Toimitusaika

Onko kukaan kysellyt toimitusaikaa farkulle?
121892
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Tiedän, että on. Tätähän kysyit.

Äänestä

Joo, kyselty on!

Äänestä

En ole vielä tarkasti kysellyt mutta kun tuossa ohimennen juttelin myyjän kanssa Vantaalla hän oli tyytyväinen kun sanoin että on tarkoitus tehdä autovalinta ja hankintapäätös loppuvuoden aikana ja tilata auto siten että se toimitetaan huhtikuussa.
Mitä rivien välistä ymmärsin, on kysyntä tuolle farkulle aika kovaa ja odotusajat voi helposti venähtää.

Mutta kysymällähän tuo tilanne selviää.. ja jos halu autolel on kova, kannattanee se tilata saman tien. Asiakastoimitukset taitavat alkaa vasta.. hmm.. mainitsikohan myyjä että syyskuun lopussa tulee ensimmäiset asiakasautot Suomeen. En muista varmuudella.

Äänestä
  • Sehän tässä hankalaa onkin kun useita vaihtoehtoja.Toiset saisi kuukaudessa, toisissa menisi puoli vuotta. Ajattelin koittaa saada auton tammikuun aikana, joten se karsii osan.

    Kia ja Hyundai voisi ottaa harkintaan jos saa neljässä kuukaudessa. Täytyy mennä ensi viikolla kaupunkiin selvittelemään noita, ellei kukaan osaa sanoa. Kiasta ottaisin ihan perusbensa EX:än ilman mitään tehdaslisävarusteita, jos siihen päädyn.

    Äänestä

3 viikkoa - 3kuukautta tuolla välillä lupasivat.

Äänestä

Suomeen tilataan ennakkoon varmaan n.300 autoa, joten ei muuta kun kyselemään löytyiskö sieltä sopivaa vaihtoehtoa. Jos tärppää niin muutamassa viikossa on uusi auto alla.

Äänestä

toimitusajoista yleisesti, ei ny pelkästää kiiasta.

Jännää ku sanotaan just, että se on vaikka 4-5 kk ja kuitenkin näidenkin merkkien maahantuojan ja isojen dealereitten sivuilla on autoja nopeaan toimitukseen ja siellä on kaikkia malleja ja varustevaihtoehtoja.

Jos on valmis pikkasen värissä joustamaan, niin kaiken muun saa vajaassa kuukaudessa. Ja ihmetyttää että jos auto menee tehdastilaukseen, nii se toimitusaika on tollanen, kun koko euroopan talous yskii noin. Minne ihmeeseen ne sit menee? Periaatteessa jos toimitusajasta otetaan löysät nii se on olis alle 2 kk. siis pari viikkoahan menee jo pelkästään tilauksen teknisiin asioihin ja logistiikkaan.

Äänestä
  • PS.

    En tiedä onko tilanne muuttunut dramaattisesti, mutta ainakin pari vuotta sitten HYUNDAI i30 myyjä sanoi, että hän saa auton asiakkaalle kolmessa viikossa. Jos kahdessa viikossa ei ole löytynyt autoa mistään, niin hän etsii sen mistä vaan ja sen oltava asiakkaalla reilussa kuukaudessa alla.

    Äänestä

  • Toisaalta: Mitä väliä sillä toimitusajalla onko se 2kk vai 3-4 kk, jos oman vaihdokin vaihtohinta lukitaan kaupantekohetkeen. Toki ymmärrän, että on aika inha odottaa älyttömän pitkään kuten 6-10 kk. Tälläisiä toimitusaikojahan joskus hurjimmillaan kuulee esim. suosituissa maastureissa tai harvinaisissa gti-malleissa. Myös diesel-automaatit antavat monilla merkeillä jostain syystä joskus odotuttaa itseään...
    Itse olen aina saanut sovittua vaihtohinnan kaupantekohetkeen ja odotusajan kilometreistä ei ole piitattu, kun en toki aja muutenkaan mahdottomia määriä. Nyrkkisääntönä uutta ostaessa haluan kyllä itse täsmälleen määritellä, minkä värisen ja millä varusteilla auton halua, menköönkin vaikka tehdastilaukseen. Aivan loppuvuodeta rekisteröintiähän kannattaa periaatteessa vaikka vähän venyttää jotta saa "uudemman" vuosimallin.;)

    Joskus nämä varastomallit ovat valittavissa vain parista eri väristä. Jos haluaa jonkun tyylikkään metallivärin eikä saatavilla ole nopeasti kuin joku perusvalkoinen tai perushoopea, ei se paljon lohduta.

    Äänestä

Mulla kesti i30 Hynyn toimitus pari vuotta sitten lähes 4 kk.

Äänestä

KIAn ja Hyandain toimitusaika ei voi olla pitkä, koska mallivalikoima on suppea. Käytännössä Suomessa myyvät vain 1,6 EX bensa/diesel 5D/ SW. Muita ei pahemmin kannata tuoda maahan. 1,4 on liian tussu, ja TX varusteiltaan lähinnä jotain mukitelineitä kovaan hintaan.

Itse jään odottamaan ahdetun 1,6 tuloa. Esim. Focuksesta löytyy 1,6 150 hv matalapaineturbo, joka kulkee hyvin alhaisella kulutuksella.

Äänestä

Tilasin Kia Ceed Farmarin huhtikuussa. Toimitus luvattiin heinäkuun loppuun, mutta iloisesti yllättyen auto on nyt kotipihassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ceed farkku kirjoitti:

Onko kukaan kysellyt toimitusaikaa farkulle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu