Sekoilu seis Riku Aalto ja kumppanit!

On kulunut vuosi siitä, kun Riku Aalto ja kumppanit päättivät olla osallistumatta työelämän uudistamisen lainsäädäntöpalavereihin ja keksivät alkaa kiristämään hallitusta muuttamaan aikeensa. Kiristys tapahtui kiusaamalla työnantajia. Ajateltiin, että työnantajapuoli alkaisi kiusattuna ja uhattuna vaatimaan hallitusta lopettamaan lakiuudistukset. Pölvästein idioottimaisuus oli Rikun ja Ismon idea sulkea maan satamat neljäksi viikoksi. Sitä voisi pitää jo maanpetturuutena.

Rikun sekoilut eivät tuottaneet tulosta. Lait tulivat voimaan. Tuli jopa laki, joka kieltää yli 24 tuntia pitkät poliittiset lakot. Lisäksi laittomien lakkojen sakkoja korotettiin ja laittoman lakon jatkamisesta myös lakkoilijat joutuvat maksamaan. Sen Riku Aalto ja kumppanit saivat aikaan.

Riku Aalton ja kumppaneita vituttaa se, että he eivät osallistuneet lainsäädäntäneuvotteluihin, vaan vetivät vessan väärästä vivusta. Oli kuitenkin oma valinta. Nyt halutaan sen takia kiusata työnantajia lisää. Lakkoillaan ihan kiusaksi. Ei lakoista mitään hyöytyä ole, ei kenellekään, mutta vittuillaan, kun sellaisia lakeja hallitus meni säätämään. Työntekijät pakotetaan olemaan kiusaajien asemassa hekin. Mitä hyvää siitä seuraa, kun vahingoittaa omaa työpaikkaa? Pitäisikö työnantajan toimia vastaavasti, kun työntekijä potkii niin sanotusti munille. Lomautuksia, irtisanomisia, etuuksien karsintaa. Ehkä ne kesänviettopaikat olisi jo aika myydä vapailla markkinoilla. Liikuntaseteleitä vähennetään, että saadaan paikattua kiukuttelun aiheuttamat taloudelliset tappiot. Miksi työnantajan pitäisi olla höveli, jos henkilökunta lakkoilee? Sellaista se Riku Aallon vitutus tuottaa.

Lakot eivät vaikuta TESin sisältöön. Sen ymmärtää hölmömpikin. Panttivankitilanteessa ei koskaan suostuta kiristäjän vaatimuksiin. Ei koskaan.
Palkankorotukset ennen lakkoja olisivat olleet tasoa 5% yhteensä kahdelta vuodelta. Lakkojen jälkeen taso on todennäköisesti 4,7% kahdelta vuodelta yhteensä.

Sekoilu seis Riku Aalto ja kumppanit!

Miksi Riku Aalto? Häneen tämä sekoilu kulminoituu. Rikun naama on päivittäin televisiossa ja lehdissä. Ilmeisesti hän on kiusanteon isä. Kun häntä vituttaa?
10442
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Yli 300000 vuodessa tienaavaa ei ehkä ihan vallattomasti kiinnosta muiden työtilanteet tai vailla työtä oleminen.

Äänestä

Kyllä varmaan nousee seisomaan, kun saa näyttää joukkovoimaa!

Äänestä

nuo työelämää koskevat lakimuutokset oli enenn keskusteluja jo päätetty ja lukkoon lyöty. Niihin ei enää ollut vaikuttaa niissä keskusteluissa. Ne oli päätetty jo hallitusneuvotteluissa ja niihin ei ammattiyhdistys johtajilla ole pääsyä. Orpo halusi , että ulospäin ne näyttäisi kolmikanta yhteistyönä tehdyltä. Nyt Suomen maine sai pahan kolauksen EU:n sisällä. Orpon hallitus toimi kuin he olisivat diktaattoreita.

Äänestä
  • höpö höpö. voi kysyä Akavan ja Toimihenkilöunionin edustajilta, kuinka he pääsivät vaikuttamaan. SAK:n hölmöt pakenivat puskiin huutelemaan ja heristämään nyrkkiä.

    Äänestä

SAK:n johtajat eivät ole ajantasalla. Vaihtoon.

Äänestä

Riku ollut taas tukevassa jurrissa.

Äänestä
  • Kelan duunari krapulassa kitisee :))

    Äänestä

Rikkureita ollut tähän asti nolla.
Mutta kusiruuttapartiomme on valmiudessa lakkoporteilla kautta maan ja ruiskuttavat rikkurit siankusella että 2 viikkoa haisevat että edes kotiinsa eivät sen hajun takia pääse.

Talkoo-Taavetti

Äänestä

Rikulla pitkä putki takana, nyt olisi hyvä laittaa korkki kiinni ja lopettaa liiton rahoilla mässääminen.

Äänestä
  • eihän Rikulta saa "saavutettuja" etuja pois ottaa, alkoholietu on kaikille liiton johdossa häsläävillä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

On kulunut vuosi siitä, kun Riku Aalto ja kumppanit päättivät olla osallistumatta työelämän uudistamisen lainsäädäntöpalavereihin ja keksivät alkaa kiristämään hallitusta muuttamaan aikeensa. Kiristys tapahtui kiusaamalla työnantajia. Ajateltiin, että työnantajapuoli alkaisi kiusattuna ja uhattuna vaatimaan hallitusta lopettamaan lakiuudistukset. Pölvästein idioottimaisuus oli Rikun ja Ismon idea sulkea maan satamat neljäksi viikoksi. Sitä voisi pitää jo maanpetturuutena.

Rikun sekoilut eivät tuottaneet tulosta. Lait tulivat voimaan. Tuli jopa laki, joka kieltää yli 24 tuntia pitkät poliittiset lakot. Lisäksi laittomien lakkojen sakkoja korotettiin ja laittoman lakon jatkamisesta myös lakkoilijat joutuvat maksamaan. Sen Riku Aalto ja kumppanit saivat aikaan.

Riku Aalton ja kumppaneita vituttaa se, että he eivät osallistuneet lainsäädäntäneuvotteluihin, vaan vetivät vessan väärästä vivusta. Oli kuitenkin oma valinta. Nyt halutaan sen takia kiusata työnantajia lisää. Lakkoillaan ihan kiusaksi. Ei lakoista mitään hyöytyä ole, ei kenellekään, mutta vittuillaan, kun sellaisia lakeja hallitus meni säätämään. Työntekijät pakotetaan olemaan kiusaajien asemassa hekin. Mitä hyvää siitä seuraa, kun vahingoittaa omaa työpaikkaa? Pitäisikö työnantajan toimia vastaavasti, kun työntekijä potkii niin sanotusti munille. Lomautuksia, irtisanomisia, etuuksien karsintaa. Ehkä ne kesänviettopaikat olisi jo aika myydä vapailla markkinoilla. Liikuntaseteleitä vähennetään, että saadaan paikattua kiukuttelun aiheuttamat taloudelliset tappiot. Miksi työnantajan pitäisi olla höveli, jos henkilökunta lakkoilee? Sellaista se Riku Aallon vitutus tuottaa.

Lakot eivät vaikuta TESin sisältöön. Sen ymmärtää hölmömpikin. Panttivankitilanteessa ei koskaan suostuta kiristäjän vaatimuksiin. Ei koskaan.
Palkankorotukset ennen lakkoja olisivat olleet tasoa 5% yhteensä kahdelta vuodelta. Lakkojen jälkeen taso on todennäköisesti 4,7% kahdelta vuodelta yhteensä.

Sekoilu seis Riku Aalto ja kumppanit!

Miksi Riku Aalto? Häneen tämä sekoilu kulminoituu. Rikun naama on päivittäin televisiossa ja lehdissä. Ilmeisesti hän on kiusanteon isä. Kun häntä vituttaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu