Keskieurooppalaista makua.

400 g Naudan tai sikanauta jauhelihaa.

1 teelusikallinen =tl ruokasoodaa

½ tl Valkosipuli pulveria

½ tl Kuivattua timjamia

½ tl Jauhettua maustepippuria

½-1 tl Paprikajauhetta

½ tl Jauhettua korianterin siemeniä

½ dl max 1 desilitra kuumaa vettä johon liotetaan 1 lihaliemi kuutio
kaada vesi mausteiden joukkoon ja sekoita ja anna mausteiden liota noin 5-10 min.

Sekoita jauheliha sitten mausteliemeen ja sekoita taikinaa joko sähkövatkaimella tai käsin haarukalla, että lihasta irtoaa valkuainen ja liha muuttuu sitkeän näköiseksi ja ns. taikinamaiseksi vatkaimella 5-10 minuuttia ja käsin 10-15 minuuttia.

Laita kulhoon lihan päälle muovikelmu ja painele kiinni lihaan, että liha ei saisi happea ja laita jääkaappiin vähintään 6 tunniksi tai koko yöksi.

Paista pihvejä/pullia tai mitä haluat keskikuumalla pannulla tai grillaa grillissä tai tee vartaita/tikkuja.

Älä laita suolaa , sillä lihaliemi on suolaista. Jos tykkäät seuraavalla kerralla maustaa taikinaa enemmän jollakin mausteella, niin voit tehdä sen makusi mukaan.

Nauti pala leipää ja vähän sinappia, maustekurkkua lihapullien/pihvien kanssa ja vannon, että on hyvää. Siis ei kananmunaa, korppujauhoja tai perunaa ole taikinassa.

Jos tuntuu siltä voi myös laittaa jotain kastiketta/peruna muussia, mutta se ei tarvitse niitä.
1159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Nuo voi tehdä Lampaasta ja Naudasta tai molemmistakin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

400 g Naudan tai sikanauta jauhelihaa.

1 teelusikallinen =tl ruokasoodaa

½ tl Valkosipuli pulveria

½ tl Kuivattua timjamia

½ tl Jauhettua maustepippuria

½-1 tl Paprikajauhetta

½ tl Jauhettua korianterin siemeniä

½ dl max 1 desilitra kuumaa vettä johon liotetaan 1 lihaliemi kuutio
kaada vesi mausteiden joukkoon ja sekoita ja anna mausteiden liota noin 5-10 min.

Sekoita jauheliha sitten mausteliemeen ja sekoita taikinaa joko sähkövatkaimella tai käsin haarukalla, että lihasta irtoaa valkuainen ja liha muuttuu sitkeän näköiseksi ja ns. taikinamaiseksi vatkaimella 5-10 minuuttia ja käsin 10-15 minuuttia.

Laita kulhoon lihan päälle muovikelmu ja painele kiinni lihaan, että liha ei saisi happea ja laita jääkaappiin vähintään 6 tunniksi tai koko yöksi.

Paista pihvejä/pullia tai mitä haluat keskikuumalla pannulla tai grillaa grillissä tai tee vartaita/tikkuja.

Älä laita suolaa , sillä lihaliemi on suolaista. Jos tykkäät seuraavalla kerralla maustaa taikinaa enemmän jollakin mausteella, niin voit tehdä sen makusi mukaan.

Nauti pala leipää ja vähän sinappia, maustekurkkua lihapullien/pihvien kanssa ja vannon, että on hyvää. Siis ei kananmunaa, korppujauhoja tai perunaa ole taikinassa.

Jos tuntuu siltä voi myös laittaa jotain kastiketta/peruna muussia, mutta se ei tarvitse niitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu