Työ on ihanaaVastattu 20 v

Millainen

nuorelle toimistoharjoittelijalle? Haluaisin antaa jonkun pienen kivan/humoristisen yllätyslahjan työharjoittelussa olevalle tytölle, tutustumisjakson lopussa. Tuleeko jotain hassun hauskaa mieleesi? Ei tarvitsisi olla …
Työ on ihanaaVastattu 20 v

Ihastuksissa...

Onko kenellekään muulla menossa minkäänlaisia "virityksiä" työkaverinsa kanssa. Olen niin ihastunut työkaveriini ja myös tällä ko. miehellä on jonkinlaisia tunteita minua kohtaan. Olemme keskustelleet aiheesta ja tilant…
Työ on ihanaaVastattu 20 v

Työ on ihanaa!

Vai pitää ne työnteon ilot jakaa tällä palstalla.. no eihän siinä sitten. Tällä hetkellä tekemääni työhön olen olen erittäin tyytyväinen. Saan matkustella työni puolesta sopivasti ympäri maailmaa ja mahdollisuudet edetä…
Työ on ihanaaVastattu 20 v

Ihastuminen työkaveriin

Olen nelikymppinen nainen ja hurrrrrjan ihastunut toisella osastolla työskentelevään 27-vuotiaaseen mieheen. Tuo mies on mielestäni aivan häkellyttävän komea. Töissä on ihana olla, kun vain näkee häntä. Tällaista ihastu…
Työ on ihanaaVastattu 20 v

Työttömyys ihananpaa

Kun yli kahdenkymmenen palveluvuoden jälkeen tuli kenkää, olin kuin puulla päähän lyöty ja aloin säntäillä uusien paikkojen perään ja pelätä etten pärjää. Noin vuoden kuluttua huomasin, että olen älyttömän onnellinen es…
Työ on ihanaaVastattu 20 v

jes!

Ensi viikolla pääsen haluamaani työpaikkaan harjoittelemaan ja aloitan ensi kk lopullisesti;D
Työ on ihanaaVastattu 20 v

vuokratyö + irtisanoutuminen

Vuokratyöläinen lupaa hoitaa jonkun keikkatyön, mutta haluaa lopettaa ennen kuin "keikka on valmis". Onko tässä tapauksessa työläisellä jokin irtisanomisaika?
Työ on ihanaaVastattu 20 v

Perloksen

Onpa se todellakin oikea järjenjättiläinen kun odottaa ettei nurmikkokaan kasva jos samalla tontilla puitakin on ;) http://uratie.net/uratie/workinglifeinfo-docview.jsf?wl_foreign=866263
Työ on ihanaaVastattu 20 v

Selvityspyyntö eläketurvakeskukselta

Olen ollut vuonna 2001 muutaman kuukauden töissä eräässä pienessä puljussa, ja nyt sain eläketurvakeskukselta selvityspyynnön työsuhteesta. Mitä mokattu, ihan olin talon kirjoilla ja verot maksoin???
Työ on ihanaaVastattu 20 v

Onko kivaa eläkkeellä

Eläkkeelläolo on tosimakeeta,tähän tuo nuorten käyttämä sanonta sopii paremmin kuin hyvin. On vapaus tehdä mitä itseään kulloinkin huvittaa,käydä lenkillä ,uimassa ,kuntosalilla,päivätansseissa,lueskella vieraita kieliä…
Työ on ihanaaVastattu 20 v

apua en jaksa

osan ajasta lyhyissä pätkätöissä, osalta pitkiäkin aikoja ilman mitään eli korvauksilla , täytä papereita joka asiasta ja tunnista, työkkärin vaatimukset ja kelan, jos virhe tai palkkakuitti myöhässä ei mitään tule mist…
Työ on ihanaaVastattu 20 v

Olenko masokisti kun...???

...nautin kiireestä?;> Tämäkin viikko joka helvetin päivä on herätys klo 03:00 ja töitä tehtävä tauotta vähintään 9t mutta silti nautin..;O) Myös lauantaina hommia tosin silloin saan nukkua 6 asti;))) ...
Työ on ihanaaVastattu 20 v

Kiva uusi pomo!!!

Kyllä täytyy sanoa että mukavan tuntuinen on uusi pomoni. Toivottavasti ei vain ole silmälumetta. Aloitin työt helmikuussa ja olin varma että ensi kesänä on sitten 1 viikko lomaa ja talvella ei yhtään. Pomo otti lomat k…
Työ on ihanaaVastattu 20 v

Jos ei vielä ole

Jos ei vielä ole sitä "omaa jutttua" eli tulevaisuuden näkymää että missä työssä haluis olla, mikä ammatti jne niin milloin on myöhästä jo? 20v olen nyt mutta en millään keksi mikä olis se oma ammatti, kuitenkin ammatti…
Työ on ihanaaVastattu 20 v

pätkätyöt on ihania!

Hei sain tänään töitä!Kävin aamulla hiihtolenkillä ja sen jälkeen suihkussa ja kahvit join kun puhelin soi!Siellä tuleva työnantaja kertoi että äkkiä pätkätöihin.Tulee mieleen laulu että voiko päivä ihanammin alkaa,arva…
Työ on ihanaaVastattu 20 v

NAISET KOTIIN

Näin on. Kyllä naisen paikka on kotona, ei työelämässä. Miksikö olen tullut siihen tulokseen? Työpaikalla - ennen kersan syntymistä – ENNEN NIIN MUKAVAT NAISET eivät osaa keskustella enää mistään muusta kuin: 1. Vaipan …
Työ on ihanaaVastattu 20 v

Paperityöläiset

Onko Suomi enää sivistysvaltio? Ajatelkaa tilanne koko suku ja läheiset ovat kokoontuneet joulun, tuon rauhan ja yhdessäolon juhlan ääreen... Vain yksi heistä on poissa.. Hän on sankari, yhteiskuntamme selkäranka. Kuka …