Kia, huollot ja takuu

Huhtikuussa hankimme Kia-henkilöauton ja Lahden Delta-Auton vanhempi myyjä antoi omanlaistaan "tietoa" takuuseen/huoltoihin liittyen. Olin tähän päivään saakka hänen kertomuksensa luomassa uskossa. Hän oli sitä mieltä, että Deltassa on huollatettava, jotta takuu säilyy.
Tänään tapasin tutun, hän oli ostanut uuden Kian viisi vuotta sitten, huollattanut Deltassa ja muualla. Lahden Deltasta oli hänelle annettu tietoa, että voi huollattaa muualla, kunhan käyttää alkuperäisosia.
Soitto Lahden Deltan huoltoon ja vastauksen ydin: voi huollattaa muualla. Toki takuun säilymisen kannalta huollot on tehtävä ajallaan, huolto-ohjelman mukaisesti ja oikein. Mielestäni ei vaadita edes alkuperäisosia, vaan "alkuperäisosia vastaavilla osilla".
Eli määräaikaishuoltojen välissä voin tästä lähtien hyvällä mielellä vaihdattaa kuluvat osat, jarrupalat yms, vaihteistoöljyt yms. vaikka AD-ketjun liikkeessä. Ja määräaikaishuollot voi nekin kilpailutuksen jälkeen teettää halvemmassa.
Hyvä uutinen! Tästä asiasta on paljon väärinkäsityksiä liikkeellä.
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/282863-raukeaako-takuu-jos-autoa-ei-huolla-merkkihuollossa-joka-kolmas-vastaa-vaarin
74202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mistäs tiedät ja milläs todistat että jollain pärnäsen murskaamolla vaihdetut osat täyttävät valmistajan laatuvaatimukset ja että työ on tehty valmistajan vaatimusten mukaisesti?

Äänestä
  • Asia juuri päinvastoin. Mikäli takuuseen halutaan jotain korjausta ja huollot on tehty muualla kuin alkuperäisessä huollossa. Mikäli takuun myöntänyt taho vetoaa siihen, että takuuseen ei korjata mitään, koska huollot on tehty muualla kuin merkkikorjaamossa TAKUUN ANTAJAN pitää toteennäyttää mahdollinen laiminlyönti huollossa, johon vetoavat takuun loppuneen.

    Äänestä

  • Sehän on helppoa kunhan vaan kertoo ettei olla tehty huolto- ja mukaan ja myös tehtaan päivityksiä ei ole tehty.
    Toiseksi kannattaa huomioida että usein korjauksia tehdään takuusta jälkeenkin goodwillinä, mutta jos ei ole käyttänyt merkkihuoltoa, niin ei taatusti tulla vastaan senttiäkään. Useilla merkeillä on myös huollon takuu joka kattaa sijaosauton jos matka katkeaa kesken, Pärnäsellä ei ole koskaan.

    Äänestä

Siis takuunantaja ei voi vedota takuun rauenneen, koska huolto on tehty muualla kuin merkkiliikeessä, jos ei pysty toteen näyttämään huollossa tehtyjä virheitä, johon vetoavat takuun raukeamisesta. Todistusvelvollisuus on asiassa takuun antajalla. Ei asiakkaalla.

Äänestä

Toivottavasti olette myös seuranneet TM:n tekemiä korjaamotestejä, joista voi todeta mm. seuraavaa: villeissä huoltoliikkeissä saatetaan
- veloittaa käytetyistä öljyistä ja tarvikkeista enemmän kuin merkkiliikkeessä
- jättää huoltoon kuuluvia töitä tekemättä
- veloittaa töistä, joita ei kuitenkaan ole tehty
- ym. vähemmän mukavaa

Kannattaa lukea!

Äänestä

Nuijat, takuu säilyy vaikka auton huollattaa korjaamoketjuissa.

Äänestä
  • Aina joutuu ainakin tappelemaan jos ei huolla merkkikorjaamolta ja takuu loppuu taatusti siihen viimeiseen päivään.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


teranryh kirjoitti:

Huhtikuussa hankimme Kia-henkilöauton ja Lahden Delta-Auton vanhempi myyjä antoi omanlaistaan "tietoa" takuuseen/huoltoihin liittyen. Olin tähän päivään saakka hänen kertomuksensa luomassa uskossa. Hän oli sitä mieltä, että Deltassa on huollatettava, jotta takuu säilyy.
Tänään tapasin tutun, hän oli ostanut uuden Kian viisi vuotta sitten, huollattanut Deltassa ja muualla. Lahden Deltasta oli hänelle annettu tietoa, että voi huollattaa muualla, kunhan käyttää alkuperäisosia.
Soitto Lahden Deltan huoltoon ja vastauksen ydin: voi huollattaa muualla. Toki takuun säilymisen kannalta huollot on tehtävä ajallaan, huolto-ohjelman mukaisesti ja oikein. Mielestäni ei vaadita edes alkuperäisosia, vaan "alkuperäisosia vastaavilla osilla".
Eli määräaikaishuoltojen välissä voin tästä lähtien hyvällä mielellä vaihdattaa kuluvat osat, jarrupalat yms, vaihteistoöljyt yms. vaikka AD-ketjun liikkeessä. Ja määräaikaishuollot voi nekin kilpailutuksen jälkeen teettää halvemmassa.
Hyvä uutinen! Tästä asiasta on paljon väärinkäsityksiä liikkeellä.
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/282863-raukeaako-takuu-jos-autoa-ei-huolla-merkkihuollossa-joka-kolmas-vastaa-vaarin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu