Nämä tyypillisimmät roskamedian edustajat eli Iltasanomat ja Iltalehti laittavat ison otsikon, jossa voittaja on heidän mielestään muka jättiyllätys. No, yllätyshän se toki on medialle, joka on hyvin puolueellisesti heh…
Joten ihan hyvä vaan ettei tarvi hävetä sitä amisviiksinaamaa lavalla.
Suomalaiset valitsi Erikan, muut maat Aleksin. No onhan sitä ehkä hullumpiakin äänestysratkaisuja nähty, mutta kyllä tämä kuuluu sinne hölmöläisten sarjaan Ja Euroviisuthan ei ole ollu pitkään aikaaan mikään musiikkikil…
Eli tosi iso virhe, miten tässä biisissä lausutaan ”Chichchiolina”. Oikea lausuminen on ”Chicholina”, joka ei siis enää edes rimmaa tohon kertosäkeeseen. Ihan sama minulle noin henkilökohtaisesti, mutta jos tämä kappale…
Kun Suomen euroviisuehdokkaaksi valittiin vuonna 2003 Lordi, kaikki nirppanokkaiset nk. asiantuntijat olivat kuohuksissaan: kuinka Suomen mainetta voidaan pilata tällaisella roskalla. Helsingin hipsterit eivät kuitenkaa…
Tällä eurovollotuksella mikä nyt valittiin ei mitään jakoa jatkoon,epäilen,että jos tuomarina olisi tämä tanssija mies hän sanoisi "ei hyvä".Suomen euroviisu vollotus on jäälleen viimeinen jos edes karsinnasta selviää,o…
Tuohan ei ole kansan tahto joka nyt valittiin. Hän edustaa kansainvälistä raatia EI SUOMEA!!!!! Kerrankin kun olisi ollut ehdokas joka herättää paljon hypetystä joka puolella niin pilataan totaalisesti. Suurin osa oli o…
Kyseessö on kuitenkin sävellyskilpailu eikä jalkolevittämiskilpailu. Noihin revan esittämisiin on ihan muut jutut, ihan niin kuin Cicciolina itsekin teki. Laittakaapa googlen kuvahakuun hakusanaksi vaikkapa ”Cicciolina …
Viimevuotinen Look away oli täysin paska, jonka kansainvälinen raati valitsi lähinnä sen "sanoman" perusteella, vaikka Superman olisi ollut paras biisinä. Eli siis viime vuonnakin kansainvälisellä raadilla oli sormensa …
Joku jo mainitsikin täällä Cicciolinan piip hevosen kanssa. Erika makaa ja kiemurtelee tiukassa lateksissa karhujen päällä ja hoilottaa haarojen levittämisestä-Suomessa on surkea eläintensuojelulaki joka mm. mahdollista…
UMK:n säännöt pitäisi muuttaa niin että kilpailuun hyväksytään vain balladeja.Nekin hyvin pelkistettyinä ja akustisina.Ei siis mitään lavashowta,ei rekvisiittaa,ei lavasteita eikä varsinkaan mitään tanssijoita mukaan.Va…
Miten voi olla mahdollista, että vahingossakin pääsee Suomelta surkein kappale/laulaja Euroviisujen loppukilpailuun, vaikka ennakkoon voittoa povailtiin Erika Vikmanille? Tasapaksu jollotus, joka on melodisesti, että ul…
Eurovviiisut vai mikä se nyk on lopettakaa tommonen ollaan kerran voitettu se riittää siirtäkää nekin rahat köyhille vammaisille ja vanhuksille and nuoriin ja hei porno tähti on ammattilainen ei sinne mennänyttelee riit…
Cicciolina kävi Suomessain ja oli Lapissa Liisa Kulhian kanssa. Huuteli vähissä vaatteista Kulhiaa lomamökin edessä ja poromiehet lähellä näki hänet ja vastasi tulhaan, tulhaan.
Viisukansa kehuu videon alla Aksel ja Suomen edustuskappaletta. Paras miesääni ja lyriikka balladissa. Vain muutamia negaitkijöitä ja hekin ovat RUMMUTUSTA: Valittajat ovat suomalaisia lähes kaikki :D :D. Akseliin on ih…
Euroviisujen aiempina aikoina musiikki, malodia ja laulajan ääni olivat oleelliset. Siksi monista menneiden vuosien viisuista tuli ikivihreitä, ne jäivät elämään. Nykyviisuja hallitsevat värivalot, ilmaa halkovat laseri…
Suomella olisi ollut laittaa euroviisuihin Nightwish joskus 1990-luvulla. ja Suomen kansa äänestikin sen ylivoimaisesti ykköseksi, mutta samaan aikaan oli äänestämässä suomalainen (ei siis kansainvälinen)"asiantuntijara…
On paljon mahdollista, että Vikmannin voiton pilasi se, että "lavashowksi" oli valittu kahden karhun(??) "tanssiminen" lavalla?! Itselläni ainakin nousi heti ketutus, että mitä helvettiä nuo karhut tuolla tekee? Eikö pa…
Ns. kansainvälisen raadin ja suomalaisten katsojien antamat pisteet lasketaan yhteen ja niin selviää Suomen edustuslaulu.Toisin sanoen,kansainvälinen raati valitsee sellaisen laulun joka ei varmasti pärjää itse Euroviis…
Ajatelkaapas vaikkapa Ruotsin raatia: KOKO raati koostui Amaranthe-yhtyeen jäsenistä tai taustavaikuttajista. Ja kuten me kaikki tiedämme, niin metallimusiikin ystäväthän ovat niitä euroviisujen uskollisinta katselija- …