Fine dining pilaa ravintolat yksi kerrallaan.

Tallinnan Viking line risteilylläkin buffetin oli vallannut pienet maistelu annokset. Eikö ravintolan ole tarkoitus tarjota sitä itseään ruokaa jolla maha tulee täyteen eikä leikkiä nukkekodin kokkia. Aina kun mahdollista menen air bnb asuntoon matkoilla joissa voi itse kokata ruokansa. Ihmiset maksaa kipeäksi itsensä saadakseen kerran vuodessa itsensä kylläiseksi notkuvien lihapatojen ääressä ja siellä oli lappusia jossa kehuttiin miten vähennetään hävikkiä. Varmaan vähennättekin hävikkiä kun ihmiset eivät enää käykään buffetissanne vaan valitsevat toisen yrityksen tarjoamia palveluita. En ole koskaan ollut näin hoikassa kunnossa kun nyt mutta yllätys minä syön paljon kuin rekkamies. Ruoan määrä ei lihota mua! Eikö ahneudella todellakaan ole mitään rajaa, se lohi mitä he mainostivat lämpimänä pääruokana oli kaksi pakastelohi kuutiota jälkiruoka lautasella. Herranjumala! Mainoksessa sanoivat että menee hävikkiä jos ruokaa on tarjolla paljon. Multa ei ainakaan mene koskaan roskiin ruokaa sen takaan että syön lautasen tyhjäksi millilleen. En tunne ketään joka huolehtisi ravitsemuksesta yhtä tarkasti kuin minä. Suomalainen ruokakulttuuri eroaa yhdellä tavalla muista, ai mikä se on? No se että meillä ruoka on tärkeää vatsan täyttäjänä eikä statuksen symbolina, peltotöissä ja Aivoja käytettäessä energiaa kuluu ja pienet annokset ei ravitse tarpeeksi. Sanokaa mitä sanotte ruoan ei kuulu olla status symboli. Ja kun kehutaan askeettista kurinalaista elämää ei se todellisuudessa ole sitä mitä Ranskan kansa kaipaa, Japanin kansa katsokaa mitä seurauksia niukalla syömisellä on : he ovat lyhyempiä kuin muut kansat ja herkempiä sairastumaan. Makuaistin hypetys ja stimulointi ovat fine diningin pääasiat eikä ruuan perimmäinen tarkoitus. Järki käteen!
1621796
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 162

Vanhimmat

Minä minä minä...kukaan ei ole niin ahne kuin fine dining ravintola kun ei anna minulle tarpeeksi ruokaa läskipaskabuffetissa.

Äänestä
  • Onko sulla oikeasti noin paha olla! Mene ukko terapiaan.

    Äänestä

Buffet= syö ja juo niin paljon kuin jaksat, että turha vikistä jos jää nälkä.

Äänestä
  • Lautaset on pienempiä kuin koulussa. Onko ihme ääliö jos jää nälkä?

    Äänestä

  • Turha vikistä kun et ole nähnyt kuinka pieniä ne lautaset olivat. Herranjumala kyllä mäntti niin mielensä pahoitti. Lähde vetämään näistä kommenteista

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Lautaset on pienempiä kuin koulussa. Onko ihme ääliö jos jää nälkä?

    En tiedä oletko tietoinen, että sitä ruokaa saa hakea lisää nin monta kertaa kuin haluaa oli lautanen sitten vaikka teevadin kokoinen.

    Äänestä

Täällä onkin rakentavaa puhetta aikuisilta ihmisiltä.

Äänestä
  • Missä olet? Ainakaan tällä palstalla ei ole vielä näkynyt mitään rakentavaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Missä olet? Ainakaan tällä palstalla ei ole vielä näkynyt mitään rakentavaa.

    Koska kiusaajat!

    Äänestä

Ketju kiinni ennekuin se leviää käsiin.

Äänestä

KOHTA TULEE VAPPU, NAKKEJA, PERUNASALAATTIA, SIMAA, KOSSUA ym. KIVAA! JOS EI TULE TÖITÄ VAPUKSI, OLEN KOTONA JA HANKIN HERKKUJA, VEDÄN PÄÄN TÄYTEEN JA HALLITUS LEIKKAUKSINEEN WC:STÄ ALAS! PUNALIPPU LIEHUMAAN! EESPÄIN TOVERIT, EI ANNETA PERIKSI!

Äänestä

Miksi tänne tulee kiukkuiset miestissit omistavat incelit purkamaan pahaa oloa nuoriin?

Äänestä
  • Etköhän sinä avaaja itse omista isoimmat miestissit. Nehän kasvavat ylensyönnistä. Sinun avauksesi pointti on se, että mikset saa ylensyödä ja lihottaa itseäsi läskiksi buffeteissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Etköhän sinä avaaja itse omista isoimmat miestissit. Nehän kasvavat ylensyönnistä. Sinun avauksesi pointti on se, että mikset saa ylensyödä ja lihottaa itseäsi läskiksi buffeteissa.

    Mä olen 26 vuotias nainen. Mulla pn sixpack tule katsomaan paskaloinen.

    1Äänestä

Syökää ne lääkkeet mitkä teille on määrätty!

Äänestä

Kaikki tietää mitä kiusaamisesta lopulta seuraa. Te ootte lopulta oikeudessa tai ainakin saayte kuonoonme! Kokemuksesta puhun voi vittu älkää lähtekö tolle kiusaajan tielle.

Äänestä
  • Hauskaa istua vankilassa?

    Äänestä

Ajalla mikä täällä meni mongoloidilla hukkaan olisi voinut käydä lenkillä tai kaupassa.

1Äänestä

Miksi ei voi pysyä aiheessa! Miksi.

Äänestä

Hautaan nopeasti jotka tulee tähän ketjuun kitisemään.

Äänestä

Miehet on luusereita.

Äänestä
  • Kiitos kun kerroit oikean nimesi. Nyt voin tehdä sinusta rikosilmoituksen

    Äänestä

Tuliko edes yksi kommentti jossa ei hyökäyttäisi apn näkemystä vastaan.

Äänestä

Täältä poistetaan asiallisia kommentteja.

Äänestä

Tönäisen rappusista alas nettikiusaajan

Äänestä

Tulen sahaamaan nettikiusaajan palasiksi.

Äänestä

Tulen repimään paljain käsin kiveksenne irti.

Äänestä

Tulen mielelläni heittämään teitä kaikkia puukoilla.

Äänestä

Heitän teitä tulimuurahaisilla.

Äänestä

Älkää poistako mun kommentteja.

Äänestä

Tämmöstä rähinätekstiä länsimaalaiselta itsenäiseltä naiselta. Pistäkää vastusta mä en pelkää

Äänestä

Millon ihmisten aivot kasvo kieroon? Millon kanssaihmisiä kunnioittava käytös katosi. Mitä helkkaria te saatte tosta huutelusta? Dopamiini piikkejä. Se lähettää keskushermostoon viestejä sä oot kova tyyppi kun dissaat naisia. Ikiaikainen tunne hallinnan puute simuloitte vallanvoimaa. Tehkää hyvä teko ja pitäkää kuono kiinni.

Äänestä

Anoreksia on sairaalahoitoa vaativa sairaus ja lihavuus kuormittaa kehoa. Syöminen on herkkä järjestelmä sitä pidä sotkea minkään muodin mukaan. Keho positiivisuus on hyvinvointia tulevaa syömistä ja sen toteamista että kyllä ihminen on syömistavoiltaan tankkaaja. Energian varastoija. Me tullaan kuivilta savanneilta ruokaa oli silloin tankattava jos sitä rasvaa ei ole varastossa solut ei saa energiaa ja ihminen kuihtuu.

Äänestä

Ihminen on Tankkaaja. Meidät on ohjelmoitu syömään paljon kerralla uskokaa jo. Ihmisen mahalaukku on aikaisintaan kylläinen kun siellä on 400 grammaa ruokaa.

Äänestä

Tankkaajan solut. Tankkaajan ruokahalu. Tankkaajan elintavat eivät ole mun tapauksessa mättöä. Kasviksia kilo päivässä. Rasvaista kalaa puoli kiloa päivässä. 300 grammaa papuja päivässä.

Äänestä

Mä oon mieluummin terve mieleltäni kuin otan nokkiini peräkammarin miesten kommenteista. Jos näkisitte miten Hoikka olen oikeassa elämässä teiltä menis kuono kiinni

Äänestä
  • Hoikka voi olla mutta oletko myös fyysisesti vahva?

    Äänestä

Herkkä eläin tuntee psyykkistä kipua kiusaamisesta.

Äänestä

Terve nuori nainen niin ei ole mitään syytä laihduttaa. Jos oma elämä on noin pielessä lähtekää vaikka vaellukselle hermoja kasaamaan.

Äänestä

Kiusaaja on aivoiltaan tuhoamisvammainen.

Äänestä

Miehet pitäisi karkottaa autisti landiaan

Äänestä
  • ...ja naiset suomen kielen kursseille.

    1Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    ...ja naiset suomen kielen kursseille.

    Ammu itsesi joka sanoit Suomen kielen kurssille.

    Äänestä

Suomi24 Miehillä on pienen pieni muna.

Äänestä

Mitä ihmisiä täällä pyörii?

Äänestä

Nyt on kommentteja.

Äänestä

Keskustelu Poistoon

Äänestä

Kylläpä meni jollain miestissisellä transulla tunteisiin kun ei saa lihottaa itseään buffassa ällöttäväksi läskikasaksi.

Äänestä
  • KIUSAAAAAAAAJAAAAAAAASTAAAAA ON HAUSKAAAAAAAA.

    Äänestä

Onko teistä oikeasti sallittua käytöstä haukkua tuntematonta ihmistä läski kasaksi. Ihmiset ihmiset ihmiset ruudin takana on nainen. Herkkä nainen eikä tunteeton botti Miksi ihmiset joilla on elämässä kaikki hienosti viimeisen päälle tulee vittuilemaan.

Äänestä
  • Tapa itsesi

    Äänestä

Meillä on maailman onnellisin maa. Täällä sen huomaa.

Äänestä

Ihmisiä saa varmaan Seuraavaksi vetää kuonoon kadulla.

Äänestä

Vihdoinkin oppikaa : ruudun takana on tunteva ihminen ei tunteeton robotti

Äänestä
  • Sinä kuolet. Sinä oikeasti kuolet!

    Äänestä

Mä haluan että nää luuserit jää auton alle ja joutuu sairaalaan sänkyyn kitumaan.

Äänestä

Suosittelen miehille Sekakäyttöä

Äänestä

Menkää terapiaan tai vähintään mielisairaalaan . Te ette ole terveitä myöntäkää se itsellenne että tarvitsette apua!

Äänestä

Lähtekää! Lähtekää hautaan. Ei noin häiriintyneitä voi enää päästää ihmisten ilmoille

Äänestä

Maailmassa ei ole mitään hyvää.

Äänestä

Miehet on pilanneet maailman.

Äänestä

En ole vammainen Huora! Sinä kommentin sanoja lähdet teholle.

Äänestä

Te ette yksinkertaisesti ole yhteiskunta kelpoisia teidät pitäisi viedä ladon taakse.

Äänestä

Mikä teitä vaivaa! Mikä mikä mikä helvetin helvetti teitä aikuiset ihmiset vaivaa kun pitää kirjoittaa noin kamalia asioita.

Äänestä

Kenen vika se on jos ihminen tappaa itsensä näiden kommenttien takia?

Äänestä

Kannatan teloitusta nettikiusaajille.

Äänestä

Ap tässä vielä kerran : olen laiha. Minulla ei ole yhtään ylimääräistä vyötäröllä.

Äänestä

Typeriä kommentteja.

Äänestä

Itsemurhaan yllyttäminen on rikos. Siitä voi oikeasti saada tuomion

Äänestä
  • Miksi sä sanot noin kun sä tiedät ettei noin saa sanoa.

    Äänestä

  • Menkää vetämään itsenne narun jatkeeksi

    Äänestä

Terapiaan. Menkää terapiaan

Äänestä

Hävikki pienenetään jakamalla ylijäävä joko vähäosaisille tai perintrisesti antamalla sikaloihinnsioille ruuaksi mitä ei ymmärtääkseni enään tehdä ja si ihmetellään miksi sian lihan hinta on noussut

Äänestä

Ihmiset on luusereita

Äänestä

Herranjumala kun Taas mä menetin malttini :D siis en saa itseäni kuriin.

Äänestä

Teidän pitää tappaa itsenne!

Äänestä

Mä oon 53 kiloa ja mun luut paistaa.

Äänestä

Mieli ry voitte soittaa 24 h

Äänestä

Köyttäkää itsenne valtatielle kohta tulee rekka.

Äänestä

Työntäkää päänne palavaan uuniin.

Äänestä

Onko teidän mielestä ihmiset jotka tänne kirjoittaa elämäänsä onnellisia? Kertokaa.

Äänestä

Tätä on oikea someriippuvuus. Puoli päivää tappelee netissä kun oot umpikoukussa.

Äänestä

Koukussa. Pakko kirjoittaa riippuvuus hallitsee.

Äänestä

Asiallisia kommentteja kiitos.

Äänestä

Käsistä riistäytynyt someriippuvuus. Tämmöstä jälkeä siitä seuraa

Äänestä

Peri Suomalaiset kommentit.

Äänestä

Saisiko tänne keskusteluun mielenterveys työntekijöitä valvomaan? Kiitos

Äänestä

Teillä puliukko luusereilla on ollut ripulia alushousuissa liian kauan kun teitä paremmille uhmaatte. Odottakaa niin hoitaja vaihtaa teille puhtaat housut ja voitte jatkaa palikoilla leikkimistä

Äänestä

Puliukko Luuserit sammuu pää edellä lattialle.

Äänestä

Puliukko Luuserit heitetään miekkavalaan ruuaksi

Äänestä

Puliukko Luuserit syövät soseutettua pierukeittoa.

Äänestä

Paljonko ihmisen pitäisi painaa että teille kelpaa? 30 kiloa?

Äänestä

Mä tapan itseni.

Äänestä
  • Se on teidän vastuulla jos juoksen rekan alle

    Äänestä

  • Anonyymi00149 kirjoitti:

    Se on teidän vastuulla jos juoksen rekan alle

    Ei sillä ole mitää väliä tapanko itseni kun teille tulee siitä niin hyvä mieli.

    Äänestä

  • Anonyymi00150 kirjoitti:

    Ei sillä ole mitää väliä tapanko itseni kun teille tulee siitä niin hyvä mieli.

    En mä tapa itseäni.

    Äänestä

Ette voi sanoa noin nuorelle naiselle. Ette vaan saa

Äänestä
  • Läski

    Äänestä

  • Anonyymi00195 kirjoitti:

    Läski

    Veru roiskuu haavoistanne

    Äänestä

Sulkekaa tämä ketju. Sulkekaa tämä ketju. Sulkekaa tämä ketju. Sulkekaa tämä ketju.

Äänestä

Tää on kyllä vuoden sadistidin keskustelu mitä olen nähnyt. Herranjumala miten raakaa tekstiä

Äänestä

Osaan minäkin puhua rumemmin kuin merimies.

Äänestä

Kyllä mä oon kasvanut henkisesti älyttömästi mut tämmöset saa mut taantumaan samanlaiseksi kun olin nuorena teininä

Äänestä

Näin tästä unta : vaikka siinä vieressä istuisi mulle yksi tärkeimmistä henkilöistä minä vaan mökötän netissä. Tämä menee liikaa kaiken tärkeän edelle. Mun tekstit menee liian pitkälle

Äänestä

Toivon todella että naiset ovat vahvoja ja myös pysyvät vahvana miesten henkisen nyrkin edessä.

Äänestä

Miehet te ette omista maapallon naisia. Tintti kirjoissa on asetelma että naiset ei kuulu maailmaan

Äänestä

Miehillä ei ole yhtään empatiaa. Miehet on kovaksi keitettyjä

Äänestä

Keskusta on hyvä puolue

Äänestä

Oikeasti Miksi ette poista tätä täältä. Ei tämä ketju pidä sisällä muuta kuin ulkonäön haukkumista ja raakaa väkivaltaa.

Äänestä

Tätä se teettää kun impulssi kontrolli on siinä 12 vuotiaan esiteinin tasolla ja 26 vuotiaan aivot.

Äänestä

Olen sata varma että mulla on 12 vuotiaan impulssi kontrolli. Aikuisen aivot mutta kontrolloida et pysty mitään kaikki vaan pursuu läpi

Äänestä

Viikko ilman Suomi24 alkaa nyt.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 400 sääntöjenvastaista viestiä. :D

Äänestä

Kaikki on turhaa.

Äänestä

Kaikki on turhaa

Äänestä

Suomi24 on laiton sivusto.

Äänestä

Viking Line on huomannut suomalaisnaisten jatkuvan lihomisen, joten se yrittää olla avuksi naisten painonhallinnassa.

Äänestä
  • Kaikki paljon syövät eivät todellakaan ole lihavia. Kaksi kertaa päivässä syön kunnolla enkä napostele välissä eikä mulla ole ylipainoa. Lihavaksi haukkumisesta voi nostaa syytteen ja anonyymikin henkilö voi joutua oikeuteen sanomisista jos aiheuttaa pysyvää psyykkistä haittaa kuten anoreksian. Kannattiko?

    Äänestä

Ettekö oikeasti tajua että sanat voi laukaista syömishäiriön johon voi kuolla? Mikä suuri kunnia kun aiheutat toisen henkilön mielenterveydelle pysyvää haittaa.

Äänestä

Eikö teidän vanhemmat yhtään kasvattaneet teitä. Kaikkea ei voi sanoa!

Äänestä

Pyytäkää anteeksi mitä olette sanoneet tai teen heti rikosilmoituksen.

Äänestä

Mielenterveys puhelin on avoinna vuorokauden ympäri jos haluat haukkua naisia pura paha olosi sinne. Ja pistä kuono kiinni hyvän sään aikana

Äänestä

Missä on kehorauha?

Äänestä

Henkistä väkivaltaa toivotaan että ruokaa ei saisi syödä.

Äänestä

Teillä on liikaa vapaa aikaa elämässä

Äänestä

Henkinen väkivalta on rikos.

Äänestä

Sanotteko oma äitiänne porsaaksi.

Äänestä

Eikö teillä ole mitään tunteita?

Äänestä

Onko hauskaa hakata naisia?

Äänestä

Onko hauskaa tapella räkälässä ja huutaa?

Äänestä

Onko hauskaa ilman naamaa huudella puheita joita livenä sanomalla saisi kuonoon ja mustan silmän kaupan päälle?

Äänestä

Onko hauskaa kampata ihmisiä portaista alas?

Äänestä

Onko hauskaa työntää päätä vessanpönttöön.

Äänestä

Onko hauskaa olla veloissa ja rahatta. Palstan luuserimiehet vastatkaa?

Äänestä

Onko hauskaa herätä vessasta krapulassa?

Äänestä

Onko hauskaa kovistella ja olla oikeassa elämässä täysi luuseri? Palstan miehet vastatkaa. Tiedätte olevanne luuseri

Äänestä

Maailman onnellisin kansa suurin murhe on että tuntemattomat muka syö liikaa.

Äänestä

Lyön miehiä kuonoon.

Äänestä

Miehet on luusereita

Äänestä

Miehet on luusereita

Äänestä

Miehet on luusereita

Äänestä

Miehet on luusereita

Äänestä

Miehet on luusereita

Äänestä

Miehet on luusereita

Äänestä

Miehet on luusereita

Äänestä

Miehet on luusereita

Äänestä

Miehet on luusereita

Äänestä

Miehet on luusereita

Äänestä

Miehet on luusereita

Äänestä

Miehet on luusereita

Äänestä

Miehet on luusereita

Äänestä

Miehet on luusereita

Äänestä

Miehet on luusereita

Äänestä

Miehet on luusereita

Äänestä

Miehet on luusereita

Äänestä

Miehet on luusereita

Äänestä

Miehet on luusereita

Äänestä

Miehet on luusereita

Äänestä

Miehet on luusereita

Äänestä

Miehet on luusereita

Äänestä

Miehet on luusereita

Äänestä

Onko mitään vastaavaa ketjua josta olisi poistettu näin monta kommenttia?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 528 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tallinnan Viking line risteilylläkin buffetin oli vallannut pienet maistelu annokset. Eikö ravintolan ole tarkoitus tarjota sitä itseään ruokaa jolla maha tulee täyteen eikä leikkiä nukkekodin kokkia. Aina kun mahdollista menen air bnb asuntoon matkoilla joissa voi itse kokata ruokansa. Ihmiset maksaa kipeäksi itsensä saadakseen kerran vuodessa itsensä kylläiseksi notkuvien lihapatojen ääressä ja siellä oli lappusia jossa kehuttiin miten vähennetään hävikkiä. Varmaan vähennättekin hävikkiä kun ihmiset eivät enää käykään buffetissanne vaan valitsevat toisen yrityksen tarjoamia palveluita. En ole koskaan ollut näin hoikassa kunnossa kun nyt mutta yllätys minä syön paljon kuin rekkamies. Ruoan määrä ei lihota mua! Eikö ahneudella todellakaan ole mitään rajaa, se lohi mitä he mainostivat lämpimänä pääruokana oli kaksi pakastelohi kuutiota jälkiruoka lautasella. Herranjumala! Mainoksessa sanoivat että menee hävikkiä jos ruokaa on tarjolla paljon. Multa ei ainakaan mene koskaan roskiin ruokaa sen takaan että syön lautasen tyhjäksi millilleen. En tunne ketään joka huolehtisi ravitsemuksesta yhtä tarkasti kuin minä. Suomalainen ruokakulttuuri eroaa yhdellä tavalla muista, ai mikä se on? No se että meillä ruoka on tärkeää vatsan täyttäjänä eikä statuksen symbolina, peltotöissä ja Aivoja käytettäessä energiaa kuluu ja pienet annokset ei ravitse tarpeeksi. Sanokaa mitä sanotte ruoan ei kuulu olla status symboli. Ja kun kehutaan askeettista kurinalaista elämää ei se todellisuudessa ole sitä mitä Ranskan kansa kaipaa, Japanin kansa katsokaa mitä seurauksia niukalla syömisellä on : he ovat lyhyempiä kuin muut kansat ja herkempiä sairastumaan. Makuaistin hypetys ja stimulointi ovat fine diningin pääasiat eikä ruuan perimmäinen tarkoitus. Järki käteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu