Kehityksen kannalta on välttämätöntä että jossain vaiheessa elämä siirtyy biologisesta pohjasta konepohjaiseksi "jälkibiologiseksi elämäksi", mutta milloin se tulee tapahtumaan.
Milloin siirrytään jälkibiologiseen elämään?
Anonyymi
3226
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Voiko sitä sanoa elämäksi?
hybridi yksilöitä suunnitellaan jo, mutta koko koneisiin ei varmaan koskaan päästä.
Tämä kulttuuri tuhoutuu sitä ennen. Merkit on jo nähtävissä.
ihminen on vain bakteeri evoluution kulussa ja koneet syrjäyttävät ihmiset aikanaan .
Sitten kun ihmistä ei tarvita välikätenä , tekoäly on jo ohittanut ihmisen ja se ei tee virheitä eli pesee ihmisen kaikessa.