Joskus tekee mieli herkutella leivonnaisilla

Nyykään tulee syötyä pulla päivässä, mutta joskus yli 10 vuotta sitten tuli syötyä pari pullaa päivässä eli päiväkahvin kanssa ja sitten iltakahvin kanssa.
Nyt olen 10 vuoden ajan nauttinut vain yhden pullan päivässä lltakahvin kanssa.
Aamupäivällä juon vain kupillisen kahvia 1,5dl, en kahvin kanssa muuta ota.

Joskus tulee mieli herkutella leivonnaisilla/pullalla, mutta harvemmin.
Niin, että on nauttinut 2 kanelimunkkia ja 2 rasvatappia, niin siinä on senveran
herkkuja, ettei sen jälkeen tee enää mieli herkutella.
Tai 6 hillomunkkia, niin ei enjälkeen enää tee mieli herkutella
Kokonaista banaanikakkua ei kyllä pysty syömään, vaikka se aluksi maistuukin herkulliselta, mutta puolet on maksimi, sen jälkeen tulee äklö olo, koska banaanikakku on äklömakeaa ja kiintiö herkuttelulle tulee täyteen.
Tuollaisia pulla/kakkuherkuttelu hetkiä ei ole ollut vuodessa, kuin 1-3 korkeintaan eli ei kovin usein.

Joskus olen herkutellut brumbergin suukoilla, ostanut sellaisen ison laatikon, jossa on 25 kpl, yleensä mansikan makuisa.
Kyllä niitä 5 menee, mutta sen jälkeen alkaa kiintiö tuleen täyteen.
Kymmentä ei kyllä pysty syömään kerralla, alkaa äklöttämään, kun ovat kuitenkin aika makeita.
En edes osta joka vuosi tuolalista brumbergin suukkorasiaa, vaan alle 5 noita iosja paketteja on elämän aikana tullut ostettua.

Jäätelöä pystyy kyllä syömään aika helposti.
Sellainen kaupan 0,8 litran jäätelöroppeen syön aika helposti yhdellä istumalla ja
litran jäätelö paketin on pystynyt syömän kerralla, kun sen antaa vähän sulaa.
Kahta litran jäätelöpakettia ei kyllä jaksaisi kerralla syödä.
Jäätelökään ei tule ostetua ylenesä, kuin vaana kesällä ja vuodessa
jää noin viiteen paketiin.

Joku voisi ajatella, että olen läski ja ylipainoinen.
Olen 170cm ja paino on pysytellyt 56 ja 62kg:n välillä ja ikää on 55v mies.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu