Mikäs sakki siellä ilosaaressa nyt tuon metelin järjestää, kun koko kaupunki kaikuu? Eikö ole järkeä ottaa mallia osuuskaupparokista, josta ei aiheutunut ympäristöön melusaastetta eikä häiriötä?!
Kontiolahdessa kirkolla oli kaksi osuuskauppaa. Oma-Apu oli suunnilleen siinä missä nyt on K-market. PKO taisi olla nykyisessä pankin tiilitalossa ja tien toisella puolella vastapäätä oli PKO rautakauppa. Oman avun myym…
Asuessni savonmaan rajalla harrastin metalli- ja puutöitä kansalaisopistossa. Kanslaistopisto on aika hyvä, mutta minua kiusasi se aikataulu ja pakko osallistuminen. Pakkotahtinen työaika ja pakkotahtinen kansalaisopist…
Nyt kun lain mukaan saa saunan rakentaa vesirajaan , onko kunnan pyrokraatti keksiny torpata lain määräyksen. Niin kuuluvat tehneen muissa kunnissa.
Kenelle nuo mainostaulut pitää pitää päällä jatkuvasti päivästä toiseen vaikka siellä ei näy ristinsielua. Niillä on rajattu kestoaika ja niiden kesto on suoraan verrannollinen päällä olo aikaan. Olisiko tuo kulu otetta…
Istun ikkunan ääressä. Pellon reunaa kulukoo jolokutteloo hirvi ja karhu varnii perästä. Vaan eipä mitä, niitä on niivvähä jotta pittaa suojella.
Tässäpä yksi: Konsulttiyhtiö lanseerasi konsulttitestin Testi on neliosainen. Vastaa kysymyksiin ensin ja katso vasta sitten oikea vastaus seuraavassa episodissa. 1. Kuinka elefantti laitetaan jääkaappiin? 2. Kuinka kir…
Säästä puolet yhdyspankki lainaa puolet. Tällainen oli pankkimainos ja ajattelutapa 60-luvulla. Tänänään saastaivaisyys on pahe. Pisnekset ei kasva jos et ota pikavippiä ja pane rahaa palamaan. Pahinta jos tilillä makaa…
Kontiolahden pohjoisilta kyliltä ei enää pääse aamuksi toisen asteen opintoihin.
Tarvitsemme uuden torialueen niin senhän voi rakentaa AH matkailukeskukseen. Suuret, korkeat ja kattavat aurinko/ sadevarjot riittävät katokseksi ja torialueen koko pitää olla vähintään hehtaari joka on asfaltoitu, kivi…
Vaiko juutalaiset? Molemmilla on luja tahto tappaa vastustaja. Onko se rasitmia jommalta kummalta puolelta? Kontiolahdessa pari töhryä aiheutti valtakunnan mediassa uutisvyöryn. Pitäisi kunnanjohtajallakin olla suhteell…
Viime vuonna lipunmyyntitulot olivat teknisen johtajan Hirvosen mukaan runsaat 40.000 euroa. Tälle vuodelle toivotaan 100.000 euron lipputuloja. Vaikuttaneeko ladun jäähdytyksen lopettaminen. Odotukset ovat joka tapauks…
"Meidän täytyy yhdessä löytää investori, joka haluaa rakentaa hotellin, motellin tai muuta majoitusta", Karhapää muistuttaa. Kontiolahden ampumahiihtostadionia on nyt kehitetty yli 40 vuotta ja koko ajan on haettu eri k…
Joensuussa kuolemaan johtanut onnettomuus suojatiellä – kaahari törmäsi iäkkääseen jalankulkijaan ja pakeni Silminnäkijöiden mukaan autoilija ajoi huomattavaa ylinopeutta päin punaisia. Poliisi etsii mustaa BMW:tä, jok…
https://www.karjalainen.fi/paikalliset/8950081 No eikun vaan sitten! Tuossa on vaan se paha puoli että autot kuluttaa kaupunkiajossa enemmän polttoainetta kuin nykyisessä Kontiolahden kunnassa!
Tälläisenä pienenä yksinyrittäjänä olisi mukava tietää kuinka paljon kunta avustaa ja antaa vuokran alennuksia matkailuyrityksille esim. Kiviniemi, Höytiäisen Helmi, Venejoen Piilo, Vanha Mesta, Julie, Sampon mökit jne.…
Polvijärvellä on kunnanjohtajan paikka avoinna
Paikallislehti on koko syksyn toitottanut avoimuuden perään, mikähän lie kynän nyt tylsyttänyt? Esityslistat ja pöytäkirjat jääneet lukematta?
Kunnanhallitus päätti ah-matkojen osallistujat, nimiä ei tarvinne mainita, samat kuin ennenkin. Päätöksestä ei näy että matkailijat olisivat jäävänneet itsensä asian käsittelystä. Eikös kuntalaissa lue, että asiankäsitt…
Taloyhtiön hallituksessa ollut henkilö menehtynyt kesken tilikauden. Nyt tietoihin ilmestynyt muutos: ko henkilön kuolinpesä!! Onkohan toi ihan lakien ja säädösten mukainen, vai voiko edesmenneen puoliso edustaa puolest…