Mitäs luulette?
Mikä on se biisi joka soi Scarface Arpinaama leffan alkutekstien pyöriessä ruudussa ja Fidel Castron karkoittaman jengin seilatessa veneillään? Onko Giorgio Moroder biisin tehnyt kun ei kuitenkaan löydy leffan Soundtrac…
oltiin kattomassa the simpsons movie:ta ja kun se siinä sanotaan joku sillä takana tekee sen perässä ihan kauhealla äänellä ja sama henkilö melkein koko ajan sano kaverille: nyt tulee hyvä kohta,kohta tapahtuu, nyt se t…
Kuva on luultavasti 1930-luvulta, mahdollisesti 1940-luvulta. http://picasaweb.google.com/timontti/Kuka
Tositarinaan perustuva pienen budjetin elokuva, käsikameralla kuvattu, josta sitten tulikin valtava hitti joskus 70-80-luvulla: nuori pariskunta lähtee sukeltamaan, jäävätkin vahingossa laivasta ja lopulta hait tappavat…
Teema-kanavalla on pyörinyt Aki Kaurismäen valkkaamien klassikkoleffojen lista. Mitä leffoja itse valitsisitte tällaiselle "carte blanche"-listalle, jos saisitten vapaasti valita Teemalle 10 leffaa esitettäviksi? Tässä …
Aikoinaan ihmetelttin kovasti, miksi juuri Ruotsissa tämä kyseinen elokuva oli niin kova hitti. Meni yhtäjaksoisesti teattereissa Tukholmassa kymmenen vuoden ajan. Ovatko Ruotsalaiset hulluja vai vapauden kaipuisia vai …
kuka elokuvaohjaaja olisi paras vaihtoehto filmaamaan leffan elokuvastasi? Mun elämästäni saisi tehdä tulevan kulttiklassikon Kanadadalainen David Cronenberg. Tyylilajina psykologinen kauhu. "Long live the new flesh!" h…
Joskus ehkä 50-luvulla tehty klassikko, jossa saatto olla hercules. Paljon stop-motionia, kuten miekkataistelu luurankoja vastaan ym. Jos tiedätte leffan nimen niin kertokaa ihmeessä! Tais olla joku "kultaisen taljan...…
Nyt olisi leffan nimi hakusessa. Juoni menee tiivistetysti näin: toisen maailmansodan aikaan Saksassa teatteriseurue päättää pelastaa juutalaisia värväämällä heidät komediaansa, jossa pilkataan natseja ja juutalaisia. L…
Niin nyky- kuin eilispäivän ranskalaisohjaajat jaksavat vielä säväyttää: Godard, Truffaut, Bresson jne. jne. Edelleen töitä paiskiva Gerard Depardieu lienee monipuolisin näyttelijä mitä valkokankaalta löytyy. Sen verran…
Katsoin kyseisen elokuvan ja jäin ihmettelemään, loppuuko se todella niin töksähtäen siihen että Calvero kuolee ja tyttö jää tanssimaan - ja töks. Vai onko nauhassa joku vika? Kaikissahan Chaplineissa on yleensä the end…
Eli mitä kaikkia vanhoja sotaleffoja olisi, joita kannattaisi katsoa? Ja ehkä vaikka uudempiakin?
Kuinka moni on nähnyt nämä ruotsalaisen elokuvan klassikot? Nämä kaksi samoihin aikoihin valmistunutta Ingmar Bergmanin ohjaamaa elokuvaa onnistuvat kertomaan yksinkertaisin keinoin jotain hyvin syvällistä elämästä. Näm…
Onko Tuulen viemää elokuvasta muita versioita kuin v.-39 tehty versio?
Monty Pythonin Elämän tarkoitus on kenties koomikkoryhmän huonoin elokuva. Silti se on hetkittäin aivan uskomattoman hauskaa katseltavaa ja huumorin eri alalajien ilotulitusta. Samalla se on Monty Pythonin elokuvista se…
Tietääkö joku mistä elokuvasta tämä pätkä on? Kaunis nainen tuo Monica Bellucci. http://www.goldgalleries.com/paparazzi/monicabellucci2/Umonicabellucci2.html
Sanokaa jtn hyviä Gore-Leffoja joissa veri lentää ja suolet seinillä koko ajan?
http://www.kaleva.fi/plus/juttu671181_page0.htm Blow-up, Reportteri ja Zabriskie Point jäävät kuitenkin elämään. Carefull with that axe, Eugene...
Muistanko elokuvan nimen väärin? Kyseessä on 50(?)-luvulla tehty mustavalkoinen leffa, jonka pääosassa on keski-ikäinen mies, joka elää mitä suurimmassa määrin tossun alla. Tylsän elämänsä keskellä hän ihastuu tulisesti…