Pro ja Teollisuusliitto, laittakaa Ponsse lakkolistalle
Lakot uhkaavat viedä lapsilta joulun? Lakkoavustukset tulevat milloin tulevat, eikä lakon ajalta makseta palkkaa. Sitäpaitsi lakoilla ei saa palkkoja korotettua. Se on nähty viime vuosina. Ei edes UPM:n 112 päivän lakko…
Lakoista ei ole mitään hyötyä. Lakoilla ei voi saada suurempia palkankorotuksia. Se on nähty jo vuosien varrella. Lakon aikana ei edes neuvotella. Lakoista päättäneet ovat osoittaneet olevansa ryhmätyhmiä. Heiltä puuttu…
Onko SAK:n taloustiedot Murikasta vai Kalevi Sorsa säätiöstä? No, ei ainakaan kentältä. Yhtiöt voivat huonosti. Kevään poliittiset lakot veivät palkankorotusvarat. Siitä huolimatta SAK puhuu kuin Putin tai Peskov, että …
Se on ihan oma valinta.
Viime talven ja kevään toimet olivat ala-arvoisia. Ei tuollainen kiukuttelu. uhkailu ja lakkoon pakottaminen ole ihmiselämää. Pellejä koko porukka. Lakoilla ei saavutettu mitään. Ei yhtään mitään. Lakkosakkoja korotetti…
Jos TES on voimassa, niin ei saa lakkoilla. Vallitsee työrauhavelvollisuus, Koskee myös SAK:ta. Laittomaan lakkoon osallistuminen on uuden työsopimuslain mukaan rangaistavaa. "6 § (17.5.2024/248) Lainvastaiseksi todetun…
Jos jo nyt ottaa näin koville niin tehän olette Niuvanniemi -kunnossa kevääseen mennessä.
Se on sillä tavalla, että Riku Aalto kehui televisiossa vastikään, että 10% palkankorotus ja lakko päälle, ellei tule. Puheet on kuin Putinilla ja Peskovilla. Paikallisesti sopien voisi pääluottamusmies pelastaa jotain,…
Lakoista ei ole mitään hyötyä. Ei ole ollut vuosiin. Ei ollut viime kevään poliittisista lakoistakaan. Ei mitään hyötyä. Sen on tunnustaneet SAK:n äijätkin. Eikö Lindtman tajua katsoa peiliin, kun kyselee, miten Suomen …
Nyt nähdään mistä niitä tukijoita löytyy.
Luulin, että nyt on viisastuttu, kun syksyn työmarkkinaneuvottelujen aikana on ollut hiljaista. Kun tuli ilmoitus tiedotustilaisuudesta, niin ajattelin, että on aika kertoa neuvottelujen tulos. Turhaa. Tilaisuudella hae…
Teollisuuden ei pidä pitää ammattiliittoon kuuluvia töissä. Kaikki ammattiliittoon kuuluuvat pitää erottaa. Kannattaa tuoda ulkomailta esim. Ukrainasta työntekijät. Suurimman osan tehtävistä pystytään kouluttamaan puole…
Niinhän sitä sanotaan että metsä vastaa niin kuin sille huudetaan. Ja oikeistohallitus ja työnantajat huutelivat sellaisia törkeyksiä että kaiku vastaa nyt samalla tavalla, turha itkeä, ei auta. Se on lähes luokkasotaa …
Parikin selvää tes sopimuksen vastaista asiaa eikä paikallista sopimusta tehty. Liitolle ja luottamusmies tietoinen asiasta. Liitto ei puutu asiaa mitenkäön. Miksi olisin liiton jäsen?
valittu ammatti yhtäkkiä vanheni, kävi tarpeettomaksi mistä saada raha? rikollisuus on tullut vaihtoehdoksi kun valtio ei tue ketään mitenkään ja helpon rahan haju viehättää
Jos työntekijän palkka laahaa perässä (vuosia jo) ja pomon kanssa käyty keskustelu ei tuota tulosta, niin onko siinä vaiheessa hyvä kääntyä luottamumiehen puoleen? Onko luottamusmiehellä tuossa asiassa vaikutusvaltaa?
Itse olen haaveillut hammaslääkärin alasta, mutta luin keskustelua siitä että se on hyvin yksitoikkoista, huonot työasennot ja vaikeita potilaita yms yms. Kaikkea negatiivistä. Onko hammaslääkärinä oleminen oikeasti nii…
Thaimaalainen marjanpoimija poimi 3500kg marjoja. Palkaksi jäi poimijalle tästä 115€. Tieto lähde YLE Onko tämä teistä kohtuullinen korvaus suoritetusta työstä?. Olette persut olleet kuitenkin kannattamassa paikallisen …
"Edunvalvonta"-kilpapailun kärkipaikkaa näyttäisi pitävän KOKOOMUS. Näet johtajien ansiot nousivat selvästi eniten ammattiluokittain ... (tilastokeskus) Vuodesta 2010 vuoteen 2022 eniten nousivat ammattiluokittain ja ty…