Milloinkahan sitä työtodistusta voi taas pyytää?

Tein etätyötä kotoani käsin vajaan vuoden ja irtisanoin itseni vähän aikaa sitten. Sanoin irtisanoessani esimiehelle, että tarvitsen työtodistuksen. Luovutin jo työvälineet takaisin mutta en saanut työtodistusta vielä. Olisin halunnut samalla saada tuon työtodistuksen, kun luovutin työvälineet, mutta esimies ei kuulemma ollut ehtinyt työtodistusta tehdä. Postilakon nyt parhaillaan ollessa päällä, kun ihmettelin että miten sitten saan sen työtodistuksen, niin esimies lupasi skannata ja lähettää sähköpostilla. Eiköhän tuohon mene enemmän aikaa, kuin siihen että olisi jo tehnyt sen työtodistuksen tavalliseen tapaan? Vai eikö ole tapana antaa työtodistusta, kun viimeinen palkka on vielä tulossa parin viikon päästä?

Irtisanomisaikani on päättynyt ja olen siis tuon firman entinen työntekijä. Pitänee ehkä lähettää jossain vaiheessa sähköpostitse pyyntö työtodistuksesta, ettei asia kokonaan unohdu. Siinä tapauksessa siis, ettei sitä työtodistusta ala lähiaikoina tulemaan... Ja tiedän kyllä sen, että työtodistus on pakko antaa, mutta hätäilenkö nyt liikaa? En ole aikeissa mennä työvoimatoimistoon, koska minulla on toinen osa-aikainen työ jota olen jo pidemmän aikaa tehnyt. Työtodistuksen haluan lähinnä siitä syystä, että saatan joskus sitä vielä tarvita, ja parempi kai se on nyt pyytää kuin muutaman vuoden päästä kun kukaan ei enää muista että olen siellä koskaan ollutkaan?
2227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jos olisin sinä, olisin jo lähettänyt työnantajalle sähköpostia, kirjeen tai työsuojeluviranomaisten sivultä löytyvän asiakirjapyynnön, johon on listattu työsopimuslain pykäliäkin. http://www.tyosuojelu.fi/tyosuhde/tyotodistus.

Lisäksi olen sitä mieltä, että tarvitset alkuperäisen työnantajan ihan omin kätösin allekirjoittaman työtodistuksen, pelkkä skannattu kopio ei riitä.

Äänestä
  • Tarkistin TE-toimistosta, että ainakin sinne kelpaa skannattu s-postitse lähetetty työtodistus. Toisaalta, en ole nyt TE-toimiston palveluja hakemassa, mutta halusin hoitaa tuon työtodistus-asian alta pois ennen kuin unohtuu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


voihantotistus kirjoitti:

Tein etätyötä kotoani käsin vajaan vuoden ja irtisanoin itseni vähän aikaa sitten. Sanoin irtisanoessani esimiehelle, että tarvitsen työtodistuksen. Luovutin jo työvälineet takaisin mutta en saanut työtodistusta vielä. Olisin halunnut samalla saada tuon työtodistuksen, kun luovutin työvälineet, mutta esimies ei kuulemma ollut ehtinyt työtodistusta tehdä. Postilakon nyt parhaillaan ollessa päällä, kun ihmettelin että miten sitten saan sen työtodistuksen, niin esimies lupasi skannata ja lähettää sähköpostilla. Eiköhän tuohon mene enemmän aikaa, kuin siihen että olisi jo tehnyt sen työtodistuksen tavalliseen tapaan? Vai eikö ole tapana antaa työtodistusta, kun viimeinen palkka on vielä tulossa parin viikon päästä?

Irtisanomisaikani on päättynyt ja olen siis tuon firman entinen työntekijä. Pitänee ehkä lähettää jossain vaiheessa sähköpostitse pyyntö työtodistuksesta, ettei asia kokonaan unohdu. Siinä tapauksessa siis, ettei sitä työtodistusta ala lähiaikoina tulemaan... Ja tiedän kyllä sen, että työtodistus on pakko antaa, mutta hätäilenkö nyt liikaa? En ole aikeissa mennä työvoimatoimistoon, koska minulla on toinen osa-aikainen työ jota olen jo pidemmän aikaa tehnyt. Työtodistuksen haluan lähinnä siitä syystä, että saatan joskus sitä vielä tarvita, ja parempi kai se on nyt pyytää kuin muutaman vuoden päästä kun kukaan ei enää muista että olen siellä koskaan ollutkaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu