Uskon tälläkin palstalla olevan järkevääkin porukkaa. Muistellaann kouluaikojen 1990/91 luvulta kontiolahden yläasteelta. Itse taisin olla 9luokalla tuolloin. Muistasko kukaan koulun nuorta paria joka kävi kutemassa kou…
Muualla Suomessa suljetaan 54 R-kitkaa. Kontiolahdessa ei ainoatakaan. Vesitornin kesäkioski suljettiin jo aikoja sitten mutta se olikin yksityinen. Toinen hyvä uutinen että entisessä aseman kaupassa toimii kahvila jos …
Ennen kuin Kankaanpäästä tulee Lehmoon joulukortti perille?
Hesari kertoo että KELA jakaa rahaa paitsi mamuille, myös kantiksille. Mamut 5000...7000 € /kk ja persu 4100€/ vuosi. Minä en ole saanut KELAlta senttiäkään vaikka asun Kontiolahdella. Mutta minä olenkin 98,1% perussuom…
Kävin uteliaisuuttani katsasta massa AH-stadionin aluetta. Siellä näky kiimasia hiihtäjiä hinkkaavat ensilumen ladulla. Maksaakohan se jotain? No, stadionin ympäristössä on lumisia ajouria ja aukeita joissa saa hiihtää …
Kuka laittaa sulan hattuunsa rahoituksesta?
Muualta tänne suomalaisten omistamaan Pohjois-karjalaan muuttaneena ihmettelen syvästi täkäläistä juoruilua ja kateutta. Tuntuu että ne on kaksi tärkeintä asiaa useimmille täällä. Ite ainakin ilahdun jos joku jossain on…
Päivä pitenee jälleen ja Valo käy vääntämään otettaan yli kaamoksen. Onnentäyteistä Vuotta 2026 Kaikille Kontiolahtelaisille!
Kontiolahden Lehmossa asustaa sini, pinkki, mustatöyhtöistä hyyppää. Naaraspuolisen lyhyen yli 100 kiloisen hyypän päätä koristaa sivukalju ja päällä värikäs ns. irokeesi tai gunthertukka. Mistä tällainen laji on rantau…
Onko ympäristöystävällistä tehdä sähköllä lunta kesähiihtäjiä varten. Aikoinaan tekninen johtaja keksi käyttää vihreää sähköä, minkähän väristä lie nykyään. Olisi hyvä jos kunta julkaisisi vaikka tammikuun sähkölaskun s…
Onko niin, että jos Turusta muuttaa turun murteineen Kontiolahdelle, niin otetaan sydämellisesti vastaan ja avoimin mielin ollaan ystävällisiä tulokkaalle edessä ja selän takana?
Joensuulaiset tuntuvat olevan käärmeissään kun kontiolahti kielsi lykynlammen metsän hakkuut. Nyt siellä tunnutaan vaativan että kontiolahti lunastaa sitten nuo joensuun omistamat metsät maapohjineen itselleen täydestä …
Minna Kuusela-Hurskainen on uusi talousjohtaja. Ihan kuin olisin kuullut nimen Kuusela jossakin...
...siis ihan virallisesti. Taisi olla jo vaikea peitellä kunnan satsauksia sinne joten ei ollut enää muuta vaihtoehtoa kuin avoimuus. Nyt me veronmaksajat siis ihan virallisesti rahoitamme tuota järjettömyyttä.
Meillä on useamman talouden postilaatikkorivistö. Aikaisempina vuosina naapuri on hoitanut säntillisesti laatikoiden edustat lumesta puhtaaksi. Nyt on ollut huomattavissa lipsumista. Oman pihansa kyllä liippaa liiankin …
Erään paikallisen metsästys seuran puheenjohtaja pällistelee Hesarissa ja paikallislehdissä kertoen miten hyviä kavereita metsästäjät ovat keskenään. Kuitenkin samainen puheen johtaja tekee kaikkensa kylvääkseen eripura…
Puhas ilmoitteli jotain Uuroon avattavasta jätteiden keruupisteestä. Tarkoitti varmaan tuota Peipontien kaatopaikkaa rivitalon päässä.
Toista kertaa yrittää PS Hiltunen. SDP Räsänen suht tuntematon politiikassa ja Keskustalta Siunsotkusta tuttu Harinen. Näinköhän kellään mahdollisuuksia päästä läpi?
Salametsästys Kontiolahdella on vuosia jatkunut perinne, eikä sitä ei ole saatu kuriin. Kun asutus on harvaa je erämaa alueet ovat laajat on selvää että salametsästäjät saavat liikkua melko rauhassa. Metsästysseurat eiv…
Jotenkin käsittämätötä että jotkut kanssaihmisistä välittämättömät hevosten omistajat uittavat hevosiaan yleisillä uimarannoilla ja hevosilla ratsastellaan kaduilla sekä kevyenliikenteen väylillä. Hevosten paskaläjiä ol…