Useinhan hengellisyys yhdistetään ukovaisuuteen, mutta sitähän se ei sinänsä ole, vai onko? Saatetaanpa hengellisyys liittää myös yliluonnollisen kokemiseen tai siihen uskomiseen, mutta ei se mielestäni ole sinänsä sitä…
Jossain vaiheessa pilvenpiirtäjäkin pitää purkaa. Jos sitä ei voida räjäyttää muiden lähellä olevien rakennusten vuoksi, niin mitä muita keinoja on? Kertokaapa tietäväiset minulle vastaus!
Tähän ketjuun voisi jokainen laittaa kuulemiaan, näkemiään, lukemiaan tai vaikkapa itse keksimiään paradokseja. Paras palkittaneen perinteisesti virtuaalimitalilla, mikäli aihetta ilmenee. Minun lienee pakko aloittaa, v…
Se tiedetään että tupakanpolttoon jää koukkuun siinä missä heroiiniinkin. Riippuvuussuhde voi olla yhtä vahva. Se minulle on uutta että runsas tupakointi rasittaa keuhkojen lisäksi myös munuaisten toimintaa. Sukulaismie…
moi. nyt olen keksinyt sen ikiliikkujan. kyse on akku/laturi elementistä joka on täydellinen aurinkokenno järjestelmä ja tuottaa sähköä rajattomasti vain kuluttamalla mitättömän määrän energiaa ja täten tuottaa rajattom…
Onkohan aihetta tutkittu tieteellisesti? Oma havaintoni joka rajoittuu lähinnä länsimaihin ja mediasta saatuun tietoon on, että huuhaa uppoaa paremmin naisiin ja ero miesten ja naisten välillä on merkittävä. Nyt en puhu…
Olisiko tällainen sähköavusteinen polkuauto jo tieliikennelain mukainen Suomessa? Tätä käytettäisiin sadesäälläkin, nämä olisivat hyödyllisiä ajoneuvoja: https://youtu.be/4lKq1fGtXFM
cd-levy ja blueray levyt sisältävät ykkösiä ja nollia viivoina ja pisteinä. tästä tulikin mieleeni että viivathan voisi poistaa kokonaan jos vain vliä pisteiden välillä alettaisiin kutua koodikielessä syntyväksi viivaks…
CR2032 -tyypin pyöreä lithium-patteri jota olin vaihtamassa yhteen sähkölaitteeseen joka ei nyt kuitenkaan sillä toimi, sai ihmettelemään sitä että pariston yläpuolen plus-napa ei ole kytketty mihinkään kun se paristo a…
Ilmastonmuutospalstan kirjoittajien kyky riittää vain: Jankuttamiseen Aiheen vierestä kirjoittamiseen Linkkien massapostitukseen Siinä syy miksi palstan kirjoittajien määrä on romahtanut ja palstan suosio on alamaissa. …
Olette varmaan huomanneet mediassa E.Valtaojan erään mieliaiheen: nykyajan hehkuttamisen eli nyt ihmisen elinkaaressa eletään tähän asti parasta aikaa. Moni hyvinvointivaltiossa asuva hyvätuloinen terve aktiivinen länsi…
Avaruussukkula Columbian mahapuolella oli aivan valtava "kantoraketti" ja sen sivuilla kaksi pienempää. Oliko se suuri raketti joka nosti sukkulan maasta ja vei ilmakehän ulkopuolelle? Olivatko ne kaksi pienempää sellai…
Liikenneonnettomuus. Päätietä ajaa henkilöauti 100km tunnissa. Sivutieltä noin 90 asteen kulmassa päätiehen nähden lähestyy toinen henkilöauto t- risteystä eli päätietä. Sivutietä ajava kuljettaja ei näe 10-15 asteen ku…
Jos tutkimuksessa eivät tieteen yleisedellytykset täyty, eivät sen tuloksetkaan ole tiedettä. Mutta mitä ja minkä tahon Suomen tiedeyhteisössä tulisi tehdä tehdä jotain tieteen uskottavuuden vuoksi, jos epäkelpoja tulok…
Jos toinen ihminen on vasta tupakoinut ja tätä suutelee sen jälkeen, voiko se olla yhtään epäterveellistä? Jos siis suussa on vielä jotain sen tupakoinnin jäljiltä tai hengitysilmassa. Tai voiko tupakoivan miehen sperma…
Valtion teknologiakeskus VTT.llä on keksitty että tuhottomasti aikaa vievät epälineaaristen yhtälöryhmien iteroinnit ovat tarpeettomia. Ratkaisu voidaan joko opettaa neuroverkolle tai interpoloida joku lineaarinen arvo …
Miksi lähestyvä juna näyttää vielä kauempana ollessaan kulkevan todellista hitaammin? En nyt tiedä, onko tämä oikea palsta tälle, mutta en nyt oikein muuta keksinyt.
Tänäänkin ilmassa sitä oli tähtitieteellisiä määriä lähellä maanpintaa. Ilmiö johtuu kai siitä kun ilmankosteus kiteytyy minikiteiksi. Kun tätä ilmiötä ei kaikilla pakkaspäivinä esiinny niin oletan, että ilman suhteelli…
Säilyykö P/NP ongelma ajankohtaisena kvanttitietokoneiden aikakaudella? Kvanttitietokoneella ei voida ratkaista useampia laskutoimituksia vaativia tehtäviä, koska superpositiot katoavat laskutoimitusten välillä. NP-täyd…
Onko totta? Yliopistojen haaveena on, että kaikki valmistuneet tohtorit jatkavat yliopistoissa tutkimustehtävissä. Kuka maksaa menoautomaatin? Mistä löytyy tutkittavaa? Sumerin kielen genetiivin kehitys 1000 viime vuode…