Mistä makkarasta herkullisin makkarakastike tai -stroganoff

Vanha kunnon makkarakastike kiinnostaa.
Mistä makkrasta saa parhaan kastikkeen.
Olisiko jahti , gotler vai lenkkimakkara parasta.
Muistan syöneeni "jauhomakkarasta" siis lenkistä tehtyä kastiketta.
Nakkikastikettakin joskus laitamme mutta se on jotenkin erilaista.
9459
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kaikki mainitut kelpaa hyvin. Perinteisin lienee lenkkimakkara. Tärkeintä on vaan muistaa ruskistaa ensin makkarat ja sitten vasta lisätä vesi ja jauhot.

Äänestä

Ai että kun hyvä aloitus. Tulin äsken töistä ja söin vaimon tekemään makkarakastiketta ja oli niin hyvää, että meinasin aloituksen tehdä siitä. Kastike oli ihan tavallisesta lenkistä tehty kastike, jossa on kunnolla ruskistettuja lenkin siivuja, reilusti kuullotettua sipulia, rouxia ja ruokakermaa. Kastike nautitaan perunamuusin, suolakurkkujen ja puolukkahillon kanssa. Luulen, että kastikkeen hyvä maku perustuu kunnolla ruskistettuun makkaraan ja rouxiin. Rouxin teko ottaa aikaa melkein tunnin, mutta se on vaivan arvoista. Sillä saa hyvän maun, värin ja suurusteen kastikkeeseen.

Äänestä
  • Ei mene tuntia makkarakastikkeen tekoon. Kyllä se puolessa tunnissa se itse ruskea kastike kypsyy eli ensin jauhojen ruskistus voissa tai margariinissa ja sitten lisätään vesi. Minä laitan lisäksi sokeritonta ja suolatonta heinz ketsuppia mausteeksi. Toki itse kastikkeeseen laitan suolaa maun mukaan, mutten halua sitä sokeria.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Ei mene tuntia makkarakastikkeen tekoon. Kyllä se puolessa tunnissa se itse ruskea kastike kypsyy eli ensin jauhojen ruskistus voissa tai margariinissa ja sitten lisätään vesi. Minä laitan lisäksi sokeritonta ja suolatonta heinz ketsuppia mausteeksi. Toki itse kastikkeeseen laitan suolaa maun mukaan, mutten halua sitä sokeria.

    ” Ei mene tuntia makkarakastikkeen tekoon.”

    Ei mene. Vaimo tekee tuota rouxia ison satsin kerralla ja siitä saa valmiit aineet kymmeneen kastikkeeseen.

    Jauhojen ruskistus ei onnistu kymmenessä minuutissa. Jos jauho on ruskistunut kymmenessä minuutissa niin todellisuudessa se on palanut ja se on eri asia kuin Maillard-reaktiossa ruskistuminen.

    Äänestä

  • Pihviukko kirjoitti:

    Miten laulukaskaat liittyvät makkarakastikkeeseen?

    Ei makkarakastikkeessa tarvita furfuraalia, furfuryylialkoholia, diasetyyliä, asetolia, pyruvaldehydiä tai glyoksaa.

    Ruskeita väriaineita melanoidiineja, pyrroli- ja furaani yhdisteitä. on hyvä olla ruskeassa kastikkeessa

    Äänestä

  • Pihviukko kirjoitti:

    ” Ei mene tuntia makkarakastikkeen tekoon.”

    Ei mene. Vaimo tekee tuota rouxia ison satsin kerralla ja siitä saa valmiit aineet kymmeneen kastikkeeseen.

    Jauhojen ruskistus ei onnistu kymmenessä minuutissa. Jos jauho on ruskistunut kymmenessä minuutissa niin todellisuudessa se on palanut ja se on eri asia kuin Maillard-reaktiossa ruskistuminen.

    Kyllä puolen litran kastikkeeseen jauhojen ruskistus voissa/margariinissä onnituu alle 10 minuutissa. Kaasuhellalla on kaikki nopeampaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kyllä puolen litran kastikkeeseen jauhojen ruskistus voissa/margariinissä onnituu alle 10 minuutissa. Kaasuhellalla on kaikki nopeampaa.

    Kastikkenn teossa kun lasta heiluu eivät jauhot pala.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Kastikkenn teossa kun lasta heiluu eivät jauhot pala.

    10 minuutissa ruskistuneet jauhot on palaneita ja se vaikuttaa makuun. Kannattaa kokeilla joskus tehdä hitaasti. Ruskean kastikkeen jauhojen ruskistus ottaa 30 min. Täysin tumman kastikepohjan ruskistus 45 min. Linkissä on aika hyvä kuvaus.

    https://www.chilipeppermadness.com/recipes/how-to-make-a-roux/

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Tänään ostin tarjoukseta 2kg porilliä ja 2 kg uunimakkaraa hintaan 2€/paketti.
    Mitä tekisin niistä?
    Pannulla ruskeapintaiseksi paistettu on ainakin hyvää.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Vanha kunnon makkarakastike kiinnostaa.
Mistä makkrasta saa parhaan kastikkeen.
Olisiko jahti , gotler vai lenkkimakkara parasta.
Muistan syöneeni "jauhomakkarasta" siis lenkistä tehtyä kastiketta.
Nakkikastikettakin joskus laitamme mutta se on jotenkin erilaista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu