Kumpi cancel kulttuuri ärsyttää vähemmän

Yhdysvalloista lähtöisin oleva yksilöön kohdistuva pakottaminen, tee kuten me tai me ei olla sun kans Vai yhdysvalloista lähtöisin oleva ja yhdysvaltain venäjää, aiemmin islamilaisia maita, sitä ennen afrikan maita, koh…

Sairastan heterofobiaa

Hei sinne. Minulla on voimakkaita vihantunteita heteroseksuaaleja kohtaan. Varsinkin kun katson elokuvia joissa on heteroseksuaalisia kohtauksia ja vannon että niitä on paljon ja usein minulla tekee mieli särkeä televis…

Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö

Eräs 20 vuotias mies on käyttänyt minua jo lokakuusta asti seksuaalisesti hyväksi ja tietää että olen 14-vuotias hän on myös videoinut ja jakamut tätä kavereilleni mutta onneks poistanut ennenkö he ovat nähneet haluaisi…

40 vuotta sitten minut tapettiin

Olin täynnä mustelmia, lautumia. Mutta hengitin vielä. Lääkärien mukaan tämä oli ihme. Sisäisesti olin jo kuollut. Kuljin "zombina" useita viikkoja, kunnes minun oli pakko hyväksyä olevani elossa ja myös haluavani elää.…

EI tuomittu raiskaajaksi

Vahvassa humalassa olleella naisella ei ollut tarkkoja muistikuvia kaikista tapahtumista. Tapahtumat alkoivat myöhään yöllä, kun nuori nainen ja keski-ikäinen mies lähtivät tamperelaisesta yökerhosta taksilla hotelliin.…

Oikeus omaan seksuaali-identiteettiin?

Olen heteroseksuaalinen nainen. Olenko ehkä sitten myös ruma nainen kun miehet eivät kohtele minua niinkuin mielestäni naista pitäisi kohdella? (Esimerkiksi joku tylsä mies, joka ilmeisesti kuvitteli koskevansa johonkin…

Oliko tämä raiskaus?

Ari J:n kertomaa: 11.11. klo 14.15 Marraskuun 8 päivänä noin klo 20.00 jälkeen ollessani kylässä S:n omistamassa saunakamarissa yhdessä Markun, Mikan, Esan, Timon, Joukon kanssa, sekä hetki tämän jälkeen oli tullut saun…

Katso, kenelle kerrot

Jos kyse on insestistä tai lähisukulaisen lähentelystä, ei kannata kertoa äidille, jos olet tyttö. Joko äidit eivät usko, eivät halua uskoa tai uskovat, että se oli oma vikasi. Yleensä vastauksena on hiljaisuus. Jonka j…

Uskallatko tunnustaa olevasi pedohunter?

Hesarin jutussa haastateltiin oikeaa pedoa: "Petri ei halunnut olla mitä oli (pedofiili). Jos aihe tuli puheeksi kaveripiirissä, Petri puhui äänekkäimmin pedofiileja vastaan!? Lapsen satuttaminen oli aidosti ja yksinker…

Isä pedona ?

Epäillyt olen vuosia perhetuttavaani. Olenkohan harhainen ? Eikai sellaista yksinkertaisesti voi olla ? Asia ei vaan lakkaa kiusaamasta ja näkemäni käytöksen outous.

Seksuaalirikoslain uudistaminen

Uskon, että seksuaalirikoslain uudistus ja nykyinen suuntaus yleensäkin johtaa uuskonservatismin kasvuun ja seksuaalimoraalin tiukentumiseen. Tämä tapahtuu ilman ns. kristillisten arvojen uutta tulemista ja ihan lainsää…

Onko pedofiilista aina tehtävä ilmoitus?

Jos tiedän varmuudella, että joku on pedofiili, onko minun ilmoitettava hänestä johonkin? Tiedän niin, että olen saanut tämän henkilön itse myöntämään asian, mutta mitään muuta näyttöä minulla ei asiasta ole.

Ulkomailla raiskattu

En edes pysty sanomaan sanaa raiskattu/raiskaus etc. ääneen.. Häpeä painaa niskassa enemmän kuin tuo raskas sana. Ja mikä siitä tekee vielä pahemman, on se että tapahtuneen jälkeen ei päässyt käpertymään omaan turvallis…

Alaikäinen käyttää hyväksi alaikäistä

Minua on viimeaikoina mietityttänyt skenaario jossa alaikäinen lapsi on hyväksikäyttänyt alaikäistä lasta. Täyttääkö rikosoikeudellisesti rikoksen määritelmän jos vähintään kaksi (myös yksi täysi-ikäinen mukana) alle vi…

lasketaanko tää raiskaukseksi

moikka! olin muutama viikko sitten yhen jätkän luona, jonka olin tuntenut vasta vähän aikaa. mentiin sitte tän asuntoon ja maattiin siinnö sängyllä kun hän alko sitten kourimaan mun rintoja ja sen jälkeen nuolemaan. ete…

Suomeen pedataan sharia lakia

Työministeri ei pysty työ urakkansa takia puuttumaan oikeislaitoksen mielivaltaan. Tuomarit tuomitsevat lakia omien mielipiteidensä mukaan. Nyt tapahtuu taipumista ajatukseen ettei lapsen raiskaus ole ollenkaan raiskaus…

Mielenpinttymät raiskauksen jälkeen

Tämä ei varmastikaan kuulu oikein tälle keskustelualueelle, koska harvassa on ne raiskauksen uhrit, jotka lukevat näitä keskusteluja. Olenko väärässä? No mutta kuitenkin, olisin kiinnostunut kuulemaan muiden tuntemuksis…