AhdistusVastattu 6 v

Hirveä ahdistuneisuushäiriö

Hei! Olen vuosikymmeniä kärsinyt pahasta ahdistuneisuushäiriöstä? Tilani on ollut jo parin vuoden ajan niin hankala masennuksen kanssa että sairaslomalla olen joutunut olemaan. Tätä ennen tuli lähes vuosi vietettyä nelj…
AhdistusVastattu 6 v

Ahdistustilaa voi usein lievittää.

Itsellä ahdistuneisuus on niin vahvaa, että sen lievittämiseen olen joutunut hakemaan apua asiantuntijoilta, en kutenkaan lääkäreiltä. Tutuilta himoliikkujilta saa 100x parempia ohjeita kuin psykiatreilta. Pitää kehittä…
AhdistusVastattu 6 v

Sammakoitten pelastaminen

Aina kun näen tiellä sammakon, minun pitää kantaa se pitkälle metsään turvaan. Muut ihmiset taas eivät edes huomaa koko sammakkoja. Olen miettinyt olenko vain yliempaattinen, vain onko tämä OCD-häiriö, josta löytyy palj…
AhdistusVastattu 6 v

Virhe liikenteessä ja kohtuuton ahdistus

Sähläsin liikenteessä ja nyt ahdistaa niin, etten saanut yöllä nukuttua. On hirveän levoton olo ja vatsakin meni kuralle. Moka oli viaton virhetulkinta, josta ei koitunut kenellekään mitään vaaraa, mutta se saattoi vaik…
AhdistusVastattu 6 v

En uskalla poistua kotoa

Olen siis nuori mie joka kärsii kovasta ahdistuksesta. En uskalla mennä kauppaan, kaverien/vanhempien kyytiin, nähdä kavereita ilman ahdistusta, vaikka ennen olin todella sosiaalinen. Sairastan kilpirauhasen vajaatoimin…
AhdistusVastattu 6 v

Ahdistus vaikeuttaa elämää

Oon 19v parturi-kampaajaopiskelija. Keskeytin työharjoittelun meneillään olevan tartuntatilanteen takia, jonka jälkeen olen taas hiljalleen aloittanut uudestaan kun tilann on hieman rauhoittunut. Aikaisemmin oli harkast…
AhdistusVastattu 6 v

Mistä löytyy apua ja tie ulos????

Aloitin pitkän masennuskauden jälkeen opiskelut uudestaan. Tein tuutorin hommia yhdessä paikassa ja sosiaalialan hommat alkoivat kiinnostaa. Viis veisasin tuttavien varoituksista: "Älä hyvä ihminen lähde sille alalle, t…
AhdistusVastattu 6 v

Hei,olen saanut jonkinasteinen fobian!

Asiani: Onkohan ketään muita .joilla NS. Silltakammo tai ajoittain tien ylitys,jossa sydän hakkaa ja tulee paniikkioireita ja huimaa.Järki sanoo .ettei ole mitään pelättävää.mutta silti?????
AhdistusVastattu 6 v

Ahdistuksen alkuperänä lapsuus ja oma äiti

Haluaisin jakaa oman kokemukseni ja elämäntarinani, jos se toisi vertaistukea muille ahdistusta kärsiville. Olen käynyt psykoterapiassa nyt hieman vuoden ja olen alkanut hahmottamaan kokemani ahdistuksen ja paniikkihäir…
AhdistusVastattu 6 v

Metformiini pahentunut ahdistus

Käytin noin vuoden ajan metformiinia PCOS:aan. Lääke sai olon ahdistuneeksi vaikka käytössä oli ssri lääke. Englanninkielisillä sivuilla on ollut että lääke aiheuttanut diabeetikoillekin ahdistusta. Ilmeisesti lääke ei …
AhdistusVastattu 6 v

Ahdistaa vielä enemmän

Kaupungilla kun kulkee, niin näkee paljon pariskuntia käsikädessä, vietetään kahdestaan mukavaa kesäpäivää. Myös onnellisia /tuoreita perheitä rattaita työntämässä ja perhe-elämän arkea. Vuodesta toiseen yksin ja sinkku…
AhdistusVastattu 6 v

10mg Diapamia ja olutta päälle.

En helvetti kestä tätä masennusta ja ahdistusta enää. Pakko saada jollain konstilla pois. Ihan sama vaikka sydän pysähtys loppus ainakin kituminen.
AhdistusVastattu 6 v

Luovutanko kaiken suhteen

Elämä tuntuu aika mitättömälle ja turhalle. En löydä kumppania, jonka kanssa jakaa elämä ja arki. Perustaa perhe, olla ketä rakastaa ja tulla rakastetuksi. Mitä järkeä aina vaan yksin.. Yritetty on. Tekisi mieli vain lu…
AhdistusVastattu 6 v

Kuinka tulen selviämään

Kohta alkaa lomat. Olen todella yksinäinen ja ajatus ahdistaa olla lomilla monta viikkoa. Kuinkahan tule selviämään.. Varmaan joutuu turvautumaan johonkin mielenterveyspalveluun..
AhdistusVastattu 6 v

Ahdistaa, ahdistaa, ahdistaa, ahdistaa ja ahdistaa

Ei nyyt kaikki voi ahdistaa! Keksikää 5 eri asiaa mitkä eivät ahdista. Oma lista: 1) että on ruokaa 2) että ei oo sotaa vaan rauha Suomessa 3) käteni toimivat, voin tehdä kaikenlaista (tää on minun lista) 4) on kevät ja…
AhdistusVastattu 6 v

Ahdistus kuolemasta

Miten pääsee eroon kuolemanpelosta? Mua ahdistaa tosi paljon nykyään aamusin, päivisin ja eniten iltaisin kun yritän nukahtaa. Tulee tosi ahdistunut olo ja siitä seuraa hysteeriset itkukohtaukset. Ahdistaa vaan ajatus k…
AhdistusVastattu 6 v

Aamuahdistus

Aamulla kun herään on valtava ahdistus päällä. Rintaa puristaa enkä haluaisi seuraavaa päivää. Ei voi jäädä vuoteeseen loikoilemaan vaikka olisi aikaakin, vaan on noustava ylös jotain tekemään, että olo helpottuisi. Tät…