Kassler-pihvit & Uunissa ??

Kuinka kauan kassler-pihvien olisi hyvä antaa olla uunissa(tavallinen uuni) ?

Pihvit ovat noin 200g valmiiksi leikattuja.

Lähinnä kysyn minuutti aikaa ja lämpötilaa, että ovat kypsiä.

Kiitos etukäteen vastauksesta.

PS.mielellään kuulen myös vinkkejä makua parantamaan.
850857
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tavallisen kypsän vai, kuten kasslerille erinomaisesti sopii, hieman ylikypsän?
Nuiji pihvit kevyesti, voit myös halutessasi leivittää ne korppujauholla tai maissihiutaleista tehdyllä rouheella. Mausta pihvit ja paista pihvit pannulla ensin voiöljyseksessa. Sitten laitat molemmin puolin esipaistetut pihvit vuokaan ja liraus vettä ja kermaa messiin, folio tai kansi päälle ja lämmöksi 175. Tavalliset syötävät n. 45 min. Muhevan ylikypsät ja pelkillä ikenilläkin purtavat puolitoista tuntia.
Mukava lisäke on kypsän pihvin päällä ananskiekko.

Äänestä
  • Jos pihveissä on yhtään rasvareunusta niin nipsise
    saksilla siihen lovet. Paukutele nuijalla tai vastaavalla
    vempeleellä ne ohuemiksi.
    Mausteet pintaan ja kevyt ruskistus pannulla, josta
    voit sitten siirtää ne uunivuokaan.

    Nosta pihvit vuokineen päivineen paistopussiin
    ja sulje se huolella. Tähän käy hyvin kinkkupussi, jos vuoka on iso.
    Anna paistua 175 asteessa n. 30-40 min.

    Vuoan pohjalle kertyneestä nesteestä voit valmistaa
    kastikkeen, joka maustetaan sinapilla, kermalla ja
    vaikkapa viherpippurilla.

    Pihvit voi tarjoilla grillivoinapin kanssa, raikasta
    salaattia ja keitettyjä perunoita lisäkkeeksi.

    Bon apetit :o)

    Äänestä

  • old_profile_40698 kirjoitti:

    Jos pihveissä on yhtään rasvareunusta niin nipsise
    saksilla siihen lovet. Paukutele nuijalla tai vastaavalla
    vempeleellä ne ohuemiksi.
    Mausteet pintaan ja kevyt ruskistus pannulla, josta
    voit sitten siirtää ne uunivuokaan.

    Nosta pihvit vuokineen päivineen paistopussiin
    ja sulje se huolella. Tähän käy hyvin kinkkupussi, jos vuoka on iso.
    Anna paistua 175 asteessa n. 30-40 min.

    Vuoan pohjalle kertyneestä nesteestä voit valmistaa
    kastikkeen, joka maustetaan sinapilla, kermalla ja
    vaikkapa viherpippurilla.

    Pihvit voi tarjoilla grillivoinapin kanssa, raikasta
    salaattia ja keitettyjä perunoita lisäkkeeksi.

    Bon apetit :o)

    Sian niskasa on rasvareunus? Ookkos erehtyny elukan anatomiasta? Kyljyksissä on rasvareunus ei niskassa jota kasleriksi kutsutaan.
    Muuten ohjeesi on ok. Melkeen kuin Vanhan kokin.

    Äänestä

  • Ernesti lihakauppias kirjoitti:

    Sian niskasa on rasvareunus? Ookkos erehtyny elukan anatomiasta? Kyljyksissä on rasvareunus ei niskassa jota kasleriksi kutsutaan.
    Muuten ohjeesi on ok. Melkeen kuin Vanhan kokin.

    Oikeassa oot siinä kohdassa että vain kokonaisessa kasslerpaistissa on sitä rasvareunaa.
    Jos on valmiikisi viipaloidut pihvit, niin harvemmin siihen törmää.

    Tuossa eilen mökkitalkoissa oli muutens maaliman parasta "mustalaispataa", possunlihasta tehtyä.

    Possunkuutioita, pekonia, haudutettuna muuripadassa
    pikkusipulieiden, porkkanan ja lantun kannsa.
    Mausteena perinteinen laakerinlehti ja koknonaiset
    mustapippurit. Haudutuksen loppuvaiheessa ns noppaperunaa kypsymään samaan pataan, merisuolaa
    ja kuumana lautaselle , aseina haarukka lusikka ja
    dipiksi ruisleipää.

    ... rantasauna tulille, talviturkki on sit heitetty !

    Äänestä

... sanoisin että pitkä haudutus matalassa uunivuossa parantaa makua. Huoneenlämpöiset maustetut pihvit n.100-120C uuniin ja ulos vasta sitten kun pihvien koko on selkeästi pienempi n. (ehkä n. 3-4 tuntia).

Lihasta reilusti irtoavaan liemeen voit toki lisätä smetanaa, kermaa, sipulia, tomaattia, paprikaa, sinappia, soijaa, mausteita yms.
Toinen vaihtoehto on ruskistaa ensin lihat ja sitten hitaasti hauduttaa em. ainesosissa.

Äänestä

Nyt juuri uunissa pari paksua kasslerpihviä. Lanttu, porkkana , laakerinlehti, maustepippuria...piitkä haudutus...on makiaa. Näissä ohjeissa useita eri lämpötiloja. Valitse nyt niistä sitten? Aina siitä on tullut syötävää.

Äänestä
  • Ves herahti kielelle ! Oli 70 -luvun rantasaunan jälkeinen ape !
    Rahtasin ainekset repussa http://likodeli.fi/

    Äänestä

Itse paistanut pihvit ja pekonit aina uunissa.Kyllästyin jälkien siivoamiseen kun pannulla paistaa.(rapatessa roiskuu).
Pelti ja leivinpaperi.200 asteeseen 15 min per puoli(joo käännän).Ota pelti pois ja laita
astia tiskialtaaseen jonne kaadat nesteen et suoraan viemäriin.Käännät pihvit,maustat
niinkuin haluat ja taas 15min.Itselläni ainakin toimii ja ovat mehukkaita,eivät kuivia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jaakko-Lihansyöjä kirjoitti:

Kuinka kauan kassler-pihvien olisi hyvä antaa olla uunissa(tavallinen uuni) ?

Pihvit ovat noin 200g valmiiksi leikattuja.

Lähinnä kysyn minuutti aikaa ja lämpötilaa, että ovat kypsiä.

Kiitos etukäteen vastauksesta.

PS.mielellään kuulen myös vinkkejä makua parantamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu