KontiolahtiVastattu 6 kk

kateus jättää ihmisestä aika valjun vaikutelman

itäsuomalaisuudessa oleva valtavan massiivinen kateus jättää ihmisestä aika valjun vaikutelman. tulee vaikutelma että ollaan alkukantaisia jos ei tunteiden säätely toimi ja kateus on niin voimallista ettei järki enää to…
KontiolahtiVastattu 6 kk

Ollaan harkittu muuttoa tänne Kontiolahdelle joka

Palstan mukaan on ihana ja kamala paikka niin listataan tähän plussia ja miinuksia REHELLISESTI. En nimittäin kaikkia palstatrolleja ihan usko. Täällä voi ulkopaikkakuntalaisetkin vaan trollata meinaa. Ei pidä kaikkea o…
KontiolahtiVastattu 6 kk

Huomio Kontiolahti

Rikolliset ja huumeidenkäyttäjät lisääntyneet katukuvassa. Pitäkää huoli omaisuudestanne ja katsellaan vähän epämääräisiä kulkijoita.
KontiolahtiVastattu 6 kk

Kontiolahdessa surkeaa isännöintiä!

Olemme huomanneet, että Kontiolahden kunnassa on surkeaa isännöintiä! Isännöitsijä käyttäytyy epäasiallisesti ja suosii tiettyjä asukkaita. Eli hyvä veli järjestelmä toimii! Suomeksi korruptio. Vaikka eihän sellaista Su…
KontiolahtiVastattu 6 kk

Kontiolahden tontit menevät huonosti kaupaksi.

Hyvätkään tontit eivät käy nyt kaupaksi harmittelee kunnan maankäyttöpäällikkö Marja-Liisa Sykkö. Kouluissa ja päiväkodeissa tarvittaisiin lapsia jatkossakin. Olisiko tarvetta parantaa kunnan vetovoimaa uusille asukkail…
KontiolahtiVastattu 6 kk

Pienkone korjaajat.

Löytyykö kontiolahdesta pienkonekorjaajia,jotka osaavat korjata ,sahat,Skootterit ym????
KontiolahtiVastattu 6 kk

Kontiolahden tontit menevät huonosti kaupaksi.

Hyvätkään tontit eivät käy nyt kaupaksi harmittelee kunnan maankäyttöpäällikkö Marja-Liisa Sykkö. Kouluissa ja päiväkodeissa tarvittaisiin lapsia jatkossakin. Olisiko tarvetta parantaa kunnan vetovoimaa uusille asukkail…
KontiolahtiVastattu 7 kk

Missä ovat Kontiolahden väestösuojat ?

Nyt kun Mykkänen on ilmoittanut että Suomi on sodassa ja Helsingissäkin näyteltiin Itämeri näytelmä jossa pääosassa olivat A. Stub ja M. Rytty. Valtiollinen uhka on nyt luokiteltu suurimmaksi uhaksi eikä enää persuja pi…
KontiolahtiVastattu 7 kk

Kunnan toimet ja matkailu.

Vieläkö kunta suunnittelee matkailukeskuksia ja hotelleja sinne avohakkuiden, taimikoiden ja ampumahiihtostadionin keskelle? Kovasti on yritetty ja puheiden mukaan on ollut kiinnostusta. Nuo puheet ovat olleet joskus yh…
KontiolahtiVastattu 7 kk

Kuntalaiskysely

Vastasin kuntalaiskyselyyn, vastausaika päättynyt, mistä näkee kuntalaisten mielipiteet?
KontiolahtiVastattu 7 kk

Ampumahiihto

Kisat lähestyvät. Ampumahiihdon vastustajat, oletteko valmiit?
KontiolahtiVastattu 7 kk

Kontiolahti stadion

Onneksi olkoon Kontiolahti huippukisoista, kyllä Pohjois- Karjalassa osataan järjestää maailmanluokan talvikisat ja katsojamäärissäkin taisi tulla ennätyksiä.
KontiolahtiVastattu 7 kk

Ah stadionin valaistus

Kunta hehkuttaa somessa: "Ampumahiihtostadionin valaistuksen parantaminen on yksi tärkeä kehittämiskohde, että voimme isännöidä kansainvälisiä ampumahiihdon kilpailutapahtumia myös tulevaisuudessa. Eilen antamassaan lii…
KontiolahtiVastattu 7 kk

Mitali tuli, eikä kultakaan ollt kaukana.

Sensaatio! Sonja Leinamo upeasti palkintopallille. Kiitos Kontiolahden hyvät päättäjät kun olette tarjonneet hänelle hyvät harjoitusolosuhteet Kontiolahden ampumahiihtostadionilla vuosien ajan.
KontiolahtiEi vastauksia

Yleisurheilukenttä/Lehmon jalkapallokentät

Mikäs idea laittaa meidän veronmaksajien rahat 3 kentän remontteihin, kun meillä on jo yksi pakollinen kohde (Lehmon tekonurmikenttä) viimeistään 2031 ja Kontiolahden "yleisurheilukenttä" mille olisi pitänyt tehdä jo 20…
KontiolahtiVastattu 7 kk

Myöhäisherännyt Suvi Minkkinen

Ennen viime kautta Minkkinen oli yltänyt 108 kisassa maailmancupissa vain kerran kymmenen parhaan joukkoon. Viime kauden alusta lähtien Minkkinen on ollut 18 kertaa kymmenen parhaan joukossa yhteensä 26 kilpailussa. Min…
KontiolahtiVastattu 8 kk

Miljardi investointi Kontiolahteen

YIT rakentaa ensin pienen sitten täysmittaisen datakeskuksen Kontiolahteen. Pieni keskus syntyy jo nykyisella 220 kV verkolla. Jo nyt Suomen shköntuotanto kapsiteetii on 25% kulutusta pienempi. Mutta ennekuin päästään i…
KontiolahtiVastattu 8 kk

Tunnetko ei-kateellisia Kontiolahtelaisia?

Tunnetko yhtään kontiolahtelaista joka ei juorua, kadehti tai puhu pahaa muista? Nimiä ei tarvii sanoa vaan kiinnostaa ihan kartoittaa missä laajuudessa täällä noita vastenmielisiä piirteitä on. Tuskin kaikki voi maakun…