Tepon kana-nuudelikeitto

Stadissa valmistettiin tänään ylimaallisen hyvää kana-nuudelikeittoa et sillei hei!

Iso kattilallinen tätä loistavaa etnistä keittoa onnistuu:


Pari pakettia kanan tissiä (n. 700g)

Vettä noin kolme litraa 3-4 kanaliemikuutiota

Desi ananasmehua

Bambunversoja purkki

Vihreää curry-tahnaa vajaa ruokalusikallinen

Yksi iso keltasipuli

Yksi kiinalainen valkosipuli (tai noin 4-5 tavallista kynttä)

3/4 sitruunasta

Makeaa chilikastiketta (tai hapanimelää kastiketta) noin 3 dl

Tuoretta ja tulista (isohkoa) chiliä pari kpl hienonnettuna

Tuoreita herkkusieniä viipaloituna

Kaksi kananuudelipakettia (jauheet sekaan)


Ensin paistetaan kanat kevyesti ja pilkotaan ne et sillei hei! Sitten vesi kiehumaan ja kanaliemikuutiot sekaan. Sen jälkeen sipuli, valkosipuli, bambuversot sitruunamehu & curry-tahna ja ananasmehu liemeen ja keitellään hissuksiin lyhyen aikaa. Sitten kanat sekaan ja viimein herkkusienet et sillei hei! Pienen keittelyn jälkeen on aika nakata sekaan makea chilikastike ja nuudelipussissa tuleva kanajauhe ja chili. Sitten annetaan makujen tasaantua hitaasti keitellen noin 15-20 min et sillei hei! Lopuksi nuudelit sekaan ja vielä viisi minuuttia, kunnes Tepon loistelias kanakeitto on valmista et sillei hei!

Loistavan maun eräs salaisuus on sitruunan ja makean chilikastikkeen liitto: sweet & sour et sillei hei! Jos käytät hapanimeläkastiketta, niin sitruunaa ei tarvitse laittaa niin paljoa.
133594
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Tietysti vettä voi laittaa enemmänkin. Tuo kolme litraa on Tepon arvio et sillei hei! Kun Teppo kokkaa, niin Tepon aistit kertovat, mikä on sopiva määrä mitäkin et sillei hei! Jos vettä laittaa enemmän, niin sitten myös kanaliemikuutiota ja muita maustavia aineksia enemmän et sillei hei!

Äänestä

Luonnolisesti sipuli ja valkosipuli tulee silputa et sillei hei!

Äänestä
  • Tällainen nuudelikeitto kuuluu syödä puikoilla (ja liemi juodaan kulhosta) kun kiinassa ja thaimaassa ei missään ole lusikoita, ja sen takia esim. sipulia ei silputa vaan leikellään riittävän paksuja puolirenkaan muotoisia paloja.

    Äänestä

Tuore chili tulee nakata keitokseen ennen kanaa et sillei hei!

Äänestä

Stadin kundin kanakeitto vie kielen mennessään et sillei hei! Tämä keitto sopii arkeen ja juhlaan. Kokeilkaa ihmeessä ja palatkaa sitten tänne kiittämään Stadin Teppoa et sillei hei!

Äänestä
  • Lintukeittoasi, käytä sitruunan sijaan mieluimmin sitruunaheinää(ruohoa), saat enemmän itämaista makua
    keittoosi.
    Olisihan sinun "ylivertaisena" pitänyt se tietää, ilman neuvojakin, vai mitä sillei?

    Äänestä

  • HANKI JO ELÄMÄ JA JÄTÄ NÄÄ IDIOOTTIMAISET RUOKA VINKIT KERTOMATTA!!!!!

    Äänestä

  • Sinulla aina sama aikataulu? parin kolmen minuutin puitteissa,ja aina yöllä.

    Äänestä

  • Miksiköhän kirjoitti:

    Sinulla aina sama aikataulu? parin kolmen minuutin puitteissa,ja aina yöllä.

    Valottaa meidän Tepon taustaa. Teppo oli ihan pienenä, asuessamme vielä syntymäkunnassamme tölviöllä, mummumme lellikki. Mummu pureskeli pullamössönkin hänelle valmiiksi, kun Teppo ei itse viitsinyt.

    Pienenä Teppo pelkäsi myös pimeää, aina piti päreen valaista pirtin seinällä, ettei Tepon kuvittelemat möröt päässeet yllättämään häntä. Luulen että tuo keskiyöllä kukkuminen on perintöä tölviön ajoilta.

    Myöhemmin, kun Teppo oli jo kylän koulussa ja opettaja oli aivan romahduksen partaalla Tepon innovaatioiden vuoksi. Teppo on nimittäin kekseliäs
    kaveri ollut jo pennusta asti. Hänen suurinta huviaan oli kouluaikoina käydä hyyssin takaa kurkkimassa tyttöjen pissapuuhia. Siitä hän jäi kiinni viikottain ja istui jälkkärissä käytännöllisesti katsoen koko yläasteen, joka jäi tosin kesken, kun Teppo osti raaputusarvan ja voitti sillä pari tonnia.

    Siihen loppui koulunkäynti ja nuori Teppo suuntasi lapikkaansa kohti Helsingin suurkaupunkia. Hän pääsi asumaan
    erään leskimuorin luo Tapanilaan, sai ihan oman 11 neliön lukaalin ja WC:n käyttöoikeuden, kunhan ei jätä pytyn rengasta alas käydessään pissalla, opasti leski.

    Teppo alkoi pelata pitkävetoa ja nyt on sitten kotitalo ja tila metsineen mennyt, samoin sukulaisten omaisuus, että sellainen peluri on veljeni Teppo.

    Kylän väki oli ikionnellinen kun Teppo muutti pois, sillä miesmuistiin ei niillä nurkilla ollut tavattu niin ylimielistä ja moukkamaista tyyppiä kuin Teppo. Kikki sanoivatkin meilläpäin, että nytpä Teposta tulikin oikea statin kunti, et sillei hei!

    Teppo on ollut kiinnostunut myös pornoleffoista ja eritoten niiden tekemisestä, koska hän ei saa muuten kontaktia naissukupuoleen. Mutta kun filmien tuottajilla on tietyt vaatimukset SEN suhteen ja Tepon kapine ei kovasti venytettynäkään ollut kuin neljänneksen vaadittavasta, niin ura kariutui, ennen alkuansa.

    Sitten Teppo alkoi tehdä kotonaan, kun sai leskeltä keittolevyn, omia vellejään ja vissiin tykästyi niihin niin, että alkoi heti kuvittelemaan olevansa kulinaaristen nautintojen kuningas ja tekijänä tasoa Paul Pocuse.

    Valitettavasti totuus on toisen näköinen. Kävin joskus velipoikaa moikkaamassa ja hän oli juuri valmistanut jotain karmean näköistä purtavaa ja vaatimalla ja uhkailemalla potkia minua, pakotti maistaman sitä vastemielistä sotkua, jota kehui kanakeitoksi. Hotkaisin kiireesti lusikallisen pari ja sitten minua vietiin. Kolme päivää oli semmoinen paskatauti, ettei naapurin peltoon tarvi vieläkään lannoitusta.

    Ottakaa kuitenkin Tepon tarinat huumorin kannalta, sillä hänellä on todella paha depressio ja alemmuuskompleksi menestyvien helsinkiläisten keskellä. Ei ole Tepon syy, miltä hän näyttää, ei ulkonäölleen paljonkaan rahattomana voi.

    Kaikille Tepon inhoajille, älkää pilkatko pikkubroidia, ei se pahaa tarkoita - yleensä!
    Kirjoitti 19.11.08 Tepon isoveli Tölviöltä.

    Äänestä

...Teppo sun kanssa taas...

Äänestä

Tuosta reseptistä tulee soppaa niin älytön määrä, että jos joku taulapää edes ryhtyy sitä kokeilemaan, niin aloittakoon reseptin neljäsosalla. Muuten tarvitaan viiden litran kattila.

Äänestä

erinomainen resepti, kiitos sinulle!

Äänestä
  • Soppahan on tehty jo 2008. Vienyt vähän aikaa innovoida uudelleen, täh?

    Näillä superkokeilla taitaa olla sellainen piirre, että paskanjauhamiseen kuluu enemmän aikaa kuin ruoanlaittoon. Tepon narsismi tarvitsee taas polttoainetta, muuten heppi loppuu ja pierettää.

    Pitkävetopalsta pahoittelee tepon aiheuttamaa häiriötä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


teppo.moi kirjoitti:

Stadissa valmistettiin tänään ylimaallisen hyvää kana-nuudelikeittoa et sillei hei!

Iso kattilallinen tätä loistavaa etnistä keittoa onnistuu:


Pari pakettia kanan tissiä (n. 700g)

Vettä noin kolme litraa 3-4 kanaliemikuutiota

Desi ananasmehua

Bambunversoja purkki

Vihreää curry-tahnaa vajaa ruokalusikallinen

Yksi iso keltasipuli

Yksi kiinalainen valkosipuli (tai noin 4-5 tavallista kynttä)

3/4 sitruunasta

Makeaa chilikastiketta (tai hapanimelää kastiketta) noin 3 dl

Tuoretta ja tulista (isohkoa) chiliä pari kpl hienonnettuna

Tuoreita herkkusieniä viipaloituna

Kaksi kananuudelipakettia (jauheet sekaan)


Ensin paistetaan kanat kevyesti ja pilkotaan ne et sillei hei! Sitten vesi kiehumaan ja kanaliemikuutiot sekaan. Sen jälkeen sipuli, valkosipuli, bambuversot sitruunamehu & curry-tahna ja ananasmehu liemeen ja keitellään hissuksiin lyhyen aikaa. Sitten kanat sekaan ja viimein herkkusienet et sillei hei! Pienen keittelyn jälkeen on aika nakata sekaan makea chilikastike ja nuudelipussissa tuleva kanajauhe ja chili. Sitten annetaan makujen tasaantua hitaasti keitellen noin 15-20 min et sillei hei! Lopuksi nuudelit sekaan ja vielä viisi minuuttia, kunnes Tepon loistelias kanakeitto on valmista et sillei hei!

Loistavan maun eräs salaisuus on sitruunan ja makean chilikastikkeen liitto: sweet & sour et sillei hei! Jos käytät hapanimeläkastiketta, niin sitruunaa ei tarvitse laittaa niin paljoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu