Joku oli kysynyt yhdessä keskustelussa, miltä uloste maistuu, ja siihen oli vastattu, että en ole maistanut, mutta voi päätellä, että pahalta. Tätä oli perusteltu muun muassa siten, että luonnon toimivuuden kannalta ihm…
Miten evoluutio selittää sen tosiasian että oma pieru haisee hyvältä, mutta ei toisten? Erittyykö pieruun jotain ihmisen ominaishajua mukaan? Pieruhan on tunnetusti metaania, onko sen haistelusta haittaa esimerkiksi äly…
Jos kuolleen ihmisen voisi palauttaa elämään, osaisiko hän yhä puhua sitä kieltä, mikä hänen äidinkielensä oli ja tietäisikö ja muistaisiko hän kaikki ne asiat, jotka tiesi ja muisti kuollessaan?
Kukaan ei halua antaa tähän tieteellisesti hyväksyttyä vastausta. Minua kiusaa tämä kysymys erityisesti.
Tyttölasten kanssahan ei saa harrastaa seksiä.
Oon tälläne 12v koht 13v hetero poika mutta mulla on yks outo juttu ku mulla on vitusti pidempi kyrpä kuin mun kavereil. Ku oltii kerran kusella nii satuin vahingossa kattoo nii mun kavereil oli noin 4cm pituset ja niil…
Miten ihmeessä kampamaneetti pärjää ilman aivoja?
Onko niin, että muilta lajeilta yhdyntä sujuu luonnostaan, mutta ihminen joutuu harjoittelemaan sitä, ennen kuin on hyvä siinä? Jos näin on, mistä se johtuu?
Miksi on olemassa homoseksuaalisia ihmisiä? Onko tämä jokin luonnon keino rajoittaa ihmisten lisääntymistä? Voivathan tietysti homoseksuaalitkin lisääntyä, mutta useimmissa tapauksissa eivät kuitenkaan taida lisääntyä.
Sairaiden ihmisten pitäminen hengissä antibioottien avulla, ei pitkässä juoksussa ole mahdollista. Se mikä ei tapa, vahvistaa.
Hei kaikki biologian taitajat! Osaako joku selittää, mistä koostuvat soluelimet ja millaisia tehtäviä niillä on.. Ja miten makromolekyylit liittyvät soluelimiin. Tiedän, että esim. ribosomit muodostuvat RNA:sta ja prote…
Ei kaikilla, mutta jollain.
Kasvinjalostus on perinnöllisyystieteen sovellutusala. Alaa opetetaan Helsingin yliopistossa. pääaineopetus alkoi vuonna 1968. Opetus menee suurelta osalta hukkaan, koska työpaikkoja on hyvin rajoitetusti metsän, pelto-…
Kuulin hiljaittain, että ihminen käyttää n. 10% "voimistaan" ja 1/3 aivoistaan, tottako? Jos totta, niin voitaisiinko tieteen avulla saada ihminen käyttämään kaikkia voimavarojaan? Eli voitaisiinko esim. saada ihminen, …
Ovatko sukupuolensa miehestä naiseksi korjanneet voimakkaampia kuin naiset keskimäärin ja vastaavasti naisesta mieheksi korjanneet heikompia kuin miehet keskimäärin?
Kuinka monta väriä silmä voi näkeä?
Miksi yleinen oletus on aina ollut se, että ihminen hallitsee maapalloa? Se tuntuu jotenkin heppoiselta, kun on esim. lajeja jotka ovat eläneet jopa satoja miljoonia vuosia kasvattaen karjaa, viljellen, sotien ja orjuut…
Jos ihminen on selibaatissa, mitä tapahtuu käyttämättömälle spermalle, eli mikä ei ruiskua ulos? Syökö elimistö sen, hajoaako se jotenkin ja tulee ulos muita väyliä pitkin, vai mitä tapahtuu?
Voisiko joku tietäjä ystävällisesti kertoa, miksi harakat pesivät mielellään pihapuissa. Meillä Oulun kaupunkialueella omakotitalo, meillä ja naapureiden pihoilla kuusia, joissa varmaan kuusi pesintää käynnissä. Ihmetyt…
Liittyykö tämä stereonäköön.