetä monin tavoin. Se näkyy äitiydessä ja puolisona olossa mutta myös pienissä asioissa."
Ajatteletko myös, että sama Jumalan voima ilmenee siinä, kun susiemo huolehtii pennuistaan tai kun joutsenet ylläpitävät parisuhdettaan?
Hyvä kysymys.
Eläimistä tiedetään nykyään jo paljon enemmän ja niinpä eläinten käyttäytymistä tulkitaankin jo eri tavoin. Eläimillä on tunteita ja ilmeisesti jonkinlaista tietoisuutta myös olemassa. Se, mikä niiltä puuttuu, on korkeampi tietoisuus sekä kyky tahdonalaisiin tekoihin. Eläin siis käyttäytyy vaiston avulla, eli susiemo ei voisi olla käyttäytymättä noin. Joutsenten parisuhteeseen pätee sama.
Ihmisillä on myös noita ”lihallisia” puolia, mutta me olemme tavallaan rappeutuneita eivätkä ne toimi meissä enää kunnolla. siitä syntyy mielenkiintoinen paradoksi, meillä on kyky altruismiin mutta myös täydelliseen välinpitämättömyyteen. Me ohjaamme tietoisesti omaa käyttäytymistä sekä ajattelua. Me voimme valita.
Äitiydessä rakkaus tarkoittaa juuri sitä että ottaa käyttöön tuolla alempana luetellut ominaisuudet. Lapsi voi todella satuttaa vanhempaansa pahasti. Lapsi voi käyttäytyä itseään tuhoavasti tai laittaa itsensä liian suurelle vaaralla alttiiksi, eikä hän kuuntele vanhempiensa varoituksen sanaa. Lapsi aikuistuu ja saattaa tehdä pahaa, laittaa vanhempansa pilkan alle tai muuta ikävää, mutta katuu myöhemmin.
Rakkaus on todellakin; ”Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.”
Minulle jäi nyt epäselväksi, että ajatteletko myös, että sama Jumalan voima ilmenee siinä, kun susiemo huolehtii pennuistaan tai kun joutsenet ylläpitävät parisuhdettaan.
Olen muuten täysin vakuuttunut siitä, että ihmistenkin kohdalla esimerkiksi parisuhteen muodostumista ajava rakastuminen, äidinrakkaus ja miestenkin osalta kiintyminen omiin jälkeläisiin ovat mitä suurimmassa määrin viettien ohjaamia ilmiöitä aivan kuten muillakin kohtuullisen kehittyneillä elukoilla.
Sanotaan nyt näin että Luoja luomia eläimetkin ovat. Eläimiä ei taida kuitenkaan velvoittaa rakkauden kaksoiskäsky?
Kuten jo kerroin, toki ihmiseen vaikuttaa myös vietit ja vaistot, mutta ei ehkä niin paljoa kuin jotkut haluaisivat uskoa. Ku ihminen voi ohittaa noiden viettienkin ”vedon”.
"Sanotaan nyt näin että Luoja luomia eläimetkin ovat."
Vaikket syystä tai toisesta suoraan sanokaan, niin kuulostaa siltä, että ajattelet vaikkapa susiemon huolehtivaisuuden olevan Jumalan voiman ilmentymä siinä kuin sinun kokemasi rakkauskin.
"Eläimiä ei taida kuitenkaan velvoittaa rakkauden kaksoiskäsky?"
Taitaa ihminen toteuttaa RKK:ta ihan luontojaan. Luonnollisesta asiasta on tietenkin väsätty käsky uskontoon. Gorilla lienee käskystä autuaan tietämätön, mutta silti toteuttaa sitä.
"Kuten jo kerroin, toki ihmiseen vaikuttaa myös vietit ja vaistot, mutta ei ehkä niin paljoa kuin jotkut haluaisivat uskoa. Ku ihminen voi ohittaa noiden viettienkin ”vedon”. "
Ainahan muutama yksilö voi vastaan pyristellä. Mutta ihmistä ei olisi, jos nämä vietit puuttuisivat, luulen.
Jätit huomiotta mummiksen tärkeimmän pointin: eläin ei voisi käyttäytyä tietoisesta harkinnastaan ja tahdostaan toisin kuin käyttäytyy, mutta ihminen voi. Siinä on ihmisen ja eläimen ero.
Hyvä kun hoksasit!
Onko norsu eläin vai ihminen? Entä simpanssi, oranki, delfiini?
Hieno ketju, ja paljon mielenkiintoista pohdintaa! Kiitos mummomuori tästä aloituksesta :)
"Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali."
Minulle tuo merkitsee sitä, että vaikka kuinka puhuisin rakkaudesta, toisten huolehtimisesta ja välittämisestä, auttamisesta ja hyvistä teoista - mutta en oikeasti rakastaisi - ei puheillani olisi mitään merkitystä. Sanat eivät muuta minua, teot muuttavat. Rakkaus muuttuu teoiksi ja toimiksi, rakkaus vaikuttaa minussa.
Itse koen asioita myös musiikin kautta. Ja tuo asia ilmenee jossain muodossa myös musiikissa. Voin soittaa hienoja teoksia, mutta jos en itse uppoudu musiikin vietäväksi, jää siitä puuttumaan jotain, ja se välittyy myös kuulijalle. Myös musiikki on jotain enemmän kuin paperille kirjoitettujen nuottien summa.
Miten sitten osoitan rakkauteni jokapäiväisessä elämässä? Toivon että se tulee esille hetkissä läheisteni kanssa, siinä miten heitä kohtelen ja siinä miten heistä välitän. Kuuntelen, kuljen vierellä, huolehdin, autan, annan tilaa olla oma itsensä. Yritän nähdä jokaisessa sen hyvän mikä heissä on.
Aikuisen ja lapsen suhteessa taas usein tulee mieleen vanha hyvä sanonta: "rakkaus on rajoja". Rakkaus ei siis ole vain sitä, että paijataan ja miellytetään toista. Se on myös turvallisten rajojen asettamista. Huolehtimista ja välittämistä siis sääntöjen ja rajojen avulla.
Aina ei ole helppoa rakastaa. Joskus olisi helpompi satuttaa ja loukata, varsinkin jos itse kokee tulleensa loukatuksi. Silloin tuntuu, että rakkauskin on enemmän anteeksi antamista ja saamista. Rakkaus on luottamusta siihen, että huonojenkin hetkien jälkeen annetaan ja saadaan anteeksi, kunnioitetaan, välitetään ja huolehditaan.
Joskus tuntuu siltä, että rakkaus toimii hetkissä, se syntyy joka hetki uudelleen jos sille antaa tilaa ja kasvualustan.
Tätä ketjua lukiessani, alkoi mielessä soida Exitin kappale "Mitä rakkaus on?"
"Mitä rakkaus on? Sitä kauan hain.
Hetkenkö huumaa? Valhettako vain?
Mitä rakkaus on, rakkaus ikuinen?
Vain luota ristin löydät vastauksen.
Ja mitä löytyy ristin luota? Itse löydän sieltä Jumalan rakkauden ihmistä kohtaan.
"Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii."
Jenny kanttori
Syy miksi aloitin tämän ketjun, oli se että olen jäänyt kummeksumaan sitä, miksi tämä meille kristityille tärkein käsky, eli rakkauden kaksoiskäsky, on se vähäisin kaikesta?
Olen jo vuosien mittaan huomannut että kyse ei olekaan mistään itsestään selvästä asiasta. Kuten tuota ketjua lukiessa tulee hyvin esiin. Osalle se on konkretisoitunut kuten vaikka näissä (toki muitakin oli)
”Se minkä teet sydämestäsi toiselle”
”Konkreettisesti se tarkoittaa mulle sitä, että yritän olla olematta itsetärkeä ja peloissani.”
”Uskon, että oikea Rakkaus on jaloa, kärsimistä(kin ) toisen hyväksi. Että ekana tule se toinen sitten vasta minä.”
”Rakkaus on sitä kun asettaa toisen edun omien etujen edelle...”
Tuosta mielestäni on hyvä lähteä eteenpäin miettimään, kuin se eri tilanteissa toimii.
Mutta osalle se tuntuu olevan hyvin epämääräistä. Ei osata sanoa mitä rakkaus on vain ainoastaan se mitä se ole. Miksiköhän näin on?
” En haluaisi rakastaa niinkuin Jumala rakastaa, mieluummin olen vain myötätuntoinen.”
”Rakkauden voi kääntää myös, kaikkisuvaitsevaiseksi armolla huoraamiseksi, ja kaikkinaisten luonnonvastaisten syntien harjoittamiseksi. Silloin kyseessä ei ole suinkaan rakkaus, Uuden testementi tarkoittamassa mielessä…”
”Se ei ole rakkautta, että salitaan synnin harjoittamien keskuudessaan…”
”Rakkaus on niitä Jumalan ominaisuuksia, ei siihen ihminen kykene.”
En voi mitään mutta noista tulee vain sellainen mielikuva että Jumalan rakkaus on jotain pientä ja mitätöntä, koska Hän etsii vain rankaisun aiheita sekä on täysin ymmärtämätön sekä armoton kaikessa. Me emme saa Hänen rakkauttaan kuin vain olemalla ”kiltti”. Ihminen on täysin kyvytön rakastamaan joten häntä tulee ohjata pelolla, ahdistuksella sekä kovilla rangaistuksilla. Tulee vähän murheellinen olo näistä!
Olen käsittänyt tuon tärkeimmänkäskyn niin, että kun me nöyrrymme rakastamaan todella toisiamme, ja otamme Jumalan rakkauden vastaan, jo se melkein itsestään estää meitä rikkomasta muitakin käskyjä. Mutta ehkä tuo käsky vaikeudessaan on mahdoton?
On havaittu että kaikki kiellot toimivat oikeastaan juuri päinvastoin kuin luullaan. Kun käsketään; älä tee tai älä ajattele, emmekös me juuri niin tee. Se syöpyy alitajuntaamme. Lapselle tulee sanoa aina se kuinka tai mitä hän voi tehdä kiellon sijaan. Kiellot pitää jättää todella vakaviin pakkoihin. Mielestäni Raamatussa piilee tämä viisaus juuri tärkeimpien käskyjen kohdalla, sanotaan että tee.
Kun kiellämme tai tuomitsemme, eikö pitäisi aina muistaa tuo käsky – kuinka se palvelee rakkautta? Miksi on niin vaikeaa puhua rakkaudella ja muistaen perustella tuolla käskyllä tekojaan ja sanojaan myös itselleen?
Nyt sinä mummomuori sorrut itse rakkaudettomuuteen, nimittäin tässä:
"” En haluaisi rakastaa niinkuin Jumala rakastaa, mieluummin olen vain myötätuntoinen.”
”Rakkauden voi kääntää myös, kaikkisuvaitsevaiseksi armolla huoraamiseksi, ja kaikkinaisten luonnonvastaisten syntien harjoittamiseksi. Silloin kyseessä ei ole suinkaan rakkaus, Uuden testementi tarkoittamassa mielessä…”
”Se ei ole rakkautta, että salitaan synnin harjoittamien keskuudessaan…”
”Rakkaus on niitä Jumalan ominaisuuksia, ei siihen ihminen kykene.”
En voi mitään mutta noista tulee vain sellainen mielikuva että Jumalan rakkaus on jotain pientä ja mitätöntä, koska Hän etsii vain rankaisun aiheita sekä on täysin ymmärtämätön sekä armoton kaikessa. Me emme saa Hänen rakkauttaan kuin vain olemalla ”kiltti”. Ihminen on täysin kyvytön rakastamaan joten häntä tulee ohjata pelolla, ahdistuksella sekä kovilla rangaistuksilla. Tulee vähän murheellinen olo näistä!"
Jos joku uskoo vilpittömästi, että jotkut asiat ovat kadotukseen vieviä syntejä, hän ei rakasta ihmisiä, jos ei kerro heille tätä näkemystään.
Et sinäkään rakasta lasta, jos et varoita häntä juoksemasta moottoritielle, ja lienet kauhuissasi, jos lasten annetaan juoksennella sinne eikä kukaan yritä estää sitä.
Miksi on niin vaikea hyväksyä sitä, että muilla voi olla erilainen näkemys Raamatusta kuin itsellä? Miksi se täytyy selittää noin kielteisellä tavalla kuin selität? Minusta tuo on kovuutta ja armottomuutta niitä ihmisiä kohtaan, jotka uskovat eri tavalla kuin itse.
Sinulla on ehkä kokemuksia fundamentalisteista, joilla on kylmä sydän ja jotka käyttävät uskoaan sen mukaisesti, mutta miksi yleistät? Useimmilla heillä on sydän paikallaan muita ihmisiä kohtaan, ja juuri siksi he yrittävät varoittaa näitä.
Kirjoitan tämän, kun kyllästyttää tuo iänikuinen mustavalkoinen tuomitseminen, mihin sinäkin sorrut.
Tuo on muuten totta:
”Rakkaus on niitä Jumalan ominaisuuksia, ei siihen ihminen kykene.”
Ihminen ei kykene omasta voimastaan rakastamaan. Hän kykenee vain niihin viettitoimintoihinsa. Hänessä oleva rakkaus tulee Jumalalta.
Tuossa taas on mielestäni kielteinen asenne rakkauteen:
” En haluaisi rakastaa niinkuin Jumala rakastaa, mieluummin olen vain myötätuntoinen.”
Hyvä että valotit asiaa. Tuolla edellä olen kysynyt monta kertaa, että miten se rakkaus näkyy. Vastausta ei tullut. Joten noista kirjoituksista syntyi mielikuva, ei muuta. en edes väitä että se olisi mikään totuus. Kummastuttaa vain, että miksi rakkaudesta kertominen on niin vaikeaa ilman negatiivista sävyä?
Hyvä että edes sinä edes vähän aukaisit tuota sanaa. Osaatko kertoa mitä muuta tuo käsky sinulle merkitsee käytännössä, kuin että varoitetaan vaarasta. Niin ja voiko tuosta vaarasta varoittaa muullakin tavalla kuin uhkaavaan sävyyn?
Rakkaus on kuin elävä puu, vaikkapa omenapuu. Sopivassa paikassa omenapuun siemen lähtee hyvään kasvuun. Kasvun aikana haavereita tulee, jänikset jyrsii ja myyrät kaivaa juuret esille. Puun alku on hankalaa ja vaaroja täynnä mutta jos vain maa puuta rakastaa niin puu kyllä kestää ja vahvistuu.
Rakkaus on kahden symbioosi. Jotakin täytyy välillä olla että rakkaus voi hyvin ja kukoistaa. Rakkauden pitäisi olla kärsivällistä. Rakkauden pitäisi olla kärsivällisyyden tunnustamista. Aina ei kuitenkaan voi onnistaa, ehkäpä aika harvoin. Harva hehkuu rakkautta.
Jumala rakastaa ihmistä ihan eri tavalla kuin ihminen toista ihmistä.
Tuo että puhutaan helposti siitä mitä rakkaus omasta mielestä ei ole, johtunee rakkaus-sanan kärsimästä inflaatiosta, josta Nicander tuolla alussa puhui. Minkä tahansa hyväksymistä, mielihyvää ym. kutsutaan rakkaudeksi. On kuvaavaa, että nykyisenä itsekkyyden aikana rakkaudesta pidetään isoa ääntä. Siitä puhe, mistä puute?
On myös luonnollista, että tällaisella foorumilla missä erilaiset elämänkatsomukset törmäävät, määritellään herkästi se mitä rakkaus oman katsomuksen mukaan ei ole. Nimittäin se, mitä pitää rakkautena, riippuu elämänkatsomuksesta. Siksi et saa koskaan toisenlaisen katsomuksen edustajalta sinua kunnolla tyydyttävää määritelmää rakkaudesta.
Rakkaudesta niinkuin uskostakin on vaikea kertoa sanoin. Ne ovat sen tason asioita. Yritäpä selittää esim. ateistille, mitä usko on!
Niiden hedelmienkin luetteleminen tuntuu aika banaalilta, kun siinäkään ei tavoita sitä pohjimmaista.
Oman näkemykseni mukaan rakkaus pääsee ihmiseen, kun ihminen suostuu menemään rikki. Siihen asti hän yrittää vain varjella hyvää käsitystään itsestään, eli on (tietämättään) egoisti, koska kaikki sellainen täytyy torjua, mikä rikkoisi tuon hyvän käsityksen.
Luokittelit fundamentalistit vuohiksi siitä syystä, että he varoittavat ihmisiä synneistä. Siksi puhuin vain tuosta varoittamisesta. Se on yksi rakkauden alue. Muita ovat anteeksianto, välittäminen, kuunteleminen, huolehtiminen, vastuunkanto ym.Yleisesti sanottuna "toisen ihmisen ottaminen sydämeensä".
Olen nähnyt vaikka minkälaatuista vaarasta varoittamista, riippuen asianosaisista ja tilanteista. Miten sinulla tulee siitä mieleen vain uhkaava sävy?
En oikeastaan etsi minua ”tyydyttävää” vastausta vaan ylipäätään vastausta. Kuinka voi ymmärtää toisen käsittämää, ellei hän sitä kerro?
Totta on että asiaa on vaikeaa ilmaista, mutta toki sitä voi yrittää?
En sanonut ihan noin että vuohia, vaan kritisoin niitä kirjoituksia joita olen lukenut. Kun minusta tuntuu että se on enemmänkin kuin varottamista…
No, oman kokemukseni kautta on heitä jotka osaavat perustella varoituksensa ja on heitä jotka vain uhkailevat rangaistuksella. Siinä on kyllä vissi ero.
Kysyn toisinaan esim. että miksi turvavyötä pitää käyttää? Noin 60 % sanoo, että ei tule sakkoja. Tarkoittaa että rangaistuksen uhka on syy, ja kun tuo uhka poistuu, niin ohjetta ei tarvitse noudattaa. Loput 40 % sanovat, että siksi että onnettomuuden tapahtuessa ei loukkaannu niin vakavasti, se suojelee. He siis noudattavat ohjetta vaikka kukaan ei siitä rankaisikaan.
Toki on ollut tilanteista, joista olen aikoinaan mm. lapsille sanonut että radalle ei saa mennä. Jos näen jonkun siellä, annan ensin selkään ja vasta sitten kerron että miksi. Sitten ohjasin heidän mielenkiintonsa johon muuhun. Jo tämä tepsi. Kun lapset kasvoivat, vasta sitten he kykenivät ymmärtämään miksi tuo kielto oli ehdoton. En kuitenkaan uhkaillut ja luonut mitään hirvittäviä mielikuvia siitä, mitä tapahtuu jos komentoa rikkoo. En hokenut sitä jokainen päivä. Lopulta ei tarvinnut enää sanoa mitään, sillä he kyllä muistivat sen ja opettivat jopa kyläilemässä olevia muita lapsia.
Kun puhutaan, ettei syntiä saa sanoa synniksi, ei se niin siis ole. Useimmat tietävät kyllä mitä ne ovat. Mutta miksi ei voi puhua myös siitä, mikä ei ole syntiä? Tuntuu että tuo synti sana on kokenut yhtälailla inflaation kuin sana rakkaus! Kun melkein kaikki alkaa olla syntiä, niin sen merkitys vähenee. Vähän niin kuin aikoinaan hupsuttelimme mummon synnin saarnoja, kun esim. söimme jotain hyvää – kuten kuumana päivänä kylmää mehua – sanoimme aina että mummo se sanoisi tätä nyt synniksi. Toihan se hyvää oloa ja virkistystä ruumiille…
Rakkaus on niitä Jumalan ominaisuuksia, ei siihen ihminen kykene.
C:=), älä paina littanaksi. Kyllä ihminen kykenee siihen. Tuo on vain itsekkään käytöksen puolustelua.