Syökää sieniä.tollo.elähtänyt mennyt artisti. Opeta vaan,jos se Massia taas tuo.
nykymusassa on se hyvä puoli siinä kun sovitukset tehdään monipuolisesti! Se pitää bvaan oivaltaa eli nykymusaa vaatiikin aika paljon musiikillista älykästä havainnointikykyä jotta osaa kuulla sen että nykymusa on taido…
Eikö jo vähitellen mene jakeluun, juntit, ettei humppapaskanne kiinnosta ketään? Ottaisitte ainaisen häviämisen sijaan mallia vaikkapa Ruotsista tai Virosta, kuinka tehdään musiikkia, joka pärjää kansainvälisissä kilpai…
MIKÄ TEIDÄN MIELESTÄ ON HUONOIN EUROVIISU KAPPALE SUOMESSA KAUTTA AIKOJEN.MUN MIELESTÄ AINAKIN KOJON NUKU POMMIIN JA ONHAN NIITÄ MUITAKIN MUTTA EI TUU MIELEEN YHTÄKKIÄ.MIKSI SUOMI ON MELKEIN AINA VIIMEISENÄ,LAULUT ON AI…
Liverpool eli Maksa-allas on saanut järjestettäväksi 2023 Euroviisut, liekö miljöö yhtä kaunis kuin kaupungin nimi lupaa?
Tämä aihe olisi karsinnoista joiden avulla vältettiin Suomen euroviisuvoitot tai ainakin korkeat sijoitukset, itse kunkin omassa mielikuvituksessa. Tässä omiani: — 1985 — ♫ Riki Sorsa — Haaveissa Vainko Oot Mun? https:/…
Ja Italia voitti! Ja ainakin yksi italialainen jonka tunnen äänesti Suomea. Juttu vain on nyt niin että rockyhteisöt ovat toisilleen uskollisia maasta riippumatta ja minusta se näkyi tässä tapauksessa. Eli olen onnellin…
Siinä on allekirjoittaneen mielestä Suomen upein musiikkiryhmä, nuo sällit instrumentteineen loihtivat sellaiset sulosoinnut että hyvä kuin ei nouse taivaaseen sitä kuullessaan. Ja voi Luoja sitä laulusolistia, Teemuko …
suomalaiset umpihomoja,ei ääniä ruotsin sexylle NAISlaulajalle!
Millä voitaisiin jopa VOITTOON,eli Passionworks,tai Waldos peoples..Muita ei tarvi enää kuunella,ihan oikeesti äänestäkää!!!!!Itse tuhlaan ainakin 100e ja toivon et se edes auttaisi jonkin verran..Ps.Lukekaa kommentteja…
Ois kiva kuulla mistä vanhoista euroviisuista yleisesti muut ihmiset tykkäävät. Kun makuja on tosiaan paljon. Minä muistan hyvinä lauluina ainakin: Sveitsi 1981 Peter, Sue & Marc: Io senza te (upea melodia, komeeta laul…
Mitä mieltä olette Suomen tämän vuotisesta euroviisu edustajasta? Itse en piittaa kovinkaan paljon, mutta haluaisin kuulla myös muiden mielipiteitä asiasta. Kumpi oli parempi Blind channel viime vuonna vai The Rasmus tä…
Moi Minusta kautta aikojen huonoin on ollut (Kät-kät) mahdollisesti väärin kirjoitettu. Kaksi lapinpuvussa määkivää naista ja kaksi tummaihosta tanssii edessä. Pohjanoteeraus !
Ehkä oon turhan kova kriitikko, mutta ei oikein yksikään nouse huipputasolle mutta on siellä ainakin 2-3 jotka pääsee mun kirjoissani huipputasolle. Se yksi on se erikoinen biisi jonka esittää zdob si zdub&fatii adv…
Rasmukselta melkein housut nilkoissa. Hyvin epäkunnioittavaa, vaikka lauloi hyvin.. Läheltä piti, ettei m..... t näkyneet.. ... YÖK...
https://www.iltalehti.fi/musiikki/a/7107d0ae-7f7f-44d2-b2bd-37a5f7e27dea Iltalehti kirjoitti euroviisujen sopupelistä josta epäillään kuuden erimaan tuomaristoa. Osasin arvata tämän jo ennen kisoja nykyisen maailmantila…
On aivan selvä, että Ukraina voittaa sympatiaäänikllä, siksi varsinainen voittaja tänä vuonna on se joka tulee toiselle sijalle! Ukraina voitaisiin jo heti julistaa voittajaksi ja kisata ainoastaan toisesta sijasta.
Jezebel on top 10 listalla Saksassa. Lisäksi muilla radiolistoilla: Tsekki, Unkari, Itävalta ja Alankomaat ja UK. Eipä ole muista UMK kilpailijoista muut päässeet soittoon.. Näyttävät fanit ryhmittäytyvän valmiina äänes…
...sellaisessa laulukilpailussa, jonka osallistuvista maista suuri osa on syvästi uskonnollisia ortodokseja ja katolilaisia kansoja. Onneksi ei tullut valituksi, vaikka esitys ja biisin sävelmä kyllä oli ihan hyvä.
En käsitä miksi näitä Ruotsin Euroviisuja aina hehkutetaan ja kehutaan, oikeasti lähes kaikki biisit ovat ihan täyttä mahtipontista paskaa. Toki joku aina nousee sieltä, mutta kun tätä Melodifesteniä on vuosia seurannut…