Miten työnantaja palkitsee työntekijöitä?

Moikka! Teemme AMK:ssa tutkimusta eri menetelmistä kuinka työnantajat palkitsevat työntekijöitään. Jos sinulla on mielessä jokin omakohtainen tai kuultu kokemus, voisitko kertoa siitä minullekin. Voisitko myöskin kertoa minkä alan yritys on kysessä. Kiitos kaikista vastauksista jo etukäteen! :)
17911
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Juu, 10000EUR kuukausipalkka ja luottamus on hyvä, joka syntyy luottamuksesta työnantajalle ja kokemuksesta.

Eli työntekijän pitää tuottaa enemmän rahaa kuin palvelun ulkoistaminen.

Äänestä

Ei mitenkään. Ainoa "palkinto" on, että saa tulla vielä huomennakin ja portin takana on aina tulijoita toimii motivaattorina. Öljyteollisuus.

Äänestä

Palkinto: 1800 eur/brutto/kk ja työpäivät 11-12 h. Ylitöitä ei korvata, vaan kaikki ylimääräinen viedään työaikapankkiin, josta joskus kuulemma voi sitten ottaa tunteja vapaaksi. Ei kuitenkaan silloin, kun itse tarvitsisi. Toimistoalan työ.

Palkkaa voisi tietty vielä tingata vähän ja työaikaa pidentää?

Äänestä
  • Siis kyllähän teilläkin täytyy korvata ylityöt. Elikkä ylimääräinen pitää laittaa työaikapankkiin ylityöprosenteilla korotettuna. Lisäksi laki lähtee siitä, että ylityö maksetaan rahana. Yhteisesti! voidaan sopia muutakin.

    Jos työaikapankki on täynnä, sinne ei saa enää tehdä talletukisia. Mahdollisesta enimmäismäärästä on sovittava. Lisäksi voidaan sopia siitä, että työntekijällä voi olla myös miinustunteja. Enimmäismäärästä sovittaessa on syytä muistaa, että työntekijän saatavat työaikapankista on turvattu työnantajan maksukyvyttömyystilanteessa vain kuuden kuukauden palkkaa vastaavalta määrältä.

    Äänestä

  • miksi suostut ilmaiseen ylityöhön?

    Äänestä

Jee, juuri tällaisen takia ei tarvitse ihmetellä, miksi tradeja ei arvosteta. S24 onkin juuri paras paikka kerätä tietoa ja vielä anonyymisti. Onnea vaan opiskeluihin...

Äänestä

saa tehdä tuplat sinkkupalkalla; omat duunit ja lusmujen hommat

Äänestä

Meillä työnantaja vuosittain ostaa coaching / valmennusta www.talentpartners.fi firmalta - ja ne on oikeasti tosi kivoja "sessioita" - eli kun on ns. vieras ihminen tekemässä kyselyjä mikä on vialla - mikä on hyvin etc. ja niistä viedään pomoille terveiset ja kaikki asiat ovat parantuneet mitä näissä valmennuksissa on läpikäyty jos on jotain epäkohtia tms. ollut.

Äänestä

Ei mitenkään. Ei ylityölisiä, ei realistisia bonuksia. Ei edes kiitosta. Haistapaska meinikiä alusta loppuun. Toimin esimiehenä.

Äänestä

Kyllä ne palkitsemiset menevät johtajien lisäansioihin ja bonuksiin. Hyvin huonosti osataan motivoida ja maksaa hyvistä työsuorituksista lisäbonusta henkilöstölle.

Johtajat kiitospuheissaan ylistävät omaa napaansa mutta todellisuudessa ei henkilöstölle jää mitään. Työtä on tehtävä ja tulos pitää näyttää hyvältä. Erilaisia laatumittareita paljon mutta ne ei anna henkilöstölle mitään porkkanaa.

Nythän on nähty miten erilaiset johtajat suosivat vain omaa napaansa. Optiot, bonukset,osingot, eläke-edut, kultaiset kädenpuristukset yms lisäansiot antavat johtajille lisää palkkioita. Henkilöstön osaamista ei arvosteta ja oman edun tavoittelu vain olennaisinta. Saneerataan alinta henkilöstöä pois.

Minusta on röyhkeää kun päästään johtamaan niin se oma suu on ensin auki. Wahlroos kuittasi itselleen yli 14 € osinkoja ja nyt hän haukkumassa syrjäytyneet yms vähäosaiset lyttyyn. Näin toimii ahne johtaja. Vie vaikka viimeisenkin vähäosaisilta. Miten voi pankit ja niiden henkilöstöt?

Minusta tämä maailma mennyt aivan ihmeelliseksi. Köyhät köyhtyy ja rikkaat vain porskuttaa. Tässä hiukan bonusajattelua ja miten se toimii todellisuudessa.

Äänestä

Tutkimusaiheenne varsin mielenkiintoinen. Verratkaapa tutkimuksessa esimerkiksi terveydenhuollon palkitsemisjärjestelmää ja johtajien palkkioita bonuksia.

Minua lähinnä huvittaa työnhakuilmoitukset terveydenhuollossa, jossa henkilsötölle tarjotaa zumbaa ja bilatesta porkkaniksi. Tämä tyypillistä naisten vouhotusta ja eikö ihmiset enää muka osaa liikkua muuten?

Nämä ovat hyviä esimerkkejä siitä kuinka naisvaltaisilla aloilla porkkana on hyvinkin heikko. Kun taas isot herrat ja hyvävelisopimukset tarjoavat optioita, bonuksia, eläke-etuja, kultaisia kädenpuristuksia, asunto, auto ja matkaetuja.

Huomaatteko eron. Kyllä terveydenhuollossa ainakin pientä ihmistä käytetään hyväksi pienellä palkalla kun vertaa näihin "isojen herrojen" etuisuuksiin.
Työtä saat tehdä mutta hyvä jos saat siitä edes kiitosta joskus.
Näinhän ne palkitsemisjärjestelmät menevät todellisuudessa.

Äänestä

1. Hyväveli-järjestelmä toimii joka tasolla ylhäältä alas ja vasemmalta oikealle
2. Pomo maksaa hiljaiseksi pahaäänisimmät ja suurimmaksi uhkakseen kokemansa. Olen huomannut, että näiden MAKSETTUJEN ääni kellossa on muuttunut tämän lukuvuoden aikana: kysymys on siis opetusalan organisaatiosta
3. Kuinka hyvin osaat mielistellä kehityskeskustelussa näitä ns. pikkupomoja; koulutusohjelmavastaavia
4.Harrasta urheilua verenmaku suussa ja vanno kansainvälistymisen nimiin
5. Mielistely = perseen nuoleminen

Äänestä

Ei tasan mitenkään. Enpähän ole kertaakaaan kuullut edes kiitosta hyvin tehdystä työstä. Arvaatte varmaan motivaation, se on joo huipussaan.

Äänestä

Meillä iso pomo tarjosi oikein täytekakkukahvit siitä hyvästä kun ollaan oltu niin ahkeria ja hyvin on mennyt! (siivousala ja 50 akkaa) Kehui vielä meitä : teidän naisten kanssa on niin kivaa tehdä töitä kun te osaatte ottaa näin kiitoksen vastaan, mutta toista se on miesten kanssa kun aina ne on tässä tilanteessa käsi ojossa että paljonko me saadaan siitä lisää palkkaa... Hyi teitä miehet, puuttuuko sivistys..

Äänestä

Siivousala.

Esimerkkejä palkan ohella tapahtuvasta palkitsemisesta:
- Yleensä viinipullo kaikille työntekijöille tai vain muutamalle, kun asiakkailta on saatu enemmän hyvää palautetta
- Lahja jouluna ja syntymäpäivänä
- Satunnaisesti myös kakkua, karkkia tms.

Äänestä

Luettuani näitä palkitsemisjärjestelmä tekstejä niin onkohan suomalainen nainen jotenkin "yksinkertainen" tai höynäytettävissä. Palkan, etujen, työnmäärän ja erilaisten höpsötysten suhteen. Hyväksyy kaiken ja puoli-ilmaiseksi.

Toisaalta naurattaa, että naiset hyppivät melkein kattoon kun saavat zumbaa, pilatesta tai täytekakun hirveästä raatamisesta. Missähän oikein mättää työmaailmassa. Kyllä naista jymäytetään ja oikei kunnolla. Ahneet herrat keräävät kerman päältä.

Kun katsoo hoito, sosiaali,siivous, myyjä, kaupan jne aloja niin palkat aivan naurettavat: Lähes samaa taso kuin minimipalkalla. Nyt tulleet vielä nämä ulkomaalaiset, maahanmuuttajat ja heillä teetetään vieläkin halvemmalla.
Samoin näitä nuoria kesätyöntekijöitä aivan naurettavalla palkalla ja joskus jopa ilman lisiä yms etuja.

Miksi näitä annettuja etuja poljetaan jatkuvasti. Miksi ei kukaan puutu enää näihin epäkohtiin ja lopeta tällaista keinottelua ja ihmisten aliarvioimista työmaailmassa. Kyllä liitoilla ja työministeri Ihalaisella riittää työtä parantaa näitä epäkohtia.

Puhutaan ja luvataan vaikka mitä mutta palkka huono. Moni ala kerää halpaa työvoimaa oppisopimuksella ja palkanalennuksilla. Onko tämä reilua nuoria kohtaan. Teetetään kaikkein likaisimmat työt ja melkein ilmaiseksi. Herrat ja organisaatiot kasvattavat imagoaan ja vain omia etuuksiaan ja bonuksia.

Äänestä
  • Meillä palkittiin näin: 1 1/2 litran limu ja jäätelötötterö. Kiva, että yrityksellä menee hyvin, mitäs meistä tuloksen tekijöistä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tepalaurea kirjoitti:

Moikka! Teemme AMK:ssa tutkimusta eri menetelmistä kuinka työnantajat palkitsevat työntekijöitään. Jos sinulla on mielessä jokin omakohtainen tai kuultu kokemus, voisitko kertoa siitä minullekin. Voisitko myöskin kertoa minkä alan yritys on kysessä. Kiitos kaikista vastauksista jo etukäteen! :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu