ei ole Seitan -niminen korvike. http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/420012/Seitanin valmistuksen perusohje/
Mikähän on vialla? Alle kolmen kilon kinkku. Jääkaapissa 2 vuorokautta, huoneenlämmössä 2 tuntia ennen paistoa. Kinkun lämpö uuniin mennessä noin 5 astetta. Uunin lämpö 125 C. Ollut kohta 5 tuntia uunissa ja lämpötila a…
Meikäläisen bileissä yleensä vaan ryypätään mutta nyt ajattelin tarjota jotain ruokaa, ei porukka tule niin jurriin kun eivät juo tyhjään vatsaan. Jotain todella helppoa ja mielellään halpaa, uuniin lykätään ja se on si…
n. 500 g porsaan sisä tai ulkofilettä 1 rkl kasvisöljyä tai muuta 1-2 sipulia 2 rkl cyrrya 3 dl kanalientä (kuutiosta tai fondista) 4 dl kookosmaitoa 1/2 tl suolaa 1/2 tl mustapippuria 4 dl valkeaa riisiä 2 rkl silpputt…
GARLIC- kastike. korv- kedad Görans Valmistaja Görans on parasta ja sitä saa, niin Minimanista kuin Cittaristakin, on myöskin suht'kot edullinen.
Minulta on jäänyt ihan epähuomioissa jauhelihapaketti (vakuumipakattua sika-nautaa) jääkaappiin lojumaan, oli tarkoitus tehdä siitä keittoa. Viimeinen käyttöpäivä on ollut tämän viikon maanantaina, eli kolme päivää sitt…
käristä liha suikaleita tms. apout 500gr, lisää purkki ragulettoa, sitten täytät raguletto purkin puolilleen vettä suljet kannen huljuttelet ja kaadat mukaan. sitten kaadat sekaan 1pss ranskalaista sipulikeittoa.ja seko…
joulu lähestyy ja on minun seitsenpäisen veljeskatraan nuorimmaisen vuoro paistaa joulukinkku.asiaa pitkään harkittuani ja täältäkin neuvoja saaneena päätin tehdä tofu kinkun.nyt tarvitsen kokeneempien viisaita neuvoja.…
Kun teette keisarikeiton, mitä laitatte siihen ? Itse suosin salamia ja spagettia perunan ja jauhelihan sijaan. Mitä mausteita laitatte ym. ?
Miksihän kaupoissa ei ole niitä oikeita jauhelihapihvejä ,esim raakana tai pakasteena tai valmiina joita teollisuus tekee kaikille grilleille,ja ravintoloille ym,löytyy hampurilisten välistä ja onko ne 100g-200g pihvejä…
Mietin tässä että onko kokeneempien paistinhauduttelijoiden mielestä karjalanpaistilihat paras hakea hallista tai lihatiskiltä? Ja mitä sieltä sitten kannattaisi pyytää? Keittokirjani suosittelee naudan etuselkää tai pa…
Minulla on kertynyt pakkaseen paahtopaisteja ja olenkin paistanut niitä kokonaisena siihen malliin, että jo kyllästyttää. Voinko tehdä paahtopaistista kenties lihapataa? Tuleeko siitä hauduttamalla mureaa?
minkä eläimen lihaa tofu on?
Hieno homma oli tuo lihaisa lokakuu. Onneksi nyt alkoi tämä makkaraisa marraskuu. Saa syödä kunnon makkararuokia, makkarapataa, makkarakastiketta ym. Makkarasta saa monia hienoja ruokia. Sääliksi käy ituhippejä.
Kyl täytyy sanoa että paras uunipaisti tähän astisista on Lihatukku Partasen (Lieto) uunipaisti, kun vertaa noihin suurempiin lihatalojen uunipaisteihin niin aika paljon ne maistuu "tuotantoeläimeltä". En katsonut oliko…
Mulla on jääkaapissa 600 g jauhelihaa ja haluisin tehdä jotain ruokaa, joka sopii 2-vuotiaalle lapselle, mutta myös aikuisille. ANTAKAA RESEPTITKIN KIITOS. :D
Hidas haudutus näyttäisi onnistuvan ihan tavallisessa kokkipadassa, kun nostettu laakeasuisen vesikattilan päälle ja levy ykköselle tai kakkoselle.
Onko kukaan muu samaa mieltä että ulkofilee on parempaa kuin sisäfilee? Siis maun suhteen, sisäfilee on toki mureampaa, mutta väliäkö sillä kun on hampaat tallella, ei ole sitkeää ulkofileekään. Jollain tapaa sisäfilees…
Millä puulla te ammattilaiset kylmäsavustatte lihan? Olisiko tavallisesta koivusta? Itse kokeilin savustaa leppäpuulla ja maku oli ihan kuin olisi kalan savustanu:-D eli ei hyvä..
Vaihtoehtoinen kampanja lähtee siitä ,että liha on juuri tähän vuodenaikaan tukevaa ruokaa ,joka antaa kunnolla kylläisyyden tunteen pitkäksi aikaa toisin kuin naurikset ja retiisit. Suosi kotimaista lihaa, joka työllis…