Automaattinen: - mekaaninen (koneet, teknologia, matematiikan kaavojen soveltaminen, logiikan mekaaninen soveltaminen) - toimii ilman tarkkaavaisuutta - tavat, rutiinit - edellyttää kontrollia, komentoketjuja, hierarkki…
Sellaisessa käsityksessä olen. Jo yli 1000 vuotta sitten he esitti lähelle Einsteinin E = mc^2 tapaisia käsityksiä. Mutta sekoittivat siihen neljännen tekijän eli eetterin. Koska pitivät numerologian kannalta lukua nelj…
Julius Evola punk yhtye joka musiikissa on myös huumoria. Yhtyeen nimi on Punapesu. https://www.mikseri.net/artists/punapesu.160058.php Paikka kosmoksessa Te olette kuin kosmos ilman lakia. Sananne ovat hävinneet ja tar…
Kaikkien osasten välillä on oltava yhteys jotta olisi täydellisyys. Tämä ilmenee mm. Gravitaatiovoimana. Sielullisesti on jumalatar VAPAUS joka voi kumota puhtaan fyysisen yhteyden. Tämä ilmenee mm. Entropiana. Tietoisu…
Täällä yksi heppu on kirjoitellut, että universumi on ikuinen ja kokonainen, tai jotakin sellaista. Aivan tuore teoreettisen fysiikan idea on päinvastainen. Universumi on "alkuräjähdyksessä" vieläkin. Big bang ei ole pä…
Totuuden jälkeinen aika on muuttumassa valheen jälkeiseksi ajaksi. Melko kurja on tilanne subjektiivisuutensa suojissa ja puolueellisuutensa sokeuttamilla , kuvittelevat että harha pelastaa todellisuuden. Onnellisimman …
Kaikki myöntävät, että tiede ei ole teististä eikä ateistista, vaan agnostismi on tässä asiassa ainoa todistuva asia, ei tiedetä onko Jumala olemassa vai ei. Tieteessä, tieteellisesti. Toisaalta vain toinen väite voi ol…
En vastaa enää kommentteihin asian vierestä tai asiattomiin. Älkää muutkaan. Saadaan vihdoin asiallinen keskustelu. Minun mielestä, ja keskustelun yhteenvetona, koska tiede on agnostinen, ei ateistinen eikä teistinen, t…
Etäisyys tai kahden pisteen välinen viiva lyhenee. Neliöjuuri 1 - v^2 / c^2 Se merkitsee että jää loukkoon noiden kahden pisteen väliin kun viiva koko ajan lyhenee ja kutistuu. Ei pääse pois tuosta kuopasta, ansasta tai…
Pikainen hahmotelma mm. J.P. Farrellin ja Thomas Beardenin teoksien pohjalta: Atomistinen aine syntyy tyhjiön nollapiste-energiasta ja järjestyy tiettyihin paikkoihin harmoonisten resonanssien ja "tyhjiön" nollasummavek…
Vapaasti valitsemiseen koulutettujen on vaikea ymmärtää olevansa evoluution tuloksia. Sitä että heidän toimintansa ja "valintansa" eivät ole valintoja, vaan yksinkertaisen yhtälön, perimän ja kasvuympäristön summaa. Täm…
4D maailman olemassaolo on todistettu kokeellisesti! Tämä pistää myös metafysiikan uusille urille, koska tuntemamme maailma onkin ainakin 4 ulotteinen. Eli 4 avaruudellista ulottuvuutta, aika on sitten viides ulottuvuus…
Ja yhdistetty myös uskonasioihin ja maailmankatsomukseen. Koko kuva: https://www.santavuori.com/Kokonaisuus.pdf Universumi on galaksien verkosto aina ja kaikkialla. Osauniversumimme menee suunnilleen kuin BB. Alkupamauk…
Foorumilta on poistettu 2-4 edellistä avaustani. Liekö ne ollut liikaa asian vierestä ja ylläpitäjä häpeää kun Google hakutuloksissaan kuitenkin noteeraa myös ne. Kokeilen nyt vielä yhtä hullunkurista avausta, jossa taa…
Keksitään ensin joku sääntö kuten esim. F=ma tai a=b+c. Sitten keksitään heti tuhansittain poikkeuksia vahvistamaan sitä sääntöä. T. Singulariteetin toiselta puolen.
Yämä on mielenkiintoinen kokeiluni, tehdä Veikkauksen voittonumeroita teaaliaikaisesta sääkuvastalaskemalla, ei käytännössä aurinko määrää veikattavat numerot, esim nyt heittää päivä-Kenolle numeron 37167642 vaihtoehtoi…
aIN TIETOJSA MIren käyrtär noir 53-BITTISIÄ TWEHOLAAKWNNAA.. JOO WNOLW PYTHON-PWELLEW.. AIIA NIIN JOS LAITTAA TIETOKEENLakwmanajuttujasilloinjos on joku AMS:n geFIIKKAPROSSALASKEMAANdma KAUTTjurruja juytyuja.....
E=mc^2 on tosiaan suppean suhteellisuusteorian mukainen kaava, ja samalla maailman tunnetuin yhtälö. Hiukkasen massa kerrotaan siinä valon vauhdin neliöllä, ja valon vauhti on n. 300 000 000 m/s, ja tämän luvun toinen p…
Aristoteles opetti että hallitseva puolue ei saa ottaa yhtäkään opposition edustajan ehdotusta lainkaan huomioon. Onko puolueettomuus sanan merkitys todella siinä että objektiivinen henkilö on aina ulkopuolella puolueid…
Empirismi ja naturalismi liikaa painottuneina ovat väärä menetelmä kosmologiassa. Kosmologia tarvitsee systeemisen otteen, lähtemisen myös kokonaisuudesta päin, rationaalisen, teoreettisen otteen myös. Kosmologiassa pit…