Työttömyys johtuu työn välttelystä ja liian suurista tuista. Työtä kyllä on, mutta laiskureille ei työ kelpaa, kun tuet virtaa tilille.
Hallituksen esityksestä Lakimuutoksella voidaan tutkimuskirjallisuuden perusteella tunnistaa lasten saamista myöhentävä vaikutus, jolla voi vallitsevassa tilanteessa Suomessa olla siten vaikutus myös lopulliseen syntyvy…
Ja säästöjäkin tulee kun kaikki sopeuttamistoiminnot voidaan lakkauttaa. On tuo harvinaisen tyhmä uo nykyhallitus, hirviömäinen hullutus-hallitus.
ilman että niitä leikataan. Lähde asiaan: https://www.kela.fi/ajankohtaista/yleistuki-korvaa-kelan-tyottomyystuet-toukokuussa-2026 Tuolta lainattuna: " Jos pääomatuloja tai muita kuin palkkatuloja saa yli 311 euroa kuuk…
Sakari Lähdemäen kolumni etla.fi sivulla on harvinaisen hyvä ja avaava. Harmi vaan ettei sitä tulla koskaan näkemään meidän puolueellisissa medioissa. Kiitos kuitenkin Sakari kun nostit asian pöydälle.
Näin yle aamu ohjelmassa tämän henkilön. Joskus on valitettu ettei maahanmuuttajataustaidia huippuosaajia ole. Hän on.
Kyseessä siin edelleenkin se työnhakemisen käytäntö eikä ole tullut mitään maastakarkoitukseen viittaavaa käytäntöä. Miksi siis joillain ainainen hätä kyseisestä asiasta kun työtä on ilmoittautunut hakemaan? Työttömät o…
Ei mitään Ei edes leikannut yriyystukia Yritystuet pois niin kiinnostaa työllistäminen kun rahaa tulee vaan kun yritystuet tuottaa
Onko joku yllättynyt? Ainakin Sammallahti ja Purra ovat jo tietenkin propagandaansa tämän napanneet Köyhyyttä kokevia lapsia elää kaikenlaisissa perheissä https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011730026.html Minkälaisia l…
Mitä mieltä Turja Lehtosen näkemyksistä? https://www.ku.fi/artikkeli/5445627-teollisuusliiton-lehtosen-toive-vasemmistolle-meilla-pitaa-olla-uskottava-teollisuus-ja-elinkeinopoliittinen-ohjelma-tulevissa-vaaleissa On to…
Kävin työmarkkinatorilla suorittamassa työnhakuvelvoitteeni. Nyt kohtaan josta vedetään valikko esiin kun valitaan millaista työtä on haettu, on keksitty taas uutta velvoitetta. Valikossa on ennen lukenut että olen hake…
Tai 6 tunnin työpäivä! Nyt työtä jakoon!
Asiantuntijat varoittavat, että yleinen tekoäly (AGI) voi olla täällä jo parin vuoden sisällä. Se ei ole enää scifiä vaan ihan todellinen mahdollisuus – ja samalla suuri uhka. AGI:n myötä koneet pystyvät tekemään lähes …
Olen yksinhuoltaja, ja nyt on pakko kirjoittaa kun tuntuu että seinät kaatuu päälle. Meillä ei oikeasti ole enää rahaa ruokaan. Laskut kasaantuu, kaupassa joutuu laskemaan senttejä ja silti kärryyn jää lähinnä makarooni…
Jutussa mainitaan että koska vientiä ei ole tuettu vaan menoja vain leikattu ja "palkansaajien epävarmuuden" vuoksi suomessa on eun korkein työttömyys? Siis miten vientiä voisi sitten tukea ja palkansaajien epävarmuus t…
Ihan peetä Olen töissä.yrityksessä,jossa ei arvosteta Johtaja luulee tietävänsä kaiken ja sotkeutuu joka asian Tekemättä itse mitään hyödyllistä No nykyään vatsan puhelimeen hitaasti , anna aikaan odottaa linjalla kauan…
Koska ek:n kanssa odottavat kieli vyön alla palkkojen romahtamista ja tilaisuutta leikata lisää sosiaaliturvasta. Vai odottikin joku oikeasti, että laskennallisia työpaikkoja tarjoileva kokoomus olisi oikeasti antamassa…
Nyt punkit näette. Ainainen valitus yritystuista. Nyt näette, mitä me suuryritykset teemme, jos ei tukia ole. Olemme tämän jatkuvan vasemmiston mollaamisen ja haukkumisen seurauksena keskitetyillä päätöksillä ohjanneet …
Nyt punkit näette. Ainainen valitus yritystuista. Nyt näette, mitä me suuryritykset teemme, jos ei tukia ole. Olemme tämän jatkuvan vasemmiston mollaamisen ja haukkumisen seurauksena keskitetyillä päätöksillä ohjanneet …
Nyt punkit näette. Ainainen valitus yritystuista. Nyt näette, mitä me suuryritykset teemme, jos ei tukia ole. Olemme tämän jatkuvan vasemmiston mollaamisen ja haukkumisen seurauksena keskitetyillä päätöksillä ohjanneet …