Tuotteessa osa kalliista lihasta on korvattu huomattavan edullisella herneellä. Tuote on kuitenkin kalliimpi, vaikka onkin vain "puolitiessä" ts. ei ole vegaaninen eikä täyslihapohjainen.
Valmistajan "Snellman" vanhoillis-lestadiolaisen taustan tietäen, kuluttaja voi vetää johtopäätöksensä tuotteesta ja sen syntysyistä.
Valmistajan "Snellman" vanhoillis-lestadiolaisen taustan tietäen, kuluttaja voi vetää johtopäätöksensä tuotteesta ja sen syntysyistä.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Tuo moska maksaa 12e/ kg, kun pakasteherne maksaa 2.5e/kg ja oikea naudan jauheliha maksaa alle 13e/kg.
En olisi uskonut että Snelmann lähtee mukaan "Vihreään siirtymään". Harmittaa tuollainen. Nyt loppui snelmannin tuotteiden ostaminen. Maksamakkara on tosi hyvää, mutta ei mahda mitään, en halua sellaista firmaa tukea mikä lähtee tuollaiseen epämääräiseen toimintaa mukaan. Taisivat käyttää myös bo-va eria lehmilleen, jostain luin siitä.
Kuinka vanhoillislesdatiolaisuus liittyy tähän? Olisin luullut että vastustaisivat tuollaista toimintaa, näköjään eivät.
Vanhoillislestadiolaisilta on suurin osa mahdollisuuksista "päteä" kielletty. Taloudellisella menestyksellä päteminen on sallittujen joukossa. VL-yritykset ovatkin usein varsin häikäilemättömiä menestyksen tavoittelussaan.
Joo aika turhaa on ollut Snellmanin tarinat laadusta ja "kunnon lihoista ja makkaroista"? Lihayritys joka sotkee jauhelihaan hernettä, ei ole "kunnon lihakauppa".
Herneproteiinin kilohinta on kyllä korkeampi kuin jauhelihaan käytetyn lihan. Jalostusasteen nostaminen ei ole ilmaista.
Mutta turha asiasta on enempää raivota. Kuluttaja äänestä kukkarollaan.
Kyllä tuollaiseen törkeyteen pitää ja saa puuttua, ansaitsevat ihan kaiken palautteen mitä saavat osakseen. Laitonta tuollainen pitäisi olla.
Tosiaan onkin proteiinijauhetta ja herneuutetta, ei sisällä aitoa hernettä. Joten on täysin keinotekoista moskaa.
"Suomalainen naudanliha 70 %, hernejauhis 30 % (vesi, herneproteiinirouhe 7 % (herneproteiini, herneuute), fermentoitu sipuli)."
Herneille tulisi asettaa haittavero kuten tupakalle, koska liian moni vetää halpoja herneitä nenäänsä ja pilaa mielenterveytensä.
Ostaisin ellei olisi pilattu sipulilla, saikin makuvertailussa huonoimmat pisteet muihin hernejauhiksiin verrattuna.
Mistä sitä olet kalliimmalla saanut? Itse ostin sitä halvemmalla, kuin nauta jauhista. Hyvää oli, ja helpompi pilkkoa pannulla, kuin nauta jauhis. Taidat olla vain kateellinen, kun et itse ole keksinyt moista mainiota/ edullista tuotetta?
"Hyvää oli, ja helpompi pilkkoa pannulla, kuin nauta jauhis."
"Jauhis" lienee kaupallinen markkinointitermi. Lihaa jauhettaessa, siitä syntyy jauhelihaa, ei "jauhista". Naudan jauheliha ei ole "jauhista". Ehkä seuraava "jauhis" sisältää koivuhalkoa tmv., lihan sijasta?
Mikä meuhkaaminen tuosta herneestä alkoikaan.
Kun tuotteesta on kaikki ainesosat rehellisesti ilmoitettu, olkoon siinä vaikka sitä koivuhalkoa, on kuluttaja se joka päättää, ostaako hän vaikkapa hieskoivujauhista.
Alkaa käsitteet hämärtymään, tarkoituksellisesti? Tuotteen halventajan keksimä markkinointitermi "jauhis", on joillakin (valmistajan edustajilla?) käytössä myös oikean jauhelihan kohdalla. Kritiikki ja kyseenalaistaminen on "meuhkausta". Lesta-meininkiä, tyypillisimmillään...
Atrialtakin tullut kanajauhis mihin laitettu sipulia keinotekoisesti lisäämään kasvisten osuutta ja alentamaan tuotantokustannuksia. Kyllä sen sipulin osaa jokainen lisätä itse halutessaan, mutta eipä tule menestystä tuostakaan.
En aio kokeilla myöskään tätä Atrian mössöä, kun siinä on sipulia.
Todella hyvä tuote,ihan kuin tavallinen jauheliha.Snelmannin tuotteetmuutenkin tosi hyviä,ostan melkeinpä vain niitä.
Nyt tullut kana-nautajauheliha, en osta sitäkään kun en tykkää kanajauhelihasta ja sekoitus tuntuu todella oudolta.
Älkää ostako ja välittäkö jos menee noin tunteisiin
Voisitte keskustella "tunteisiin menosta" tunteisiin menevästi kesän Suviseuroilla?