"Tommi Perkola kirjoitti eilen ansiokkaasti Blaise Pascalista. Hyvä Tommipommi, kiinnostava aihe, kymmenen pistettä! Olemme siinä ihan samaa mieltä, että Pascalia on turhaan ylenkatsottu. Minä suoritin filosofiasta sivu…
Urheilun puolella on kuulemma olemassa jalkapallostadioneja, joiden katto voidaan avata tai sulkea. Voisiko tällaisen teknologian viedä vaatteisiin, eli vaikkapa kengät voisi säätää, pitääkö ne vettä kuten saappaat, hen…
Piti julkaista tämä uutinen jo aikaisemmin, muttei enempää keskustelua ole herättänyt muualla valtamediassa joten laitetaan myös tänne. Linkki uutiseen: http://pirona.fi/?p=1347 - Olinto De Pretto julkaisi kaavan E=mc^2…
Voikohan teknologinen singulariteetti eli yli-inhimillisen tekoälyn syntyminen tapahtua deep learning-algoritmin (ja siitä jatkokehitetyn neuroverkon), optisen tietokoneen (50,000-kertainen laskentateho nykyisiin verrat…
Voin aloittaa, Elämälle on edellytyksiä myös Maan ulkopuolella.
Tämä kaunis, hieno ja vilpitön aloite auttaa tiedettäkin saamaan jalansijaa uskomuksilta. Ainakin se auttaa tiedettä arvostavia pitämään vakaumuksensa ja elämään tässä yhteiskunnassamme oman vakaumuksen kanssa. Allekirj…
Selkeästi minun pitäisi tämä tietää. Ei nopeella googletuksella löytyny vastausta, ni koitan tätä kautta. Sotien jälkeen oli kuitenkin pulaa ruuasta ja tarvikkeista, ni tuntuu oudolta ruveta siihen väliin heti jälkikasv…
Minä olen kyllästynyt tähän yhteiskuntaan ja koko planeettaan. Olen päättänyt liittyä teletappeihin. Mutta miten saan niihin yhteyden?
Tässä tulee epätäydellistä listaa Microsoft Academic Search-tietokannan mukaan siteeratuimmista elävistä suomalaistutkijoista. Listaa voi aina täydentää. Yllättävää on, että listalla on noin paljon mukana tietojenkäsitt…
-Uushöpsismi tekee tuloaan - Ohessa otteita Teuvo E. Laitisen tekstistä, jossa yksi suomalaisen uushöpsismin propagoijista runttaa skeptikot ilkeiksi natseiksi sortuen juuri samoihin virheisiin, joista hän kehittämiään …
Mites tämä toimiiko vielä nykyään? http://www.iltasanomat.fi/digi/art-1288625897614.html MIten toimii? Kannattaako alkaa louhinta hommiin?
-- synty teoria -- siis että planeetat ja muut ovat auringosta joskus roiskahtaneita kekäleitä ,miten esim maapallon sula sydän on muuten selitettävissä ?
Kaikki lukijat täällä tuntuu vain ''ei tykkäävän'' mistään, ja luulevat tietävänsä kaikesta kaiken kun käyvät vähän tutustumassa wikipediaan ''Mikä ei ole sattumoisin tarkan tiedon lähde''. Kun asioista on faktoja, niin…
Tollanen on pähkäilyttänyt... hyönteiset voivat pudota kymmenien metrien korkeudesta vahingoittumatta. Tietysti niillä on vähemmän massaa kuin isoilla eläimillä, mutta niihin kohdistuu myös pienempi ilmanvastus joten ki…
Joka on sovellettuna jo sotilastekniikassa mm monessa maassa! http://www.tietokone.fi/artikkeli/uutiset/tutkijat_kehittivat_nakymattomyysviitan_estamalla_kuulohavainnot mm vastaava vesimateriaali on käytössä usa:n ja ve…
--julistaa rikolliseksi ? - perustelu , jos keksit atomivoimalan ja se tuhoutuu ,siivoamisesta aiheutuu 50 atomivoimalan ´verran vahinkoa.
Örkkeineen päivineen jos tämä tekniikka toimii ja yleistyy: Orgaaninen akku varastoi uusiutuvaa sähköä -Virtausakku varastoi energiaa kemiallisiin nesteisiin, jotka säilytetään ulkoisissa säiliöissä akun oman säiliön si…
Ensiksi, en usko että tämä on totta, mutta ajattelin sen pistää tänne jos näin nyt tulee käymään 2016. Seuraavassa videossa joku mies pyytää apua youtube katsojilta tunnistamaan yhen kuvan mikä on otettu 80-luvulla mutt…
Linkin http://www.tiede.fi/artikkeli/kysy/milla_kielella_syntymakuuro_ajattelee_eli_voiko_viittomilla_ajatella mukaan ihminen voi ajatella viittomakielellä. Mitä mieltä muut ovat? Minusta millään kielellä ei voi ajatell…
-Tämä kuulostaa melkein jo liian hyvältä, mutta pitänee suhtautua asiaan varovaisen optimistisesti, sillä saastuttamattoman pienvoimalan idea tuntuu aivan uskomattomalta. Ongelmana on ainoastaan öljy-yhtiöt, jotka varma…