Ei kehityskeskustelua?

Mikähän mahtaa olla syynä kun esimies ei pidä kehityskeskustelua ollenkaan? Kysyminen ei tuota kunnollista vastausta. Firma on linjannut että kehityskeskustelut on pidettävä kahdesti vuodessa ja dokumentoitava.

En viitsisi olla hankala ja alkaa vaatia sitä, varsinkaan kun toisaalta en sitä itsekään kaipaa. Mutta mitä sanotte, onko OK vaan sopeutua tilanteeseen, että sitä ei pidetä, ja sillä hyvä. Mielipiteitä?

Edelliset esimiehet ovat pitäneet kehityskeskustelut kahdesti vuodessa.
42496
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kehityskeskustelu on työnantajan velvollisuus (lakisääteinen) ja työntekijän oikeus, eli ei pakollinen.
Kannattaa mainita asiasta luottamusmiehelle,niin sitä kautta homma yleensä hoituu helpoiten,eikä kellään ole siihen mitään vastaan mutisemista.
Meillä ovat myös pariin kertaan jääneet nuo keskustelut pois,mutta vain niin kummankin osapuolen sovittaessa ja jos työntekijä haluaa että se pidetään,niin se on silloin pidettävä.

Äänestä

Meilläkään ei pidetä kehityskeskusteluja ettei palkkaa vain otettaisi puheeksi. Viimeksi kun toin esiin että en saa työehtosopimuksen mukaista palkkaa sain haukut vähän joka asiasta esim. sairaslomien määrästä (20 päivää tänä vuonna), "uhkauksen" lomautuksista ja kuulla että työni on ulkoistettavissa.

Äänestä
  • Hienoa! (ironisesti)

    Äänestä

Nykyään ei lomautuksilla voi pelotella, pakkotyö on ainoa keino pelotella jätkiä.

Meillä kehityskeskustelu on sitä että täytellään kivoja kyselyitä, jos tulee huonot vastaukset niin kysymyksiä muutetaan. Tänä vuonna on välivuosi kun kysymykset vaihtuu. 10 vuoden ajan palkka-asiat on käyty läpi niin että joku kysyy palkasta niin vastaus on että täällä ei puhuta palkasta ja tähän ei enää palata.

Sitten kuunnellaan ne joka vuotiset vittuilut että ei noudateta työaikoja, firmalla menee suht hyvin, 10% kate saatu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitähäntämäkin nyton kirjoitti:

Mikähän mahtaa olla syynä kun esimies ei pidä kehityskeskustelua ollenkaan? Kysyminen ei tuota kunnollista vastausta. Firma on linjannut että kehityskeskustelut on pidettävä kahdesti vuodessa ja dokumentoitava.

En viitsisi olla hankala ja alkaa vaatia sitä, varsinkaan kun toisaalta en sitä itsekään kaipaa. Mutta mitä sanotte, onko OK vaan sopeutua tilanteeseen, että sitä ei pidetä, ja sillä hyvä. Mielipiteitä?

Edelliset esimiehet ovat pitäneet kehityskeskustelut kahdesti vuodessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu