Voiko hulluudesta parantua?
Yleinen yhteiskunnallinen psykologinen tietoisuus painottuu siihen, että ei voi.
Kuitenkin kuulee viitteitä siitäkin kuinka vieraassa maassa ulkomailla EI VOI PARANTUA olisi ollut paljon suurempi kuin Suomessa, jossa vielä olisi parempi mahdollisuus parantua hulluudesta.
Missä ulkomailla on krooninen leima, niin Suomessa sitä ei olisi ollut.
Emme kuitenkin ymmärrä, mitä ulkomaan psyyken vaiva ja sen hoito tarkoittavat vartaakseen sen suomalaisiin.
Siis loppujen lopuksi ei Suomessakaan parannuta ja leima jää koko elämäksi PYSYVÄKSI byrokraattiseksi jäljeksi.
Sen perusteella voi tehdä johtopäätöksen maan ja yhteiskunnan, ellei jopa yleistäen globalisaation psykologisesta evoluution kehityksestä, jossa mielialahäiriöstä/sairaudesta ei parannuta.
Mihin psykologi nojaa? Tilastoihinko?
Yksilö häviää tilastolle, jotka kattavat universaalisesti kaikki.
Toisaalta ei tilastokaan ole täydellinen vastaus yksilölle.
Siksi että yksilöllä on tilastosta vapaa individualistinen kokemuselämä.
Jos tilasto kertoo, että ei ole mahdollista tervehtyä,
mutta yksilö olisi tervehtynyt, niin tilasto erehtyy yksilön suhteen.
Enemmistö erehtyy yksilön suhteen.
Vääryys tapahtuu silloin jos enemmistön päätös aiheuttaa yksilölle kärsimystä sairastuttamalla yksilö tahallaan ja vahingoittamalla eri tavoin yksilön.
Se sanoo sen puolesta, että sosiaalinen psykologinen tietoisuus ei ole riittävästi kehittynyt ymmärtämään yksilöllistä olemusta.
Jos sosiaalinen psykologia tekee väärin, erehtyy, silloin se on väärä tekijä ja on haettava parannusta, uutta filosofiaa aiheeseen.
Tänään yksilöä ruvetaan hoitamaan perustuen tilastollisuuteen.
Sellaista tekee itse lääkäri ja kaikki byrokratian laitosten työntekijät, koska sosiaalinen psykologinen kehityksen aste on kaikille sama.
Se on vastaus sille, miksi yksilö huutaa naama punaisena, että valtio kylvää tuhoa.
Psykologinen diktatuuri on syyllisyys on yksipuolinen kommunikaatio, jossa ei kuulla yksilön sanoman.
Sosiaalisuus perustuu yleiseen luonnontieteeseen, joka ei ole yksilöllistä sekään.
Yksilöllisyys on syvästi pannassa yhteiskunnassa.
Yksilöä vaietaan voimakeinoin. Se taas synnyttää yllättävästi mielialahäiriötä.
Johdon on katsottava itseään peilistä ja varottava itse olemaan syy mielialahäiriölle.
Toteamuksena on se, että taide puolustaa yksilöllistä ilmaisemisen vapautta.
Taiteilijoita ei olla muiden mielipiteiden takia, mutta koska itse yksilö voi tahtoa olla vapaa taiteilija.
Yleinen yhteiskunnallinen psykologinen tietoisuus painottuu siihen, että ei voi.
Kuitenkin kuulee viitteitä siitäkin kuinka vieraassa maassa ulkomailla EI VOI PARANTUA olisi ollut paljon suurempi kuin Suomessa, jossa vielä olisi parempi mahdollisuus parantua hulluudesta.
Missä ulkomailla on krooninen leima, niin Suomessa sitä ei olisi ollut.
Emme kuitenkin ymmärrä, mitä ulkomaan psyyken vaiva ja sen hoito tarkoittavat vartaakseen sen suomalaisiin.
Siis loppujen lopuksi ei Suomessakaan parannuta ja leima jää koko elämäksi PYSYVÄKSI byrokraattiseksi jäljeksi.
Sen perusteella voi tehdä johtopäätöksen maan ja yhteiskunnan, ellei jopa yleistäen globalisaation psykologisesta evoluution kehityksestä, jossa mielialahäiriöstä/sairaudesta ei parannuta.
Mihin psykologi nojaa? Tilastoihinko?
Yksilö häviää tilastolle, jotka kattavat universaalisesti kaikki.
Toisaalta ei tilastokaan ole täydellinen vastaus yksilölle.
Siksi että yksilöllä on tilastosta vapaa individualistinen kokemuselämä.
Jos tilasto kertoo, että ei ole mahdollista tervehtyä,
mutta yksilö olisi tervehtynyt, niin tilasto erehtyy yksilön suhteen.
Enemmistö erehtyy yksilön suhteen.
Vääryys tapahtuu silloin jos enemmistön päätös aiheuttaa yksilölle kärsimystä sairastuttamalla yksilö tahallaan ja vahingoittamalla eri tavoin yksilön.
Se sanoo sen puolesta, että sosiaalinen psykologinen tietoisuus ei ole riittävästi kehittynyt ymmärtämään yksilöllistä olemusta.
Jos sosiaalinen psykologia tekee väärin, erehtyy, silloin se on väärä tekijä ja on haettava parannusta, uutta filosofiaa aiheeseen.
Tänään yksilöä ruvetaan hoitamaan perustuen tilastollisuuteen.
Sellaista tekee itse lääkäri ja kaikki byrokratian laitosten työntekijät, koska sosiaalinen psykologinen kehityksen aste on kaikille sama.
Se on vastaus sille, miksi yksilö huutaa naama punaisena, että valtio kylvää tuhoa.
Psykologinen diktatuuri on syyllisyys on yksipuolinen kommunikaatio, jossa ei kuulla yksilön sanoman.
Sosiaalisuus perustuu yleiseen luonnontieteeseen, joka ei ole yksilöllistä sekään.
Yksilöllisyys on syvästi pannassa yhteiskunnassa.
Yksilöä vaietaan voimakeinoin. Se taas synnyttää yllättävästi mielialahäiriötä.
Johdon on katsottava itseään peilistä ja varottava itse olemaan syy mielialahäiriölle.
Toteamuksena on se, että taide puolustaa yksilöllistä ilmaisemisen vapautta.
Taiteilijoita ei olla muiden mielipiteiden takia, mutta koska itse yksilö voi tahtoa olla vapaa taiteilija.
Vastaukset 2
Vanhimmat
taide on hulluutta
tiede ei ole