Miksi ei tehnyt kastikkeen, kun paistoi pihvin pannulla

Stiimaaja paistoi entcordee pihvin pannulla ja kypsensi pihviä voissa.
Pihvin paistamisen jälkeen laittoi pihvin lautaselle ja huuhteli paistipannun lavuaarissa, kaikki pihvin mehut ja maut viemäriin.
Siitä olisi saanut maukkaan ja hyvän kastikkeen pihville perunoiden kanssa pihvin paistoliemestä.
Vähän voita lisää pannulle, jossa kuullottaa sipulit, ruskistaa jauhot ja tehdä kastike, johon lopuksi lisää mausteet ja kerman.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"...kaikki pihvin mehut ja maut viemäriin."

Jos pihvistä tulee mehua pannulle niin pihvi on paistettu väärin. Pihvin paistosta ei saa jäädä pannulle muuta kuin paistorasvaa ja jos pihvi on oikein rasvainen niin lisäksi jonkin verran sulanutta naudan rasvaa, mutta ei lihasnesteitä. Lihasnesteiden ulos pursuaminen kertoo, että pihvi on paistettu ylikypsäksi.

1Äänestä

Mitä lihaa on entcordee?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Stiimaaja paistoi entcordee pihvin pannulla ja kypsensi pihviä voissa.
Pihvin paistamisen jälkeen laittoi pihvin lautaselle ja huuhteli paistipannun lavuaarissa, kaikki pihvin mehut ja maut viemäriin.
Siitä olisi saanut maukkaan ja hyvän kastikkeen pihville perunoiden kanssa pihvin paistoliemestä.
Vähän voita lisää pannulle, jossa kuullottaa sipulit, ruskistaa jauhot ja tehdä kastike, johon lopuksi lisää mausteet ja kerman.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu