Asteroidit ovat moukaroineet sen pintaan miljardeja vuosia. Kuinka suuri osuma tarvittais että kuun kiertorataan tulisi paha häiriö?
Kysyisin arvon tietäjiltä ehdotuksia kaljan kylmentämiseen näiden grillikauden aattona. Tuleeko mieleen jotain nesteitä joita voisi säilyttää pakkasessa ja joihin voisi sitten upottaa tölkin nopeaa jäähdytystä varten? E…
Hei sinä 15–29-vuotias nuori, tervetuloa vastaamaan rahapeliaiheiseen kyselyyn! Vastaajien kesken arvotaan 2 kpl Finnkinon neljän elokuvalipun pakettia. Vastaaminen vie noin 10-15 minuuttia. Kyselyn toteuttaa Tampereen …
Vielä 1950-luvulla Seura-lehti saattoi kirjoitta, että maa oli uusimman teorian mukaan pannukakku, eikä teoriaa ollut vielä voitu osoittaa vääräksi. Ei voisi ajatella, että itseään arvostava lehti kirjoittaisi nykyisin …
Tietääkö kukaan valaisevaa mutta kansantajuista kirjaa tietokoneiden toiminnan perusteista? Ainakin tällainen kuin John von Neumann and the Origins of Modern Computing on ensisilmäyksillä epäadekvaatti, ei sisällä yhtää…
Elämän levittämisessä ympäri universumia ei liene käytännöllistä siirrellä suuria massoja hirveällä nopeudella. Kauheaa energian haaskausta. Sen sijaan kannattanee skannata aivot tai ainakin ne osat jotka vastaavat ydin…
Sen jälkeen, kun S24 otti käyttöönsä tietokoneohjelman, joka sensuroi viestejä, on hävinnyt monia asiallisia viestejä, ei vain minulta, vaan myös muilta. S24:n antaman palautteen mukaan nyt tiedän, että kone sensuroi se…
Minä muistelen kaihoten aikaa, jolloin suomi24-tiedepalstoilla keskusteltiin aivan oikeasti tieteestä ja ratkottiin siihen liittyviä tehtäviä. Poissa olivat peräkamaritieteilijät, trollit leikkivät vielä hiekkalaatikois…
Pitääköhän tuon videon väite paikkansa että ihminen muka tuottaa niin paljon lämpöä puolessa tunnissa että riittää saamaan puoli gallonaa eli himpun vajaat 1,9 litraa vettä kiehumaan O_O https://www.youtube.com/watch?v=…
Hukun ajatuksiini ja mistään saa kiinni, kun on maailmassa on niin paljon ihmisiä, erilaisuutta, vääryyttä, surkeita kohtaloita. Eikä yksi ihminen voi tehdä mitään.
Minä olen miettinyt ja ahertanut asian parissa. Nyt tällä hetkellä olen sitä mieltä että vanhoollisten Hyveiden ja paheiden kirjon kautta löytää oikeat elämän arvot. Ihmisen pitää nähdä itsensä paljaasti kun elää elämää…
Luonnossa vallitsee säännönmukaisuuksia joiden pohjalta empiirisissä tieteissä (fysiikka. kemia, tähtitiede) on voitu rakentaa matemaattisia malleja. Aikoinaan näitä matemaattisia malleja kutsuttiin luonnonlaeiksi joide…
Käsittääkseni virallisessa tieteessä on jäänyt aika vähälle ns. yliluonnollisen tutkiminen: ufot, kummittelu ja muut yliluonnolliset ilmiöt. Näitähän toki tutkitaan, mutta tutkijat ovat enempi maallikkoja ja toimivat jo…
En ole vieläkään löytänyt mittayksikköä hiuksen paksuudelle. Jostain syystä yliopistot ja tiedelehdet käyttävät hiuksen paksuutta jonkinlaisena standardina. Tässäkin artikkelissa kerrotaan että kuplien koko on 1/10000 h…
tohtoriksi opiskelu ei tuota päteväpää kriittisyyttä, koska tohtoriksi opiskeleminen tuottaa yhtä paljon kriittisyyttä, kuin laaja-aiheisessa tutkimisessa yksi ero väitöskirjaan ja laajaan tutkimiseen ero on se, että, v…
Tuon alueenhan täytyi olla läpi jäässä.
Joen täytyy olla maapallon vanhimpia tai sitten kivilaji on helpommin veden syövytettävissä.
Totuuden kertominen tutkimustuloksista pelottaa tietelijää. Mitähän poliitikot ja muut sanoisivat tuloksista, mihin muutoksiin julkaiseminen johtaisi yhteiskunnassa.
Ilman lisävalaistusta?
Kauan niitä maan matosia on kuitenkin ollut maapallolla.