Kiusaaminen hoitolaitoksissa

Onkohan kuinka yleistä? Lähihoitajakavereistani lähes jokainen on sanonut että niissä paikoissa on paljon selän takana puhumista ja selkään puukottamista. Asiat on menneet jopa siihen pisteeseen että ollaan lähdetty ove…

työajanseuranta

Kenellä on oikeus seurqtq työntekijän tunteja? Eikö pomo ole ainoa mahdollinen? Meillä on vapaaehtoinen työajanseuranta tietokoneella ja on hieman epäselvää kuka niitä seuraa.

Painajaispäiviä töissä

Viikon kaksi viimeistä työpäivää on ollut ihan painajaista. Se ei johdu työtehtävistä, vaan kyseisen osaston työilmapiiristä. Tunnen sen erittäin ahdistavaksi. Yleensä toimin eri osastolla, jossa ei juuri riitoja ole, m…

Onko tämä nyt tätä kiusaamista?

Tilanne on se, etten ole enne kokenut työpaikkakiusaamista. Toki koulussa ja paljonkin. Mutta nyt alkaa jo sen verran olla täynnä tätä ettei edes haluaisi palata. Kaikki alkoi kaksi vuotta sitten kun sain kyseisestä fir…

Kun kiusaaja on luottamusmies

En oikein tiedä mitä tehdä, pitääkö vaihtaa työpaikkaa. Kaikki meni hyvin 3 vuotta, mutta viimeinen vuosi on ollut yhtä kidutusta. Syynä ei ole esimies, hän on herttainen rouva, jolla ei ole auktoriteettia oikeastaan mi…

Kiusaaminen Helsingin kaupungilla

Valehtelu on avainsana, kun kiusaajat ovat vastassa neuvotteluissa. Älä edes luule saavasi oikeutta, koska valheilla perustellaan asioita. Virkamiehet tämän valehtelun hallitsevat. Oli sitten tekninen puoli tai sosiaali…

Pikkupomo narsistinen ja pahantahtoinen

Tavallinen ihminen ei käsitä millainen N on, koska N on tosi hyvä puhumaan, mukava ja kiinnostunut muiden tekemisistä ja muistaa kaiken mitä olet sanonut, joten N antaa oikein mukavan vaikutelman tavallisesti, MUTTA N:l…

Esimies syrjii

Mitä tehdä kun on esimiehen syrjimä, kiusattu? Organisaatiosta esimiehen esimies on tämän kiusaajan puolella. Sieltä ei apua heru. Ei ole ketään kuka auttaa, olis minun puolella. Yksin. Aina.

Realistisia havaintoja psykoterapeutilta

https://yle.fi/uutiset/3-9838103 "Kesä jäi haikeasti taakse. Työpaikoille ovat palanneet ruskettuneina työkaverit, pomot ja alaiset. Sinne palasivat myös kiusaajat ja heidän kiusattunsa. Kun alkusyksyn pilvet keräävät s…

Miten otan asian puheeksi?

Työskentelen varhaiserityisavustajana päiväkodissa. Lapsen avustamisen lisäksi tehtäviini kuuluvat mm. muiden lasten avustaminen pukemisessa, wc-käynneillä ja osaston siistiminen (pöytien pyyhkiminen, ruoan haku ja jaka…

Erikoinen työpaikka

Sain pienen työpätkän, josta olin ensin mielissäni, mutta pian alkoivat ongelmat ilmetä. Lähiesimies ei hoida vastuitaan, vaan eristäytyy omiin oloihinsa kieltäytyen kanssakäymisestä. Nukkuneeko siellä lukittujen ovien …

Turvallisuusselvitys

Olen hakemassa uutta työtä, jossa mahdollisesti tehdään suppea tai perusmuotoinen turvallisuusselvitys kulkulupaa varten. Takana pari tyhmää näpistys täysi-ikäisenä, josta on 8-9 vuotta aikaa. Voiko tämä estää työn saan…

VALMIS MERKONOMI

Olen ollut kassalla töissä 2 vuotta 10.73€ palkalla ja keväällä valmistuin merkonomiksi, onko minulla oikeus saada enemmän palkkaa? Kertokaa teidän omia kokemuksia jos olette saanut enemmän palkkaa. E.K

Miten uusi työ kiusaamisen jälkeen?

Sinnittelin kuukausia kiusaamistyöpaikassa. En haluunut irtusanoa itseäni todennäköisen karenssin uhalla. Otin asioita kiusaamisesta esille, sitten huomasin firmassa laittomuuksia ja tajusivat et mä tiesin ja ne irtisan…