Köyhän nuoren miehen energiatarve ja kasvissyönti

Hei. Olen reilu parikymppinen mies, ja vahvasti on jo useamman vuoden askarruttanut omat mahdollisuuteni kasvispainotteiseen ruokavalioon.

Olen aina ollut lihansyöjä, ja en voi sanoa kuuluvani siihen tunteellisimpaan ryhmään joille lihansyönti aiheuttaa massiivisia tunnontuskia. Kuitenkin se fakta, millä tavalla elintarvikkeiksi päätyvät elikot joutuvat lyhyen elämänsä elämään on niin brutaali, että se tekee lihatuotteiden syömisestä väistämättä hiukan vastenmielistä.

Kasvisruokaan siirtymisessä on kuitenkin montakin aika merkittävän suurta ongelmaa, jotka ovat:

1. Energiansaanti. Energiankulutukseni on todella massiivista, koska harrastan säännöllisesti liikuntaa ja teen fyysisesti kuormittavaa työtä/opiskelua. Jonkin laskurin perusteella energiatarve päivittäin on n. 4000kcal

2. Raha. Olen opiskelija, ja pärjäilen ruokaostoksilla n. 15-20€/vko.

3. Suhde sen välillä, kuinka helppoa on suunnitella ja toteuttaa monipuolinen ruokavalio jatkuvasti, turvaten samalla energiansaannin sekä rahapuolen.

4. Riittävästi ravintoaineita. Kun jättää lihan kokonaan pois, voi varmaan tulla ongelmia esim. proteiniin kanssa. Olen aika vähän näihin perehtynyt, mutta käsittääkseni tämä ei ole ihan yksinkertainenkaan asia.

Onko täydellinen vegaanius edes mahdollista näillä kriteereillä ilman, että kaiken työn, nukkumisen ja urheilun lisäksi ainoa aktiviteettini on vegeruoan valmistus?
Onko kasvisruokailu muutenkaan edes eettisesti niin hyvää kuin puhutaan?(soija ja sademetsät etc)

Valaiskaa please!
6351
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

http://vegaanihaaste.fi/info/Vegaanihaasteen+sivuilta+löytyy+paljon+infoa+:)+Suosittelen+haasteeseen+ilmoittautumista,+sitä+voi+kokeilla+vaikka+aikoisikin+vasta+esim.+kokeilla+kasvisruokaa,+ja+jokainen+saa+osallistua+omilla+ehdoillaan.+Voit+valita+itsellesi+oman+tuutorin+joka+voi+auttaa+henkilökohtaisesti+sopivien+tuotteiden+valinnassa,+ja+uutiskirjeistä+(ne+löytyy+myös+tuolta+nettisivuilta)+löytyy+paljon+vinkkejä+ja+yleisimmät+ongelmat+käsiteltyinä.+Vegaaniruualla+saa+varmasti+tarpeeksi+kaloreita+ja+proteiinia+kun+vaan+tutustuu+vähän+ajatuksella+mitä+on+tekemässä,+ja+urheillakin+pystyy+mainiosti.+Ruokaa+saattaa+joutua+syömään+aiempaa+enemmän+tai+useammin.+Kannattaa+huolehtia+myös+erityisesti+että+saa+tarpeeksi+rasvaa+koska+kasvisproteiinit+on+usein+lihaan+verrattuna+lähes+rasvattomia.+Öljyistä+saa+myös+hyvin+energiaa.+Pavut,+linssit,+soijavalmisteet+ja+aasiakauppojen+tofu+on+myös+älyttömän+halpaa+perusruokaa.+Nopeaa+ruokaa+kaipaavalle+esim.+linssit+tai+soijarouhe+keittyy+10+minuutissa,+ja+tölkkipavut+voi+käyttää+heti+sellaisenaan.+Alkuun+kuluu+toki+vähän+enemmän+aikaa+että+oppii+mistä+tykkää,+ja+uudenlaista+maustamista."Onko+kasvisruokailu+muutenkaan+edes+eettisesti+niin+hyvää+kuin+puhutaan?(soija+ja+sademetsät+etc)"Kasvisruokailun+voi+toteuttaa+miljoonalla+eri+tavalla.+Niihin+mahtuu+hyvin+epäeettisiä,+kuin+myös+eettisiä+tapoja.+Soijasta+käytetään+maailmanlaajuisesti+80%+rehuksi+siipikarjalle,+sioille,+kasvatetulle+kalalle+ja+naudoille.+Tuotantoeläimet+syö+monta+kiloa+soijaa+yhteen+tuottamaansa+lihakiloon+nähden,+joten+jos+söisimme+soijan+suoraan,+sitä+tarvitsisi+viljellä+paljon+vähemmän.+Soijaa+kasvaa+onneksi+muuallakin+kuin+sademetsissä!+Kaupasta+löytyy+kaiken+tyyppisiä+soijatuotteita+valmistettuna+Euroopassa+(+esim.+Serbiassa)+viljellystä+soijasta.+Kasvissyöjä+voi+helposti+tarkistaa+soijan+alkuperämaan,+mutta+lihasta+ei+selviä++missä+rehusoija+kasvaa.Kotimaista+kasvisproteiiniakin+saa+esim.+härkäpapu,+hampunsiemen,+herne,+kvinoa...+Go+Green+myy+useita+Ruotsissa+kasvaneita+papulajikkeita.

Äänestä

Oma tyttäreni siirtyi kasvissyöjäksi viime syksynä. Hänkin harrastaa monipuolisesti urheilua, joten ravintoon on todella kiinnitettävä huomiota. Ja energiantarve hänellä on aina ollut suuri, eli jääkaapin ovi käy tiuhaan.

Itselleni ruoanlaitto on ollut aina ihan mieluisaa ja nyt olen rohkeasti ryhtynyt kokkailemaan kasvisruokia, vaikka mieheni kanssa enimmäkseen syömmekin vielä sekaruokaa. Tosin olen meidänkin ruoistamme vähentänyt lihan määrää huomattavasti. Nykyään perheessämme eniten lihaa taitaakin syödä pikkuinen Chihuahuamme, jolle keittelen broileri-hirssi-mössöä.

Hyviksi olen havainnut soijarouheen, nyhtökauran, linssit ja herneet. Soijarouhetta voi käytää jauhelihan korvikkeena. Itse tykkään tehdä siitä spagettikastikkeen. Nyhtökaurasta teen helpon tomaattipohjaisen kastikkeen. Linsseistä teen keiton ja paksuna se sopii myös pastakastikkeeksi. Herneistä valmistuu luonnollisesti hernekeitto.

20 euron budjetilla voisi tehdä esim. pariksi päiväksi tomaattilinssikeiton (kustannus 1,5 € kahdeksi päiväksi), kolmeksi päiväksi hernekeiton (kustannus 1 € kolmeksi päiväksi), viikonloppuna voisi herkutella nyhtökauratomaattikastikkeella täysjyväpastan kera (kustannus 5 € kahdeksi päiväksi). Aamiaisella voisi syödä esim. auringonkukan siemenillä ja kurpitsansiemenillä tuunattua kaurapuuroa (kustannus viikoksi n. 3 €). Illalla ja välipalalla leipää, juureksia ja hedelmiä (kustannus viikoksi n. 5 €). Jäljelle jäävillä 4,5 eurolla voisi ostaa litran kauramaitoa ja litran soijajugurttia.

Oman kokemukseni mukaan kasvisruokien valmistamiseen ei mene sen enempää aikaa kuin muidenkaan ruokien. Ja kun syö useampana päivänä samaa ruokaa, säästää sekä aikaa että rahaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


whattöö kirjoitti:

Hei. Olen reilu parikymppinen mies, ja vahvasti on jo useamman vuoden askarruttanut omat mahdollisuuteni kasvispainotteiseen ruokavalioon.

Olen aina ollut lihansyöjä, ja en voi sanoa kuuluvani siihen tunteellisimpaan ryhmään joille lihansyönti aiheuttaa massiivisia tunnontuskia. Kuitenkin se fakta, millä tavalla elintarvikkeiksi päätyvät elikot joutuvat lyhyen elämänsä elämään on niin brutaali, että se tekee lihatuotteiden syömisestä väistämättä hiukan vastenmielistä.

Kasvisruokaan siirtymisessä on kuitenkin montakin aika merkittävän suurta ongelmaa, jotka ovat:

1. Energiansaanti. Energiankulutukseni on todella massiivista, koska harrastan säännöllisesti liikuntaa ja teen fyysisesti kuormittavaa työtä/opiskelua. Jonkin laskurin perusteella energiatarve päivittäin on n. 4000kcal

2. Raha. Olen opiskelija, ja pärjäilen ruokaostoksilla n. 15-20€/vko.

3. Suhde sen välillä, kuinka helppoa on suunnitella ja toteuttaa monipuolinen ruokavalio jatkuvasti, turvaten samalla energiansaannin sekä rahapuolen.

4. Riittävästi ravintoaineita. Kun jättää lihan kokonaan pois, voi varmaan tulla ongelmia esim. proteiniin kanssa. Olen aika vähän näihin perehtynyt, mutta käsittääkseni tämä ei ole ihan yksinkertainenkaan asia.

Onko täydellinen vegaanius edes mahdollista näillä kriteereillä ilman, että kaiken työn, nukkumisen ja urheilun lisäksi ainoa aktiviteettini on vegeruoan valmistus?
Onko kasvisruokailu muutenkaan edes eettisesti niin hyvää kuin puhutaan?(soija ja sademetsät etc)

Valaiskaa please!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu