Eli ei niinnekään tule menestystä, Itä-eurooppa ei äänestä ylipainoisia mustia matameita
Haberille oli käsikirjoitettu koko illan juonnot etukäteen, mutta edes niiden lukemisesta mies ei onnistunut sopertelematta (juontotekstit pystyi saamaan telkkariin näkyviin kun laittoi tekstityksen päälle). Iltalehti v…
Eikö se, että Venäjä ei saanut osallistua euroviisuihin ollut aika epäreilua, mutta Israel kuitenkin sai?
Irlannin ja Ison-Britannin somekeskustelua ja uutisia kun sattuneesta syytä aika tarkistai seuraan niin tällä hetkellä yksi isoimpia keskustelunaiheita siellä on se kuinka häpeällistä on maa on lähettänyt saatananpalvoj…
Melkein yhtä tyhmä esitys kuin Robinin trampoliinihypyt.
Israelin "sota"joukot kännistivät uudestaan laajat hyökkäykset puolustukyvyttönien siviilien tappamiseksi Gazan keskitysleirissä. https://yle.fi/a/74-20087956 Illalla fasitivaltio Israelin edustajat esiintyvät EBUn järj…
Kun nyt alunperin Euroopalle tarkoitettuun kilpailuun on tullut otettua vaikka mitä maita, olisi parempi vaihtaa kilpailun nimi. Ehdotan ” Neuropliisu”. Onko parempia ehdotuksia?
Viime vuonna tämän aiheen ylläpiyäminen vaati melkoisesti työtä, mutta ajattelin että mitä ihmettä, seurattua tulee kuitenkin ja se on jo puoli ruokaa. Virallisissa YouTube-musiikkivideoissa on usein chat replay, jossa …
Asunut myös suurimman osan elämästään Venäjällä ja luonut siellä uraa esiintyen propakandakanava Rossija 1 TV-lähetyksissä.
Joten se oli nyt vain taas yksi poikkeus että oltiin top 10 sakissa. Ensi vuonna sinne menee taas joku Jari Sillanpään kaltainen possu siivet selässään tai sitten joku Kuun Kuiskaajat esittämään venäläisiä kansanlauluja…
Mielestäni ihan hyvä valinta näistä ehdokkaista.
KROATIAN EUROVIISUKAPPALE ON KOPIO Täsmälleen sama sävel, täsmälleen sama wooo-huuto. Koko Kroatian esityksen kertosäe on täysi kopio. Kroatian esitys kohdasta 1,06min eteenpäin (joka toistuu kertosäkeenä kappaleen läpi…
Muistaako kukaan miten vuosia sitten, kun Loreen esiintyi ruotsinlaivalla ja jengi meni katsomaan. Hän esitti vaan muutaman kappaleen ja oli kuulema tosi ylimielinen. Oli iltapvälehdissäkin juttua. Mulla ainakin pisteet…
Persu yksin kotona ärisemässä telkkarille vähemmistöistä. Illan edetessä ärinästä tulee abstraktimpaa ja vaikeaselkoisempaa. Raadollista sisäisen tunnemaailman ilmaisua. Jonkinlaista tulkinnallista kurkkulaulua siis. Ai…
Ensinnäkin Euroviisut on joillekin homopetereile. Euroviisut pitää olla kaikille. Yleisö äänetkäytöön eikä millekään vasemistolais taistolais väkivaltaa kannatavista terroristi Seta terrorististit ulos. Euroviisut pitää…
Käärijä perui juontopestin Euroviisujen Suomen antamien pisteiden ilmoittamiseen. Käärijä joutui Israelin poliittisen hyväksikäytön uhriksi. Israelin edustajat, joihin lukeutuu maan taitavimpiin kuuluvia prapagandan tuo…
Sebuhan se sitten willitsi karjaansa tukemaan Euroviisuja ihan urakalla. Eurot kilahteli kilahtelijoiden kukkarosta Ebun hyväksi. Hienoa Kyllä saadaan näin Suomelle Ainaisjäsenyys ja vakio paikka euroviisuissa, rahoitta…
Nyt kun kaikki tämän vuoden Euroviisujen osallistujat ovat tiedossa ja finaalit lähestyvät niin on aika katsoa miltä show kokonaisuudessaan tulee näyttämään. Tulen päivittämään tulokset tänne sitä mukaa kun ne ilmaantuv…
Suomelta riistettiin viisut. Malmö roustaa Suomea. He ovat valinneet tunnuksekseen revontulet. Malmö on niin hevonpyllyssä. Mitä seuraavaksi. Tunnuskin on kopioitu kuten Tattoo. Tunnusteksti on United by Music kuten vii…
Toivottavasti No Rules pääsee euroviisuihin; siinä on samanlaista tarttuvuutta kuin Cha cha cha:ssa, jonka mukana katsojat laulavat ja tanssivat mukana. Koko sali huutaa yhteen ääneen NO RULES!