Eli usein Uuden vuoden päivänä tulee sellanen mustavalkonen elokuvakomedia, missä on vanha nainen ja sen palvelija kompuroi kännis siel pöydän ympäril. Mikä se mahtaa olla? Paljon siinä ei puhuta.
Eli olen pääni puhki miettinyt, ja yrittäny etsiä leffaa joka tuli muutama vuosi sitten joulun aikaan telkkarista. Siinä kerrottiin (muistaakseni tositarina) perheestä, jotka elokuvan alussa asuivat jossain Afrikassa. J…
Olen katsonut tuon leffan kahdesti, enkä ymmärrä kohtausten kulkua puoliväliä pidemmälle. Tapahtumat menevät jokseenkin "psykediliseksi"; rääkyvä musiikki ja sekavat kohtaukset joista ei ota selkoa. Voisiko joku valaist…
Ainut elokuva, jota katsoessani elokuvateatterissa elokuvan loputtua yleisö tavallisessa (ei festivaali tms) näytöksessä on puhjennut spontaaneihin suosionosoituksiin: Die Hard, syystalvella - 89 (muistaakseni) , Formia…
Näin joskus 1980-luvun alussa televisiosta leffan, jossa vanha ukko asuu syrjäisessä paikassa olevassa murjussa ja sinne eksyy nuorempi muukalainen ja jää asumaan äijän luo joksikin aikaa. Äkäinen äijä rakentaa siipiä/l…
eli juoni menee jotenki näin: perhe muuttaa taloon, ja mummo soittaa yöllä viereisestä huoneesta perheen pikkutytölle leikkipuhelimeen. he juttelevat ja aamulla selviää että mummo on kuollut yöllä. elokuvassa esim. peil…
Tallensiko kukaan Teemalta tulleita Ijäs-tarinoita ja mahdollisesti voisi korvausta vastaan tehdä mulle levyn tai antaa vinkkejä mistä ko. ohjelmia voisi saada
Mielessäni on useita elokuvia joista muistan vain kohtauksia: - Mustavalkoinen elokuva, jossa "jokamieheksi" (everyman) kutsuttu henkilö muistaakseni lentää vuoristossa. - Elokuva, jossa uppoavassa laivassa ollut nainen…
The Judge Roy Bean: http://www.youtube.com/watch?v=ubjIc3qLPds
Muistan joskus nähneeni elokuvan mikä kertoi henkilöstä joka sai miljoonan dollarin setelin pankilta. Ja hän ei pystynyt käyttämään tätä missään koska se oli niin suuri, jotan hän sai aina kaiken ilmaiseksi. Elokuva on …
mikähän mahtaa olla kyseinen elokuva missä 3 veljestä lähtee kuvaamaan karhuja ja luontoa 1 veljeksistä lähtee salaa mukaan... leffa on vissiinkin -90 luvulta
Bob Rafelsonin ohjaama Musta Leski, pääosissa Theresa Russell ja DebraWinger on elokuva jota en oo ny nähny taas vuosiin. Löytyisköhän siitä missään päin nettiä mitään pätkiä, yhteen aikaan oli Youtubessa, mut ne on poi…
On 30.vuotta kulunut George Millerin ohjaamasta ensimmäisestä "Mad Max" elokuvasta.Sensuurin kynsiin aikoinaan juuttunut elokuva herätti pelkoa enimmäkseen anarkismin muodossa.Luultavasti tuolloin pelättiin kulttuuripol…
Kultti leffa v.1979 http://missedashow.net/media/7464/Mad_Max_1979/
Muistaako kukaan tästä kuvauksesta mikä elokuva on kyseessä: Leffassa on mies joka asuu vanhainkodissa eikä pysty katsomaan muiden asukkien suosikkielokuvaa (sisältää muistaakseni laulua ja tanssia) koska se tuo liikaa …
Kaveri tekee pakkolaskun pienkoneella, olisko Alaskaan, jossa eskimo?-tyttö auttaa kaveria selviämään lumenkeskellä. Heillä ei ole yhteistä kieltä, mutta homma kuitenkin jotenkin alkaa luistaa ja jotain romanssin poikas…
Onko kellään hajua,mistä tämä Jari Tervon kirjaan perustuva elokuva Löytyy???Etsitty on ylen tallennearkisto,netti,kirjasto..Vuoden jo hakenut kyseistä elokuvaa.Kerran tv:stäkin tullut.Kari Lehtinen eli Trampas on kova …
Tarvitsisin joitakin ehdotuksia, mitä elokuvia katsoisin huomenna, kun minulla on nyt menossa tällainen "viikonlopun leffaputki". Elikkäs romantiikka tai klassikoita olisi mukava katsoa, tänään katsoin Aamiainen Tiffany…
Omistan jo varmasti lähes kaikki kyseisen kategorian leffat, mutta ajattelin kysellä josko joku samanlaisen maun omaava osaisi vielä neuvoa jonkin muun leffan, varastosta löytyy kaikki Jane Austen leffat (Sandintonia lu…
Löytyskö mistään Samuli Edelmanin ja Santeri Kinnusen elokuvaa,Veturimiehet heiluttaa. Olen hakenut kaikki divarit yms.Dvd:nä sitä ei kai ole ilmestynyt?