Voin puhua kiusaamisesta, koska minuun kohdistunut epäasiallinen käytös on jatkunut jo yli vuoden. Ensin tuli sanallisia hyökkäyksiä ja julkista nolaamista osakseni. Lisäksi oli puhunut pomolle vaikka mitä kauheuksia mi…
Mitä pitäisi ajatella tilanteessa, kun itseään nuorempi mutta työpaikassa vanhempi "pikkupomo" tulee avotoimistossa parin metrin päähän juttelemaan niitä näitä kaverilleen ja sitten kuulet hänen sanovan oman nimesi ja l…
Onko työpaikkakiusaamisesta kyse, kun työpaikalla vain yhtä ainoaa ihmistä pyydetään menemään ryhmän varahuoneeseen töihin? Varahuoneen tila on kaukana muista ja kukaan työryhmän jäsenistä ei mielellään sinne mene, sill…
Sitä normi ihminen elää tyytyväisenä omaa elämäänsä, keskittyen omaan elämäänsä ja auttaa muita ja on kohtelias muille omasta puolestaan. Sitten on sellaisia jotka tuntevat syvästi olevansa perustavanlaatuisesti huonoja…
Onkohan saiteilla ketään joka on kokenut epäasiallista kohtelua Vaasan keskus sairaalan keittiöllä?
Minusta on jollainlailla myös koomista että alemman tason esimies etsii työstäni koko aika virheitä. En todellakaan ole virheetön, joten miksi pitää keksimällä keksiä jotain. Häntä ei myöskään kiinnosta kuulla syitä sii…
Erittäin asiaton mies ja halveksiva käytös. Renkaita ja vanteita myyvän Vannetukun toimitusjohtaja Jukka Heiskanen on tuomittu sakkoihin työpaikkakiusaamisesta. Asiasta kertoo Iltalehti. Iltalehden mukaan Heiskasen tuom…
Manipuloiva psykopaatti kääntää kaiken uhriaan vastaan. Hän on uskottava koska hän vaikuttaa ystävälliseltä. Hän onkin keskivertoa ihmistä ystävällisempi heille joilta hän haluaa jotain, mutta vielä suurempi heitto kesk…
Jos kiusaaja, epäasiallisesti käyttäytyvä, työpaikalla on pomo, mitään ei ole tehtävissä. Pomoilla on suhteet ylemmäs, kaveeraavat keskenään kaikki pienessä piirissä. Työsuojelu ja ammattiyhdistystoiminta on ihan silmän…
Maanantaina mun firman työntekijät palaa taas neljän päivän vapaalta duuniin. Tiedän, että pari jätkää on takuulla ihan krapulassa koska ovat dokanneet monta päivää putkeen. Kertokaahan mitä veemäistä duunia voisin keks…
Lomautuksia tulee ilmoittamatta siitä työntekijälle eikä työntekijöitä arvosteta ollenkaan. Pistetään työntekijät kelan surkealle tuelle kun sille päälle satutaan. Hällä väliä kun itse nautitaan korkeaa kuukausipalkkaa.…
Mikä vittu siinä on kun työnantajat ei voi työntekijöiden antaa pitää taukojaan rauhassa, pitää siihen tulla pilaamaan tauot työasioilla? Pitääkö mennä muualle syömään ruokansa, ku ei saa rauhas olla. Eikö ne nimenomaan…
Ei ehkä kuulu tänne työpaikkakiusaamiseen, mutta ihmetyttää kovin, kun työkaverini oli tänään todella v:mäinen. Vähän aikaa on olu pientä töksyä silloin tällöin, kun oon eri mieltä jostain. Tänään hän tuli ilmoittamaan …
Olen vuokratyöntekijä tosi hienossa työpaikassa, jossa kiusataan. Olen yksi uhreista. Vuokratyöfirman kaikki esimiehet, jo 3, ovat luopuneet. Nyt on neljäs esimies, joka kiusataan. Sopimkseni päättyy toukokuun lopussa, …
Löysin googlatessa työpaikkakiusaajan kuudesaisti.net -sivustolta "auttajana" rahastamassa kaikenlaisilla Tarotkortti- ym. humpuukilla. Olen joutunut monta kertaa valittamaan esimiehelle tuon "auttajan" työpaikkakiusaam…
Opin itse eroon kiusaajistani sillä että välttelen heitä. Olemme saman työnantajan palveluksessa, mutta onneksi teemme eri työmuotoa. Koin vielä pari vuotta sitten, etten voi jatkaa töissä, kunnes keksin työkalun tilant…
Opin itse eroon kiusaajistani sillä että välttelen heitä. Olemme saman työnantajan palveluksessa, mutta onneksi teemme eri työmuotoa. Koin vielä pari vuotta sitten, etten voi jatkaa töissä, kunnes keksin työkalun tilant…
Hei, Olen saanut sekä alemman että ylemmän johtotason työtarjouksia menestyvistä yrityksistä. Olen pähkäillyt ottaisinko alemman tason tehtävän vastaan, jolloin työssäni olisi vaatimattomampi palkka, mutta enemmän tauko…
Tämä pomo kiusasi minua. Ei tälläisiä ällötyksiä ketään edes halua muistaa. Ikävä kyllä asia on näin. En ole ikinä suomessa tehnyt mitään muuta kuin ollut kuninkaallinen tai orja. Koska minulle voidaan olla ihmisiksi jo…
Olen itse siinä tilanteessa, että minut on irtisanottu vedoten henkilökohtaisiin syihin. Työpaikalla on vuosia jatkunut huono työilmapiiri. Kuppikuntia sekä juoruamista, työnteon halveksuntaa, toisten suosimista mm. kou…