Olen koko ikäni ollut ahdistukseen taipuvainen. Mitä sanotte tästä, voisiko tässä olla järkeä: Olen vuosikaudet hengittänyt pinnallisesti, jopa unohtanut" haukata happea. Selän lihaskalvot on kiristyneet vähäisestä liik…
Hei! Olen 20-vuotias naisen alku ja olen about puolen vuoden ajan kokenut kouristuskohtauksia. Taustatietona että minulla on todettu paniikki ja ahdistushäiriö, lääkkeitä minulla ei tällä hetkellä ole. Nykyään en pysty …
Onko täällä muita joilla on ollut aina joku rakas harrastus jonka on kokenut määrittelevän ison osan siitä kuka on/ sen asian parissa on kasvanut? Huomasin about vuosi sitten masisten ja muiden jälkeen(harrastus toisaal…
kohdallani koska terapeutti koettaa vain laittaa minua ruotuun ja vaikka ymmärrän kyllä kognitiivisen terapian skeemojen muuttamisen, en pääse käsiksi omiin vihan ja häpeän tunteisiin koska terapeutti syyllistää ja koet…
En ole koskaan saanut olla näkyvä. Miksi? Koska minun sisäistä pahaa oloani ei ole saanut näyttää. Se on pitänyt aina kätkeä sisimpäänsä, ja kun kysytään, mitä kuuluu, on pitänyt kieltää itsensä, ja vastata "hyvää". Ole…
En pääse eroon ahdistuksesta. Se vain tulee vaikka mitä tekisin. Olen terapiasta saanut työkaluja mutta kun ahdistus tulee, ei näillä työkaluilla tee mitään. Tälläkin hetkellä ahdistaa niin etten tiedä enää kauanko jaks…
https://www.youtube.com/watch?v=Sp9e4A57iXo muutaman kerran päivässä kun tekee tuota niin ahdistus helpottaa.. mm youtube on täynnään ohjeita tuon tekemiseen.. kandee laittaa vaikka puhelimeen että tekee noita päivittäi…
Löytyykö täältä ketään toista, jolla ahdistukseen liittyy myös ruumiillisia oireita? Mitä oireita ahdistus aiheuttaa sinulle ja saatko niitä mitenkään helpotettua? Itselläni ahdistuksen "normioireiden" (sydämen tykytys,…
Heippa! Oon nyt 16 vuotias tyttö, käyn lukiota ja koen päivittäin jonkin näköistä ahdistusta. En ole sitten loppujen lopuksi varma että onko se ahdistusta. Erityisesti koulussa, paritöiden ja ryhmätöiden parissa minulle…
Pelkään etten kohta enää jaksa kun mietin kaikkea väärää jota olen elämäni aikana tehnyt. Vaikka yritän ajatella että menneet on menneitä eikä sitä voi muuttaa niin silti syyllistän itseäni virheistä ja en pysty unohtam…
Mä oon joutunu ainaki 4-6vuotta kärsimään tästä ahdistuksesta, pelosta, painajaisista, vainoharhaisuudesta ja syyllisyydestä. kun olin pieni enkä tienny hirveesti näistä seksiin liittyvist asioist nii aattelin sitte et …
Jäin työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveydellisistä syistä. Olen hoitaja, ja työnkuvaan kuului aika-ajoin toimenpiteitä kuten katetrointi yms. Jännitin niitä, ja joskus tein niitä suunnilleen paniikissa, riippuen teink…
Olen ollut poissa työelämästä kohta 6v. nyt siis siitä n. 3v kuntoutustuella. Kävin yhden avohoitojakson tässä äskettäin jossa ns. opiskeltiin taitoja hallita ahdistusta, jännitysä, sosiaalisia pelkotiloja, ym. Psykiatr…
Löytyisiköhän tältä palstalta ketään vertaistuki henkilöä jolla yleistynyt ahdistuneisuus häiriö. Olen jo pian kuusikymppinen naisihminen joka kärsinyt tästä jo yli neljäkymmentä vuotta. Ei haittaa kumpaa sukupuolta on …
aiheuttaako kyseinen lääke muilla hengenahdistusta joka häviää n 10 t kuluttua.. tms oireita
Sairastan masennusta jo useampaa vuotta (vaihtelee keskivaikean ja vaikean välillä) ja välillä minulle tulee ahdistuskohtauksia. Nyt päätin lopettaa vakavien haittavaikutusten vuoksi masennuslääkitykseni ja sen vuoksi o…
10 vuotta olen kärsinyt ahdistuneisuushäiriöstä ja on ollut kaiken näkösiä oireita. nyt kun lopetin tupakan polton on tullut sellainen oire että noustessa vaikea pysyä pystyssä ja kun sen jälkeen istahtaa tuntuu ettei v…
Jälleen toista yötä valvoessa on sellainen tunne, että jotain tälle pitäisi tehdä. Valvomisen seurauksena teksti saattaa olla epäselvä, en tiedä, anteeksi etukäteen. Pitkään olen ajatellut, että jonkin sortin häiriö min…
Mitä eroa on Ylikuntolla burnoutil stressil ahdistuneisuushäiriöllä ja masennuksella? Ylikunnossa ihmisen autonomisen hermoston tasapaino horjuu. Yleisesti puhutaan sympaattisesta ja parasympaattisesta ylikunnosta. Symp…
Minulle on määrätty Opamoxia ahdistuneisuuteen, silloin tällöin käytettäväksi. Kärsin ERITTÄIN pahoista pms-oireista noin viikon kuukaudessa, syvä ahdistus, masennus, itsetuhoiset ajatukset. Uskaltaako näihin oireisiin …