Työ on ihanaaVastattu 11 v

Auttakaa keksimään valokuvaus-studiolle nimi!!

Olen jo useamman vuoden ajan toiminut valokuvaajana lasten hoitamisen ohessa, ilman yritys nimeä. Toiminta on siis kulkenut oman toiminimeni alla, jolla ei kuvauksen kanssa ole mitään tekemistä vaan teen tuon firman kau…
Työ on ihanaaVastattu 12 v

Minullako on kiva duuni?

Työntekijät ovat tyytyväisimpiä. Siellä myös eläkeikä todennäköisimmin saavutetaan, asiantuntija selittää. Sosiaali- ja terveysministeriön tutkimus paljastaa, missä työssä jaksetaan parhaimmin. Omani on yksi luetelluist…
Työ on ihanaaVastattu 9 v

Johtajan vaikutus työilmapiiriin

Miten teidän työpaikallanne johtaja vaikuttaa työilmapiiriin? Miten johtaminen on edistänyt työhyvinvointia tai vaikka työyhteisön jäsenten välistä yhteistyötä, vuorovaikutusta tai yhteenkuuluvuuden tunnetta?
Työ on ihanaaVastattu 8 v

Kehitysvammaiset työ elämässä

Itsellä lievä kehitysvamma sekä lievä ADHD olen Tuetussa työssä päiväkodissa Turussa minua kohellaan ihan asiallisesti ja olen saanut ottaa myös vastuuta lapsista ja olen auttanut tiskissä imuroinut ja pessyt lattioita,…
Työ on ihanaaVastattu 11 v

perustotuuksia ihmisille

Työ on pirun yksinkertainen asia . Työ on keksitty ja sitä pitää tehdä ihmistä varten. Nykyään on eliitti antanut median kautta kieron kuvan työstä,että ihminen luotiin työtä varten. Aivan kuten valtion tarkoituskin on …
Työ on ihanaaEi vastauksia

ELÄKEIÄN NOSTAMINEN

Jos/kun Suomessa tullaan nostamaan yleistä eläkeikää, on kaiketi tehtävää työtäkin oltava tarjolla. Missä tämä työ nyt lymyilee? Eikös' täällä Suomessa ole viime aikoina työttömyys kasvanut ja tehtävän työn määrä vähent…
Työ on ihanaaVastattu 12 v

Mustekasetin täyttö

Olen tilannut nykyiseen tulostimeeni uuden mustekasetin vanhan tilalle yleensä jostakin suomalaisesta verkkokaupasta mutta tänään kuulin kaveriltani, että mustekasettien täyttö tulee yli puolet halvemmaksi kuin uuden mu…
Työ on ihanaaEi vastauksia

rotuko väärä

heippa rallaa vaan sano valkolainen kun kursseille on koittanut päästä. ei sitten perkele millään,oon tälläinen 50v juntti suomen kansalainen. karvaton ukon nahjus olen ollut ajo hommissa 1994 alkaen olen meinannut ajaa…
Työ on ihanaaEi vastauksia

Korkeakoulututkintoa/yliopistoa vaativat ammatit

Onko tosiaankin niin, että mikäli henkilöllä on erittäin paha paniikkihäiriö eikä hän pysty oleskelemaan/istumaan 20-50 henkilön ryhmässä noin kymmenen vuoden ajan, joutuu hän matalapalkkaiseen työhön, kuten porrassiivo…
Työ on ihanaaVastattu 12 v

Työt vai opiskelu

Tämä on varmaan väärä alue kysyä tätä, mutta kaipaisin mielipiteitä. Olen ollut nyt vuoden työttömyyden jälkeen ollut töissä muutaman kuukauden. Ennen työn saantia olin hakenut aikuisopistoon opiskelemaan ja nyt kun aik…
Työ on ihanaaVastattu 12 v

Ai mikä nuorisotakuu?????

Se tehtiin se nuorisotakuu että alle 30 saisivat töitä. Mukana piti olla valtio ja kunnat ja kaupungin jne. Mikään ei ole muuttunut. Olen kielenopettajana ja alle kolmikymppisenä hakenut avoinna olevia paikkoja ja AINA …
Työ on ihanaaVastattu 12 v

Eläkeikä

Suomessa pitäisi nostaa eläkeikää ainakin tavallisilla duunareilla johtajat ja päättäjät pitäisi päästää eläkkeelle aikaisemmin koska heillä työ on ollut rassaava koska vastuu tuo tullessaan ressiä tavallisen duunnarin …
Työ on ihanaaVastattu 12 v

VINKKEJÄ?

Huomenna puhelinmyyntityö kokeilu/harjoittelu, vinkkejä?
Työ on ihanaaVastattu 11 v

Miten eroon seksuaalisista ahdistelijoista työpaikalla

Olen lapsena isäni hyväksikäytön uhriksi joutunut tytär. Minulla on ikää yli kolmekymmentä vuotta ja olen yrittänyt päästä työelämään käsiksi ilman isää ja hänen pedofiili ystäviään. En ole onnistunut löytämään minkäänl…
Työ on ihanaaVastattu 11 v

asianajajaksi?

Haluaisin aikuisena valmistua asianajajaksi, mutta mitä kaikkia aineita sitten erityisesti pitäisi lukiossa päntätä? Ja tietääks kukaan mikä ois paras paikka vaasassa lukea siihen työhön? Menen siis loman jälkeen 8:lle.
Työ on ihanaaVastattu 5 v

Esimiehen/naisen paneminen työpaikalla?

Harrastaako kukaan muu työpaikalla esimiehen tai esinaisen panemista? Eikö sellainen pitäisi olla suositeltua, koska työmotivaatio nousee varmasti jos joka päivä saa piparia. Panopaikaksi käy vaikka siivouskomero ja tak…
Työ on ihanaaVastattu 12 v

PAKKOTÖITÄ 2015

Työvoimalaki Suomessa Tämä laki, että koko Suomi tulee olemaan työssäkäynti aluetta taitaa olla vittuillakseen tehty lakimuutos työttömiä kohtaan kun kerran on pitkäaikais työttömiä, että saadaan työhön kuin työhön oli …
Työ on ihanaaEi vastauksia

ilmainen orjatyö

Olen 35 vuotias mieshenkilö joka joutui viime syksynä TE-toimiston kusettamana uravalmennuskurssille. Minulle sanottiin TE-toimistossa ettei kurssi kestä kuin noin kuukauden ja pari tuntia parina päivänä viikossa, kysyi…